Elämän poluilta löytyneitä V

Eilispäivänä kävin äitemuorin luona raivaamassa eli poistimme vuoden 1999 tietokoneen pöytineen. Samalla huomasin viereisessä hyllyssä roikkuvan pienet virsut, jotka olivat äitellä olleet vuosi lainassa, sillä ne olivat lainassa erilaisia näyttelyjä varten. Kysyin äitemuorilta, että jokos nämä voisi kotiuttaa. Tämä sai minut ajattelemaan taasen mennyttä elämää ja erityisesti kädentaitoja.

Nämä virsut on tehnyt äidin äitini ja kuuleman mukaan olin tuolloin pari vuotias. Edustassa on tuohi nauhasta tehdyt solmuruusukkeet ja pienet tuohinopat, joista toinen kadonnut aikojen saatossa. Virsun reunassa kiertää koristereunus. Kun virsut minulle jalkaan laitettiin, niin lähdin kertoman mukaan niillä kävelemään mutta potkaisin ne pois, sillä ne tuntuivat sanojeni mukaan kovilta enkä suostunut niitä enää jalkaani käyttämään. Ehkä siksi ne ovat vieläkin ehjät, sillä virsut ovat roikkuneet vuosikymmenet seinällä. Alunperin niitä on yhdistänyt tuohesta tehty lenkki, mutta sekin on aikojen saatossa rikkoutunut ja myöhemmin poistettu kokonaan.

Kolme päivää sitten äitemuori poikkesi ja toi piirakkataikinaa, jota oli hieman liikaa tehty ja tarjosi osan. Niistä tein perunapiirakoita omalla papelollani ja luonnollisesti tökkisoosin kera.

Jälleen puhutaan ajasta, josta muistikuvani ovat hämärät. Olin hieman vaille kolmivuotias kun äidin äiti teki perinteisesti lauantaina piirakoita ja minäkin halusin kaulita taikinaa. Pienen lapsen käteen oli aikuisen papelo liian siro, joten mummo hieman hermostui, sillä hän ei ollut kärsivällisyyden huippu. Se kuitenkin on mieleeni jäänyt, että äijä laittoi uunin pankolta suikkamaisen, harmaan turkislakin päähän ja lähti ulos.

Joululahjaksi sain tuon papelon ja äijä kertoi myöhemmin, että oli harmistunut mummon motkotuksesta minulle ja mennyt halkohuoneeseen ja valinnut koivuhalon ja siitä alkanut veistää ja hioa minulle oman papelon, joka oli lapsen kätösille sopiva.

Vuosikymmenten jälkeen se on edelleen käytössä. Tosin piirakkakinkereissä käymisen lopetin, sillä muutamat vanhat akat valittivat aina siitä, että kuorien pitää olla täysin pyöreitä (pikkumummo kuitenkin totesi, että veitsellä saa pyöristettyä), kuorien pitää olla ohuita ja seitsemän kirkontornia pitää läpi näkyä, milloin oli puuroa liikaa ja milloin liian vähän. Sitten vielä kehtasivat mäkättää minun rakkaasta papelostani, sillä opettelijoille näytin vääränlaisen papelon mallia ja viedä kehtasivat märistä tavastani kaulita taikinaa, sillä niin minulla muin mummollani pohja pyörii kaulimen alla siihen koskematta.

Kauniita, käsintehtyjä esineitä kuitenkin. Papelo on siis edelleen käytössä, mutta virsut roikkuvat taas kodin seinällä, eikä niitä jalkaan voi enää laittaa sillä takatassun koko on vuosikymmenien aikana kasvanut.