Aiheittain

maanantai 11. tammikuuta 2016

Ei lääpitä eikä taharrushita

Nyt on puhuttanut erilaisia median lähteitä kovasti Kölnin uudenvuoden lääppijäiset, lähentely, varkaudet ja raiskaukset. Monissa kaupungeissa tapahtui samaa, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Kultturimme rikastui kerta heitolla, sillä tekijät olivat nuoria maahanmuuttaja- tai pakolaismiehiä. Arabimaissa moinen on yleinen harrastus ja julkisuuteen levinneet kertomukset ovat Intiasta, jossa sama harrastus on pojilla.

Taharrush on ilmiö, jossa nuoret miehet ryhtyvät joukolla häiritsemään naisen koskemattomuutta, yksin ei taideta uskaltaa, jos naisella sattuukin olemaan helmoissaan jotain kättä pidempää tai iskevämpi nyrkki tahi potkun voima suuri.

Erityisesti sosiaalinen media tuohtui, kun Kölnissä saivat köniinsä maahanmuuttajataustaiset miehet, tavis saksalaisten toimesta. Syy seuraus suhde oli täysin odotettavissa. Suomessa on median hampaisiin joutunut katupartiot, joilla muutamilla on edustajinaan henkilöitä, joilla on himpun verran rikollisuutta takana. Ei tullut myös uutisena, että Kölnissä on myyty pippurisumutteet loppuun.

#lääppijä kampanja sai ihan uuden sävyn, kun julkisesti asiaa kertoi Tiina-Rakel Liekki ja siihen vastasi perussuomalaisten Helsingin piirin hallituksen varajäsen Jukka Wallin, joka näpytteli: " Alatko vanhemmiten kainostelemaan, sinun pitäisi olla vielä ylpeä, jos porukat haluaa tarkastella, miltä se näyttää.". Kun Liekki piti loihittua lausumaa epäasiallisena, niin Wallin läväytti: "Vanhan pornostaran pitäisi olla hiljaa.". Olkoon vanha pornostara, niin hän on se, joka sanoo, mitä hänen kropalleen tehdään ja kaikki tapahtuu vain hänen suostumuksellaan.

Wallinin pitäisi tuollaisen suunsoiton sijasta ryhtymän puhumaan poikien puolesta, joilla on kroppa kondiksessa, letti tuuhea ja muodikkaasti leikattu, vaatteet pukevat ja nassu miellyttävä. Heitä lääppii naiset ja poikasen osa on kova, sillä hän joutuu sanomaan sanan EI ja siitäkös riemu repeää.

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, niin minulle on yks hailee, mitä kukakin tekee makuukamarissaan ja kenen kanssa, kunhan se perustuu yhteiseen sopimukseen ja vapaaehtoisuuteen. Koskettaminen perustuu tähän samaan. Jos minulta ei ole kysytty lupaa puristaa paikoista, niin turpiin tulee. Viimeksi tätä jouduin käyttämään kansalaiskoulun viimeisellä luokalla, jossa ensimmäisen peruskoulun kasiluokkalainen poika ryhtyi työntämään kättään tyttöjen haaraväliin portaissa. Huomautin asiasta kolmesti pojalle ja varoitin häntä, sillä nuoret tytöt purkivat pelkojaan minulle. Poika erehtyi viimeisen huomautuksen jälkeen tekemään saman minulle ja silloin heilahti räpylä. No poika lähti sitten naapurikunnan yliopistolliseen oikaisemaan nenäänsä ja paikkaamaan poskiluutaan. Olisi ollut hyvä uskoa kerrasta. No, poika siirretti tarkkikselle.

Kun näitä kultturellisesti rikkaita kansalaisia on tullut pohjolaan runsaasti, niin on heitä syytä opastaa. Tosin pelkään, että tämäkin menee harakoille, sillä luvattoman suuri joukko heistä on mennyt maan alle, kun palautus on tullut kohdalle sekä kotiutuminen jäänyt ja jengityminen on jo pitkällä.

Tuossa aamun aviisissa oli kirjotus tullista, joka itä-rajalla poimii päivittäin etälamauttimia, stilettejä, aseita, jne. Moni venäläinen kertoo, että ne ovat turvallisus välineitä. Mennäänkö meillä myös pian tähän. Mediassa on ollut myös uutisia, että kolaripaikoille tai tieltä suistumisen vuoksi ihmiset eivät ole pysähtyneet. Ei enää uskalleta, sillä monissa uutisissa on kerrottu itäblogin ihmeiden tehneen ryöstöjä liikenneonnettomuuden varjolla ja Ruotsissa ne ovat ottaneet käyttöön aseet.

Mihin kaikkeen tämä johtaa? Odotan suurella mielenkiinnolla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti