Suomessakin voi kuolla nälkään päivitys

Tarkoitukseni oli keventää vihdosta viimein, mutta ei onnistunut, sillä media tarjosi hyvin ikävän uutisen. Satuin lukemaan pitkästä aikaa Hangötidingenin ja kertomus oli järkyttävä, sillä kotihoidossa oli vaikeasti muistisairas vanhus, jolla oli kodinhoitosopimus. Käyntipäiväkirjan mukaan vanhuksen luona ei oltu käyty edes joka päivä ja ravitsemus- ja lääkehuolto hunningolla. Vanhus kuoli viikon kuluttua aliravitsemukseen ja -lämpöisyyteen. Täten päivitän tämän vanhan kirjoitukseni ja uusi olisio jatkuu taas lopussa, mutta lukekaa tuo kuuden vuoden takainen ensin.

Näin otsikoi lehdet. Kyseiseen otsikkoon liittyy Ruotsissa tullut tapaus, jossa vanhainkodissa kuolleen iäkkään ihmisen kuolinsyyksi paljastui aliravitsemus. Aliravitsemushan on tila, jossa ihminen ei saa riittävästi energia- tai suojaravintoaineita. Pitkään jatkuvana se tunnetusti aiheuttaa kuoleman.

Kuten tiedämme lehdistön kirjoittelevan termejä miten sattuu, niin käytän samaa kirjoitusasua, vaikka se virheellinen onkin eli yleislääketieteen emeritaprofessori Kivelä ei hautonut vastausta kanan tavoin kysymykseen: "Voiko tämä tapahtua Suomessa?".

"Olen vakuuttunut siitä, että Suomessa kuolee vanhuksia nälkään. Ja nimenomaan ympärivuorokautisissa palvelutaloissa, pitkäaikaishoidossa ja laitoksissa ja myös kotihoidossa". Sanoo tämä professori. Mielenkiintoista, että tuo kotihoito oli viimeisenä ja hän uskalsi sen julkituoda. Ei ole ensimmäinen eikä edes viimeinen nälkiintynyt, jota kotihoidosta tulleena aloitin varovaisesti ruokkia (nyt olen toki nuo työt jättänyt). Vatsalaukku oli kutistunut niin pieneksi, että annokset oli aloitettava kolmesta pienestä lusikallisesta, muutoin tuli ylös kaikki. Hitaasti ja hiljaa saatiin tilanne taas korjattua ja ihminen söi itse ja halusi ruokaa.

Miksi syyllistetään hoitopaikkoja? Myönnän nähneeni hoitajia, jotka ottavat ruokatarjottimen potilaan edestä pois ja sanovat, että no jos ei maistu, niin ei sitten. Nämä hoitajat ovat Terhikki-rekisterissä ja päteviä muka (ei kertausharjoituksia). Meidän osastolla oli aikoinaan hoitoapulainen ja paras ruoka- ja perushuollon ammattilainen vaikka hänellä ei hoitoalan koulutusta ollutkaan. Hoitoapulainen oli muinoin perushoidollisen työn avustaja ja moni heistä opiskeli sitten hoitoalan ammattitutkinnon. Hän opetti minuakin, silloin aivan vihreää hoitaja. Ei nähnyt nälkää edes tämä dementoivasta sairaudesta kärsivä vuodepotilas, jolle hitaasti ja hartaudella lusikalliset tarjottiin, vaikka hän oli näitä harvinaisia muistihäiriöisiä, joiden sairaus oli edennyt jo niin pitkälle ettei häneen saanut edes katsekontaktia.

Sitten ovat nuo ravitsemusterapeutit, jotka viisaasti määräävät suosituksiaan. Parashan taitaa olla tuo Puska. Mitähän se sanoisi kun syöpään kuolevalle potilaalle annoin 1½ litraa rasvaista piimää, kun häntä yöllä janotti. Janon sammuttua potilas kiitti. Useat sairaudet tekevät sen, että suussa ei maistu mikään. Itse en pysty veden kanssa ottamaan lääkkeitäni. Täytyy olla mehua tai muuta. Lasareeteissa mietin, että miksi on aina se vesilasillinen. No yksi totesi, että vesi on paras juoma ja terveellinen. Entä jo suu ei maista nukutuslääkkeiden jälkeen mitään? Tunteja seissyt vesilasillinen maistuu pahemmalle kuin taskulammin kossu.

Ja sitten tämä väliotsikko: "Kevyempiä nostella". Näille ihmisille olisi tuo painon pudotus pitänyt aloittaa jo ennen sairastumista. Jos joudutaan varaston tavaravaaka hakemaan, että saadaan paino (perusvaaka mittaa 150 kg:n asti) ja vaaka näyttää 210 kg on jo liian myöhäistä. Nosta siinä nyt sitten kansalaista päivittäin, useita kertoja ja alle sadan kilon ei edes neuvotella. Muistan tämän kansalaisen, jolle jouduttiin hankkimaan erikoisleveä sänky. Kun hänet saatiin vaa'alle niin osaston puntari ei riittänyt ja varaston tavaravaaka heilahti lukemaan 187 kg. Muilla aloilla on jatkuvan nostamisen rajana 25 kg. Hoitajat toteavat usein, että työteko alkaa vasta sadasta kilosta.

Kun ihminen kieltäytyy syömästä, niin pitääkö häntä pakkosyöttää. Hanhenmaksan saamiseksi hanhia pakkoruokittiin eli kupuun tungettiin väkipakolla sapuskaa. Nykyisin tämä on eläinrääkkäystä. Onko eläin paremmassa asemassa kuin ihminen? Possujen vikoja videoivat nuo piipertäjät. Napatyrä possulla on katastrofi, mutta harvalta ihmiseltä sitä korjataan.

Tässä kertomus elävästä elämästä. Eräs potilas piti makeasta ja omaiset toivat hänelle makeisia ja muita makeita herkkuja. Hän oli muistisairas. Omaiset kysyivät häneltä, että mitä hyvää hän on saanut tänään. Potilas sanoi: "Minä en saa koskaan mitään hyvää". Suklaarasia oli liki tyhjä ja pöytälaatikossa puoliksi syöty suklaalevy. Omaiset syyttivät hoitajia, että he varastivat potilaan herkut. Osastolla oli tapaamishuone, jossa läheiset voivat keskustella rauhassa potilaan kanssa ja myös keskustella omahoitajan kanssa. Omahoitaja sattui olemaan töissä ja meni tapaamaan läheisiä, jotka syyttivät hoitajia. Potilas nautti suurella innolla kermamunkkia ja omahoitaja kysyi: "Mitä hyvää syöt". Potilaan vastaus oli: "Minä en koskaan saa mitään hyvää". Silloin vasta selvisi läheisille, ettei makuaisti enää toiminut, vaan hän söi vanhasta tottumuksesta. Kukaan ei ollut varastanut hänen herkkujaan.

Jos sinulle ei ruoka maistu. Tahdotko, että tuuppaan sen väkisin suuhusi? Tässä vanhan hoitajan toteamus: "Lääkäri vaatii potilaan nauttivan tämän verran, omaiset huutavat, ettei potilas saa ruokaa, potilas sanoo, ettei halua, moraali kieltää nälkään tappamisen ja etiikka väkisin syöttämisen". Missä kulkee kultainen keskitie?

Kotihoito on tänäpäivänä pop ja ikävä kyllä on se, että entismaailman kotisairaanhoitoa ei enää ole. Kotona hoidetaan yhä huonompi kuntoisia vanhuksia ja valitettavan monella on jo pitkälle edennyt muistisairaus. Itse muistan takavuosilta pariskunnan, jossa se vähemmän muistisairas yritti hoitaa sen enemmän muistisairaan ja lopulta tämä enemmän muistisairas saatiin sairaalaan. Tämäkin tapahtui omaisten vaateesta. Tämä potilas oli jo todella huonossa kunnossa; aliravitsemuksesta kärsivä, kuulo olematon paksun vaikkukerroksen vuoksi, pakarat kuin sarvikuonon nahkaa, sillä istumiset olivat pitkiä ja vaipat vaihtamatta. Tässä kohtaa ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin vanhainkoti, mutta silloin niitä vielä oli.

Toisin on tänään. Yhä useampi vanhus joutuu asumaan kotonaan vaikka kunto ei siihen riitä. Ei ole pitkä aika siitä, kun vanhuksen kotona tapahtui vesivahinko ja arvatkaa paljonko se tuli maksamaan vanhukselle, sillä muistihäiriön vuoksi, hänet katsottiin syylliseksi. Montako tulipaloa on syttynyt vain sen vuoksi, että muistihäiriöinen tai toimintakyvytön vanhus asuu yhä kotona. Ja kotisairaanhoito loistaa poissaolollaan.

Tietysti on myös muistettava, että muistihäiriösairaudet tuovat käyttäytymisen ja luonteen muutoksia. Tämä aiheuttaa myös sen, ettei kotisairaanhoito pysty käymään ja tämä on turvallisuus kysymys (haluatko, että sinua tervehditään haulikolla). Tosin minun on todettava, että kotisairaanhoito on jäänyt ajasta jälkeen ja pahasti. Kotipalvelu on ajettu alas jo 1990-luvun lamassa ja siitä se ei enää noussut koskaan.

Hoitolaitoksissa minua raivostuttaa se, että hoitaja pistää päälle läsnäolonapin, jolloin kaikkien soittokellojen äänet kantautuu huoneeseen. Olisiko sinusta mukava aterioida, kun tiedät soittokellojen kilinöistä, että hoitajaa tarvitaan muualla? Itse en tuota toimintoa käyttänyt ja sain "uudelta" päälliköltä jatkuvasti nuhteet, mutta minulle oli tärkeämpi, että vanhus sai ruokarauhan.

Kotihoidon epäonnistumisista saa usein lukea ja se herättää kysymyksen eli mikä mättää? Henkilökuntaa liian vähän hoidettavien määrään? Tämä pitänee paikkaansa, mutta sitten tullaan tähän yliarvostettuun tietoteknikkaan, joka tökkii vähän väliä. Hoitohenkilöstö ei saa tarvittavia tietoja ja tämän vuoksi asiakas "unohtuu", kun järjestelmä ei ole toiminut. Tiedon siirto myös tökkii, sillä ohjelmat eivät neuvottele toistensa kanssa ja sitten on vielä tuo tietosuoja, joka on loputon suo. Epäilen suurimmaksi syyksi byrokratian loputtomia rappusia, jossa puutteellista tietoa kulkee virkahemmolta toiselle ja kukaan ei virkansa puolesta pysty ottamaan kantaa, sillä se kuuluu toiselle hallinnon alalle.

Sitten itse ruokaan eli onko se peruslaitosmössöä vai Ruokaa. Kun ihminen ei pysty syömaan kuin jauhettua ruokaa, niin miksi se pitää sekoittaa oksennuksen näköiseksi mössöksi? Sen pystyy tarjoilemaan, vaikka pikkulusikalla, siististi, jos on halua ja kertoa vielä lusikallisen sisältö (kalaa ja muusia tai kaalisalaatti kastikkeella). Moni laitosruoka ei maistu miltään ja yllättäen siinä on paljon enemmän suolaa, kuin kotiruuissa. Monelle toimitetaan kotiin näitä laitosmössöjä, mutta siellä ei käy ketään huolehtimassa, että edes mössö tulee syödyksi. Ikäväkseni olen nähnyt myös näitä mössöjä, jotka ovat olleet todella aneemisia. Tämä oli pahin, minkä näin eli yksi kumiperuna, kaksi limaista lihapullaa, ruokalusikallinen kokkareista kastiketta ja salaatinlehdet, joiden parasta ennen päiväys oli mennyt jo ajat sitten. Söisitkö?