Aiheittain

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kirvein, pommein, miettimättä

Joku voi otsikon muistaa toisin sanoin historian opuksesta, mutta muunnettuna sopii hyvin tähän päivään, sillä tulijat ovat kunnostautuneet monin eri tavoin.

Saksassa lomailleet hongkongilaiset saivat osakseen kirveestä kun afganistanilainen nuorukainen, joka oli saapunut pakolaiseksi ilman vanhempia ja tekoaan tehdessään huuteli perinteiset jumalan suuruudesta. Algerialaislapsukainen kaverinsa kanssa viilsivät 86-vuotiaan papin kurkun auki ja haavoittivat vakavasti nunnaa. Tyyppi oli ollut vankilassa terrorismirikoksista ja oli pantavalvonnassa. Häiskä oli pyrkimässä Syyriaan ja mietin, että miksei päästetty. Sormen jäljet talteen ja takaisin ei ole asiaa.

Münchenissä iranilaista alkuperää oleva nuorukainen tappoi ampumalla yhdeksän ja onneksi myös itsensä ja haavoitti useita. Häiskällä viirasi vintillä hieman enemmän ja olisi saanut olla psykiatrisessa laitoksessa loppu elämänsä. Ase oli laiton ja netin kautta hankittu. Saksan jo muutenkin tiukkoja aselakeja halutaan nyt kiristää, mutta maailmalla on aina näitä Lord of War tyyppejä, jotka kanuunansa kyllä saa myytyä tavalla tai toisella. Täten ei lakien kiristykset auta sitten pätkääkään. Onnistuihan meilläkin häiskä hankkimaan rajavartiolaitokselta pöllityn rynkyn ja surmasi poliisin ja itsensä.

Baijerin Ansbachissa syyrialaishäiskä räjäytti ravintolan edustalla itsessä ja haavoitti useita. Alkuperäisenä tarkoituksena oli iskeä ulkoilmafestareille, mutta Luojan kiitos, järjestysmiehet eväsivät sisäänpääsyn, kun lippua festareille ei ollut. Häiskä oli saanut hylsyn asyyliinsa ja teletietojen mukaan vannonut kostavansa Saksalle, joka asettuu islamia vastaan sekä vannonut uskollisuutta kotoiselle terroristijärjestölle. Kumma kun poliisi ei näitä tyyppejä valvo, mutta suuri on into prätkäkerhoja kohtaan, jotka ovat lähinnä tappaneet omiaan.

Yhdysvalloissa afanistanialaistaustainen häiskä ampui yökerhossa, tappaen liki viisikymmentä ja luonnollisesti kunnioitti jälleen tuota järjetöntä järjestöä. Yhdysvaloissa on usein vaadittu aselakien tiukentamista ja siellä homma on hankala, sillä perustuslaki takaa oikeuden aseen omistamiseen ja sen saa helposti, mutta peruuttaminen on vaikeaa.

Jätän käsittelemättä tapaukset, jotka ovat sattuneet itäisillä mailla vierahilla, sillä ne ovat siellä tavallisia olleet jo kauan. Monesti on noista maista uutisoitu, että häissä kuoli niin ja niin monta, kun aseilla ammuttiin, sillä siellä on tapana ampua taivaalle kiväärin luoteja eikä ilotulitusraketteja. Monesti vaan kimmokkeluodit ja muut harhaiskut ovat vaatineet uhreja. Kurkunleikkaus sillä on jo niin perinteistä, että siihen on vaikea puuttua, joten ei oikeastaan tullut yllätyksenä tuo Beutlingenin viidakkoveitsisurmakaan ja tekijä luonnollisesti syyrialainen turvapaikanvonkaaja.

Rauhaa itäisillä mailla vierahilla ja Afrikassa ei ole ollut vuosituhansiin ja tuskin tulee seuraavinakaan. Sitten meillä ja muualla Euroopassa, pölkkypäät johtajat kehtavat kehoittamaan meitä rauhaan, ymmärrykseen ja pelottomuuteen. Myös vihakirjoittelusta varoitetaan kovin sanoin ja kertovat johtajat sen satavan terroristisen laariin sekä yllyttävän vihatekoihin. Eikös heikäläisen käsky sotia vääräuskoisia vastaa ole vihapuhetta? Ilmeisesti ei ja meidän on vain arvattava, missä seuraava ymmärrettävä tapahtuma sattuu ja kuinka monta uhria tulee sekä kuinka monta johtajaa jälleen kehoittaa rauhallisuuteen, ymmärtämiseen ja pelottomuuteen.

Odotan suurella mielenkiinnolla Auramon vastaanottokeskuksen hellekriisiä.

1 kommentti:

  1. Juu se Auramon hellekriisi. Minullakin on kämpässä nyt lämmin, jotain + 32. Ei puhettakaan, että Ovenia hommaisi ilmastoinnin, ehkä syynä väärä väritys, täällä kun ei asu kuin yksi oikeauskoinen, ainakin rapun asukaslistan mukaan. No oven koodilukon numerot muuttuivat, ei enää viittaa jeesuksen syntymäpäivään.
    No sekopään tai muuten häiriytyneen iskua odotellessa
    t. Huru-ukkko

    VastaaPoista