Aiheittain

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Oletko miettinyt...

... jos tulee päivä, jolloin et pysty asioistasi huolehtimaan?

Toissa päivänä oli aamun aviisissa mielenkiintoinen uutinen, joka oli otsikoitu: "Ikääntyvä, säästä läheisiäsi liialta työltä.". Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja aiheen aloitus oli: "Tee edunvalvontavaltuutus ajoissa: kun olet järjissäsi ja pystyt määräämään, kenet haluat hoitavan asioistasi sitten, kun et enää itse pysty.".

Kun luin tuon artikkelin, niin ajattelin sen tehdä, vaikka en vielä vanhus ole ja pääkin toimii moitteettomasti, niin eihän sitä tiedä milloin koittaa päivä, jolloin en pysty asioitani hoitamaan. Yleisimmin aiheen tiimoilta käsitellään muistihäiriöitä, jotka ovat vanhemman polven juttuja. Näin moni ajattelee, mutta muistisairauksista Alzheimerin tauti on ilkein, sillä se voi iskeä työikäiseen ihmiseen. Itse olen tavannut 51 vuotiaan, joka oli jo niin dementoitunut, ettei mikään päivittäinen toiminto onnistunut ja puheen/äänen tuotto oli loppunut kokonaan. Asiaa ajattelen kuitenkin myös tapaturman suhteen, isku päähän tavalla tai toisella voi vammauttaa pysyvästi. Sellainen voi tulla onnettomuudessa liikenteessä, laskettelurinteessä, ihan missä vaan.

On tyypillistä, että tehdään testamentti ja usein se on puolisoiden välinen, keskinäinen testamentti. Minulla ja puolisollani on toisiimme nähden myös avoin asianajovaltakirja, mutta esimerkiksi pankit eivät sitä hyväksy. Edunvalvontavaltuutus on helppo tehdä, sillä se on hyvin testamentin kaltainen. Aiheeseen voit käydä tutustumassa http://www.kitee.fi/documents/42125/362499/Edunvalvontavaltuutus/6b71a4c6-8932-4497-b9e4-3d7800721eba

Kun järki syystä tai toisesta on pois, niin helposti käy niin, että asiat mutkistuvat. Lainaan läheisen kertomaa: " Hän on iäkäs ja harkintakyvyssä on ongelmia, mutta hän on jatkuvasti vastustanut edunvalvontaa. Nykytyylin mukaan häntä hoidetaan kotona, vaikka hän ei siellä pärjää. Me omaiset olemme lukuisia kertoja olleet huolissaan hänen heikosta harkintakyvystään, mutta hän raivokkaasti puolustaa itsemääräämisoikeuttaan.".

Helsingissä asuvalta vanhukselta valepoliisit huijasivat omaisuuden. Pankki ei pyynnöstä kuolettanut korttia, sillä lapsella ei ollut edunvalvontaoikeutta. Näitä valepoliisi huijareita on ollut usean poliisipiirin alueella ja poliisi niistä toistuvasti varoittanutkin, sillä poliisi ei kysele tunnuslukuja tai salasanoja. Ikävä kyllä, näitä tapauksia on tullut ilmi jo liki sata. Huijareiden toimintaa helpottaa huomattavasti tämä nykyinen into hoitaa vanhukset kotona ja tästä syystä tulee viikoittain ilmoituksia kadonneesta vanhuksesta, jolla on muistihäiriö.

Toimithan sinäkin ajoissa ja muista, että niin testamentin kuin edunvalvontavaltuutuksen voi päivittää, jos puolisosta tulee ex.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti