Aiheittain

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Kieli poskella

Voi että on minulla riittänyt naurua, aina kyyneliin asti, sillä aamun aviisissa oli hetki sitten tiedonanto, että toimitus on päättänyt kutsua eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi. Tämän perusteluna on se, että nykyinen puhemies onkin naaras puolinen ja tasa-arvon vuoksi ei häntä voi nimetä puhemieheksi. Johan pomppasi taas kerran.

No, aamun aviisin yleisönosasto olikin sitten tänä aamuna täynnä kommentointia. Joista ensimmäisenä valikoitui sanan puliukko ja kirjoittaja unohti, että on myös puliakka. Kirjoituksissa veistetiin kaikki mahdollinen valikoima mies ja nainen alkuisista tai loppuisista sanoista. Jotenkin alkaa tuntua siltä, että tämä tasapäistäminen menee jo yli äyräiden.

Itselle tuli mieleen, että onko toimittelijalla mennyt puurot ja vellit sekaisin vai onko jonkin asteinen ideologinen ongelma oman kopan ja henkilötunnuksen kanssa. Takavuosina oli hieno dokumentti aiheella "Miksi mies ei silitä" jossa perehdyttiin aivojen toimintaan ja puututtiin stereotypioihin. Tämä päivänä kun katselee, niin parhaat kokit ovat miehiä. Ennen kokkaus liitettiin vain naisiin, mutta tässä asiassa on muutos tapahtunut.

Ennen oli miesten ja naisten ammatit, mutta ajat ovat muuttuneet. Tarhan tädistä on nyt tullut tarhan setä. Nainen voi olla armeijan upseeri ja mies johdon sihteeri. Jokainen käyttäköön omia tietojaan ja taitojaan työssä, jonka kokee omakseen. Tiedän miehiä, jotka ovat loistavia käsitöissä ja nyt en tarkoita metalli- ja puutöitä. Ammoin kultaseppä oli mies, mutta jo Fabergenin munien suunnittelijana toimi nainen, jopa niiden tekijöinä.

Tämän ilmiön vuoksi joutuu pannaan myös Matti Eskon esittämä Rekkamies ja vain siksi, että se päättyy sanaan mies. Lea Lavenin esittämä tumma nainen (Cher Black Lady) joutaa romukoppaan jo siitä syystä, että laulussa esitetään nainen liian voimakkaana ja se liittyy vielä kotoiseen vähemminstöömme sekä pettämiseen, joska pohjaa siihen, että nainen on pahan oma.

Johtuuko tämä kaikki nyt tästä homohypetyksestä, jota minä en ymmärrä.  Järjestetään pride kulkueita, joissa on lapsia ja vanhuksia, jotka tuskin tietävät, minkä vuoksi marssitaan. Pappi kiinnitti itsensä jalkapuuhun ennen kirkolliskokousta, kun oli vihkinyt samaa sukupuolta olevia. Mediahuomiota vai  säälipisteiden keräystä. Minusta pappi saisi mennä hoitoon.

Itse en enää usko, että homous, lesbous, tms. on kovinkaan onnellinen olotila. Jos ihminen on onnellinen parisuhteessa, niin miksi näillä sateenkaariporukoilla se pitää aina tiedottaa. Minua ei kiinnosta punaisen puupennin vertaa se, että henkilö tiedottaa, että huomasitko, että olen homo, vaikuttaako se jotenkin EL Ninoon, en usko. Vielä vähemmän kiinnostaan informaatio: "Tiedätkö, että olen lesbo". Sulattaako se mannerjäätikköä, epäilen pahasti. Ja sokerina pohjalla yksi upea lyyli, joka kertoi, että arvasithan, että olen poika ja nyt on peppu vähän arka. Saanen kysyä, mitä tuolla informaatiolla on minulle merkitystä.

Mistä on tullut tämä Disneyn kerubi ilmiö on rantautunut tänne? Nämä kerubihahmot ovat olleet sukupuolettomia ja ampuivat rakkauden nuolia. Toisin on tänään, sillä siivet kantavat yhä korkeammalle ja jalat ovat kaukanan maan pinnasta, mutta rakkautta ampuvat jousipyssyt ovat vaihtuneet jalkajousiksi ja tuhon välineiksi.


4 kommenttia:

  1. Joku terävä tästä aiheesta totesi: "Pitkäaikaisen kokemuksen perusteella olen vakuuttunut että sisälläni asuu lesbo, joka on vangittu miehen vartaloon."
    Ei lisättävää siihen.

    Sitä en ymmärrä, että miksi homous etc. täytyy tuoda esiin sotkien se kaikkeen mahdolliseen, joka ei mitenkään liity itse asiaan eli seksuaaliseen suuntautumiseen. Se herättää vain antipatioita lukijoissa/kuuntelijoissa (onko se muuten tarkoituskin?). Jättäkää heidät rauhaan.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Veijo Hoikka!

    On se hyvä, että on muitakin, jotka eivät tuota toitottamista ymmärrä. Sanoisin, että vähempi riittäisi mainiosti.

    VastaaPoista
  3. Omien havaintojeni mukaan suurinta älämölöä asiasta pitävät henkilöt jotka eivät ole varmoja omasta sukupuoli-identiteetisään. Eivät tidä ovatko he lepakoita vai vain koita. Tai kuten vanha kalastaja vastasi naapurille tämän tiedusteltua saaliin laadusta, että tuli sekakaloja, teeriä ja mateita.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Huru-ukko!

    Juu ja samaa mieltä on evankeliset, jotka aamun aviisin mukaan haluavat poistaa mm. tuomiokirkot, kirkkoherrat, jne.

    VastaaPoista