Monikultturisuus

Kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti naamakirjassaan taistelusta monikultturisuutta vastaan ja sen seurauksena syntyi melkoinen itkupotkuraivari kaikissa median muodoissa. Tänään sitten joukko eturivin artisteja järjesti tempauksen monikultturisen Suomen puolesta, yhdessä muutamien puolueiden kanssa, joille on tyypillistä asettua puolustuskannalle, kun kysymyksessä on monikulttuurisuus.

Kun ryhdyin ajattelemaan Immosen lausumaa ja sitä seurannutta itkupotkuraivaria, niin havaitsin yllättäen, että historia vain toistaa itseään. Ihmiset ovat kautta aikojen siirtyneet paikasta toiseen ja tässä kirjoituksessani en ryhdy käsittelemään kansojen vaelluksia varhais- ja keskiajan historiasta vaan pysyn ainoastaan 1800- luvun lopun jälkeisiin aikoihin. Nuo vaelluksethan jättivät paljon muista kulttuureista toisiin ja lukemattoman määrän ruumiita sekä kansallisen ylpeyden. Kaikki hyvässä ja pahassa.

Usein siirtolaisuuteen on ollut syynä taloudellinen tilanne. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa lähti uuden, paremman toimeentulon perässä kansojen edustajia Amerikkaan, myös Suomesta. Osaa onnisti, osaa ei. Jotkut palasivat takaisin kotimaahansa rikkaana tai köyhääkin köyhempänä, mutta paljon oli niitä, jotka jäivät ja muodostivat oman yhteisönsä. Näistä tunnetuimpia taitavat olla Amerikan ns. kiinalaiskorttelit, jotka olivat ulkoasultaan kiinalaisia, kieleltään kiinalaisia, tavoiltaan kiinalaisia, jne. ja niitä hallitsivat omat mafioosonsa sekä huumekartellit. Toinen vastaava kuuluisuus taitaa olla italialainen mafioosojen hallitsema 1920- ja 1930-luvuluku.

Myös köyhästä etelä-amerikasta siirtyi laillisesti ja laittomasti väkeä rikkaaseen pohjoiseen. Sama jengiytyminen, heikko kielitaito, rikollisuus ja tilannetta kuvaa hyvin Nicky Cruzin omaelämänkerrallinen Juokse poika juokse kirja.

Nyt vastaava aaltoliike on siirtynyt pohjolaan eli etelästä on tulijoita tulvaksi asti. Kritiikki on samanlaista kuin Amerikassa on ollut aikaisemmin. Täten historia elää omaa kiertokulkuaan ja maahan syntyy kahden kerroksen väkeä. Sopeutujat ovat tuoneet uusia juttuja uuteen kotimaahansa ja löytäneet uudesta kotimaastaan uusia ihania tapoja. Näistä otan esimerkiksi Yhdysvaltojen Suomen exsuurlähettilään Bruce Oreckin, joka ihastui täysin suomalaiseen mökkeilyyn ja saunomiseen. Sopeutumattomat eivät tuo uutta eivätkä saa mitään uutta.

Etelästä tulijat ovat ryhtyneet käyttämään kepulikonsteja päästäkseen rikkaaseen pohjolaan. On väitetty tulevan konfliktialueelta ja tulkin paikalle tullessa on havaittu, etteivät tulijat hallitse kuin nimellisesti konfliktialueen kielen ja Norjassa tämä johtaa karkoitukseen. Salakuljettajille maksetaan maltaita ja samalla saavat infoa (on kuulemma ollut oikein sivustokin aiheesta) kohdemaiden sosiaalisesta tuesta pakolaisille. Tämä on paljastunut EU:n rajavalvontaviraomaisen Frontexin tekemissä haastatteluissa tulijoille. Haastattelun tiedot ovat pimitetyt, mutta Tanska on kiristänyt rajavalvontaa ja Unkari rakentamassa raja-aitaa Serbian rajalle ja luonnollisesti Serbia veti herneet nenäänsä eli eivät notkujia halua omiin nurkkiinsa vaan eteenpäin.

Ihmettelen suuresti sitä, että venepakolaiset ja Persian vallanvaihdosta paenneet sopeutuivat yhteiskuntaamme. Suomen kieli tuli haltuun nopeasti ja kadulla he käyttivät Suomen kieltä. Saimme tutustua mm. uudenlaisiin makuihin ruuissa. He näyttivät omaa kulttuuriaan, mutta kohtelivat suomalaista kultturia kunnioittavasti. He osasivat kertoa suoraan, että mikä on kiinnostavaa suomalaisessa kultturissa ja mikä ei tunnu omalta, esimerkiksi suhtautuminen saunaan.

Nykyisistä tulijoista suurin osa ei osaa maamme kieltä kuin auttavasti ja tämä näkyy jo työpaikallanikin, johon muuttajia on tullut. Huonoa suomenkieltä käytetään siihen asti, kun paikalle saapuu toinen samanlainen ja he ryhtyvät käyttämään omaa kieltään. Täten on jengityminen alkanut. Ruotsissa on monia gettoalueita ja nyt ovat jo käsikranaatit otettu käyttöön. Siellä myös ovat tulijat ryhtyneet valikoimaan sijoituspaikkojaan ja ikävä oli lukea, että kaksi uskontokuntaa ei sopinut samaan sijoituspaikkaan. Sama on alkanut jo Suomessa, sillä neljätoista vuotta sitten sain sen konkreettisesti kokea Helsingin asemaravintolassa, jossa istuimme yhteen pöytään ystäviämme odottelemaan, kun ravintolan henkilökunta kehoitti meitä nopeasti poistumaan pöydästä, sillä se oli somalien kantapöytä, josta istujat poistetiin melkoisen kovakouraisesti. Myöhemmin samassa paikassa oli jengiä notkumassa wc-tiloihin johtavissa portaissa ja turvallisesti pääsin sinne vain paikallisen alkuasukkaan turvin, joka saattoi sinne puolisoaan.

Kansallinen itsetunto on noussut monissa maissa ja syy on yksinkertainen eli tulijat eivät halua olla maan kaltaisia. Erilaiset kansallispuolueet ovat nostaneet päätään ja täten kannatusluvut ovat olleet vahvassa nousussa. Tämä ei ole ihme, sillä tulijoiden määrä on suunnaton ja he haluavat vain oman kultturinsa tänne. Ikävää luettavaa oli se, että sharia lakia pakoon lähteneet halusivat lakia noudatettavan myös uudessa kotimaassa.

Nyt puhutaan paljon siitä, että monikultturisuus on rikkaus. Ruoka on yksi rikkaus. Oletko maistanut masala-mausteella höystettyä kanaa? Kukaan ei uskalla puhua sen kääntöpuolesta. Paras kuulemani oli Suomen kieltä puhunut somalialainen merirosvo.  Ynnä vertaus somalilta, jonka mielestä Suomi on velvollinen auttamaan heitä, koska antoivat apuaan toisen maailmansodan aikana. Tosin se oli Etelä-Afrikan valtio lahjoitti meille vanhoja lentokoneita, jotka lopulta toimivat vain opetuskoneina, sillä saapuvat hieman liian myöhään.

Edelleen maassa maan tavalla ja kielellä. Toivon, että maahanmuuttaja osaisi puhua kieltämme ja siten olisi helpompi ymmärtää vierasta kulttuuris. Tosin se on vaikeaa, jos uusi kulttuuri yrittää väkivalloin tuoda esiin omaansa ja omalla kielellään.