Tarkoitukseni oli keventää vihdosta viimein,
mutta ei onnistunut, sillä media tarjosi hyvin ikävän uutisen. Satuin
lukemaan pitkästä aikaa Hangötidingenin ja kertomus oli järkyttävä,
sillä kotihoidossa oli vaikeasti muistisairas vanhus, jolla oli
kodinhoitosopimus. Käyntipäiväkirjan mukaan vanhuksen luona ei oltu
käyty edes joka päivä ja ravitsemus- ja lääkehuolto hunningolla. Vanhus
kuoli viikon kuluttua aliravitsemukseen ja -lämpöisyyteen. Täten
päivitän tämän vanhan kirjoitukseni ja uusi olisio jatkuu taas lopussa,
mutta lukekaa tuo kuuden vuoden takainen ensin.
Näin otsikoi lehdet. Kyseiseen otsikkoon liittyy Ruotsissa tullut tapaus, jossa vanhainkodissa kuolleen iäkkään ihmisen kuolinsyyksi paljastui aliravitsemus. Aliravitsemushan on tila, jossa ihminen ei saa riittävästi energia- tai suojaravintoaineita. Pitkään jatkuvana se tunnetusti aiheuttaa kuoleman.
Näin otsikoi lehdet. Kyseiseen otsikkoon liittyy Ruotsissa tullut tapaus, jossa vanhainkodissa kuolleen iäkkään ihmisen kuolinsyyksi paljastui aliravitsemus. Aliravitsemushan on tila, jossa ihminen ei saa riittävästi energia- tai suojaravintoaineita. Pitkään jatkuvana se tunnetusti aiheuttaa kuoleman.
Kuten
tiedämme lehdistön kirjoittelevan termejä miten sattuu, niin käytän
samaa kirjoitusasua, vaikka se virheellinen onkin eli yleislääketieteen emeritaprofessori Kivelä ei hautonut vastausta kanan tavoin kysymykseen: "Voiko tämä tapahtua Suomessa?".
"Olen
vakuuttunut siitä, että Suomessa kuolee vanhuksia nälkään. Ja
nimenomaan ympärivuorokautisissa palvelutaloissa, pitkäaikaishoidossa ja
laitoksissa ja myös kotihoidossa". Sanoo tämä professori.
Mielenkiintoista, että tuo kotihoito oli viimeisenä ja hän uskalsi sen
julkituoda. Ei ole ensimmäinen eikä edes viimeinen nälkiintynyt, jota
kotihoidosta tulleena aloitin varovaisesti ruokkia (nyt olen toki nuo
työt jättänyt). Vatsalaukku oli kutistunut niin pieneksi, että annokset
oli aloitettava kolmesta pienestä lusikallisesta, muutoin tuli ylös
kaikki. Hitaasti ja hiljaa saatiin tilanne taas korjattua ja ihminen söi
itse ja halusi ruokaa.
Miksi
syyllistetään hoitopaikkoja? Myönnän nähneeni hoitajia, jotka ottavat
ruokatarjottimen potilaan edestä pois ja sanovat, että no jos ei maistu,
niin ei sitten. Nämä hoitajat ovat Terhikki-rekisterissä ja päteviä
muka (ei kertausharjoituksia). Meidän osastolla oli aikoinaan
hoitoapulainen ja paras ruoka- ja perushuollon ammattilainen vaikka
hänellä ei hoitoalan koulutusta ollutkaan. Hoitoapulainen oli muinoin
perushoidollisen työn avustaja ja moni heistä opiskeli sitten hoitoalan
ammattitutkinnon. Hän opetti minuakin, silloin aivan vihreää hoitaja. Ei
nähnyt nälkää edes tämä dementoivasta sairaudesta kärsivä vuodepotilas,
jolle hitaasti ja hartaudella lusikalliset tarjottiin, vaikka hän oli
näitä harvinaisia muistihäiriöisiä, joiden sairaus oli edennyt jo niin
pitkälle ettei häneen saanut edes katsekontaktia.
Sitten
ovat nuo ravitsemusterapeutit, jotka viisaasti määräävät suosituksiaan.
Parashan taitaa olla tuo Puska. Mitähän se sanoisi kun syöpään
kuolevalle potilaalle annoin 1½ litraa rasvaista piimää, kun häntä yöllä
janotti. Janon sammuttua potilas kiitti. Useat sairaudet tekevät sen,
että suussa ei maistu mikään. Itse en pysty veden kanssa ottamaan
lääkkeitäni. Täytyy olla mehua tai muuta. Lasareeteissa mietin, että
miksi on aina se vesilasillinen. No yksi totesi, että vesi on paras
juoma ja terveellinen. Entä jo suu ei maista nukutuslääkkeiden jälkeen
mitään? Tunteja seissyt vesilasillinen maistuu pahemmalle kuin
taskulammin kossu.
Ja
sitten tämä väliotsikko: "Kevyempiä nostella". Näille ihmisille olisi
tuo painon pudotus pitänyt aloittaa jo ennen sairastumista. Jos
joudutaan varaston tavaravaaka hakemaan, että saadaan paino (perusvaaka
mittaa 150 kg:n asti) ja vaaka näyttää 210 kg on jo liian myöhäistä.
Nosta siinä nyt sitten kansalaista päivittäin, useita kertoja ja alle
sadan kilon ei edes neuvotella. Muistan tämän kansalaisen, jolle
jouduttiin hankkimaan erikoisleveä sänky. Kun hänet saatiin vaa'alle
niin osaston puntari ei riittänyt ja varaston tavaravaaka heilahti
lukemaan 187 kg. Muilla aloilla on jatkuvan nostamisen rajana 25 kg.
Hoitajat toteavat usein, että työteko alkaa vasta sadasta kilosta.
Kun
ihminen kieltäytyy syömästä, niin pitääkö häntä pakkosyöttää.
Hanhenmaksan saamiseksi hanhia pakkoruokittiin eli kupuun tungettiin
väkipakolla sapuskaa. Nykyisin tämä on eläinrääkkäystä. Onko eläin
paremmassa asemassa kuin ihminen? Possujen vikoja videoivat nuo
piipertäjät. Napatyrä possulla on katastrofi, mutta harvalta ihmiseltä
sitä korjataan.
Tässä
kertomus elävästä elämästä. Eräs potilas piti makeasta ja omaiset
toivat hänelle makeisia ja muita makeita herkkuja. Hän oli muistisairas.
Omaiset kysyivät häneltä, että mitä hyvää hän on saanut tänään. Potilas
sanoi: "Minä en saa koskaan mitään hyvää". Suklaarasia oli liki tyhjä
ja pöytälaatikossa puoliksi syöty suklaalevy. Omaiset syyttivät
hoitajia, että he varastivat potilaan herkut. Osastolla oli
tapaamishuone, jossa läheiset voivat keskustella rauhassa potilaan
kanssa ja myös keskustella omahoitajan kanssa. Omahoitaja sattui olemaan
töissä ja meni tapaamaan läheisiä, jotka syyttivät hoitajia. Potilas
nautti suurella innolla kermamunkkia ja omahoitaja kysyi: "Mitä hyvää
syöt". Potilaan vastaus oli: "Minä en koskaan saa mitään hyvää". Silloin
vasta selvisi läheisille, ettei makuaisti enää toiminut, vaan hän söi
vanhasta tottumuksesta. Kukaan ei ollut varastanut hänen herkkujaan.
Kotihoito on tänäpäivänä pop ja ikävä kyllä on se, että entismaailman kotisairaanhoitoa ei enää ole. Kotona hoidetaan yhä huonompi kuntoisia vanhuksia ja valitettavan monella on jo pitkälle edennyt muistisairaus. Itse muistan takavuosilta pariskunnan, jossa se vähemmän muistisairas yritti hoitaa sen enemmän muistisairaan ja lopulta tämä enemmän muistisairas saatiin sairaalaan. Tämäkin tapahtui omaisten vaateesta. Tämä potilas oli jo todella huonossa kunnossa; aliravitsemuksesta kärsivä, kuulo olematon paksun vaikkukerroksen vuoksi, pakarat kuin sarvikuonon nahkaa, sillä istumiset olivat pitkiä ja vaipat vaihtamatta. Tässä kohtaa ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin vanhainkoti, mutta silloin niitä vielä oli.
Toisin on tänään. Yhä useampi vanhus joutuu asumaan kotonaan vaikka kunto ei siihen riitä. Ei ole pitkä aika siitä, kun vanhuksen kotona tapahtui vesivahinko ja arvatkaa paljonko se tuli maksamaan vanhukselle, sillä muistihäiriön vuoksi, hänet katsottiin syylliseksi. Montako tulipaloa on syttynyt vain sen vuoksi, että muistihäiriöinen tai toimintakyvytön vanhus asuu yhä kotona. Ja kotisairaanhoito loistaa poissaolollaan.
Tietysti on myös muistettava, että muistihäiriösairaudet tuovat käyttäytymisen ja luonteen muutoksia. Tämä aiheuttaa myös sen, ettei kotisairaanhoito pysty käymään ja tämä on turvallisuus kysymys (haluatko, että sinua tervehditään haulikolla). Tosin minun on todettava, että kotisairaanhoito on jäänyt ajasta jälkeen ja pahasti. Kotipalvelu on ajettu alas jo 1990-luvun lamassa ja siitä se ei enää noussut koskaan.
Hoitolaitoksissa minua raivostuttaa se, että hoitaja pistää päälle läsnäolonapin, jolloin kaikkien soittokellojen äänet kantautuu huoneeseen. Olisiko sinusta mukava aterioida, kun tiedät soittokellojen kilinöistä, että hoitajaa tarvitaan muualla? Itse en tuota toimintoa käyttänyt ja sain "uudelta" päälliköltä jatkuvasti nuhteet, mutta minulle oli tärkeämpi, että vanhus sai ruokarauhan.
Kotihoidon epäonnistumisista saa usein lukea ja se herättää kysymyksen eli mikä mättää? Henkilökuntaa liian vähän hoidettavien määrään? Tämä pitänee paikkaansa, mutta sitten tullaan tähän yliarvostettuun tietoteknikkaan, joka tökkii vähän väliä. Hoitohenkilöstö ei saa tarvittavia tietoja ja tämän vuoksi asiakas "unohtuu", kun järjestelmä ei ole toiminut. Tiedon siirto myös tökkii, sillä ohjelmat eivät neuvottele toistensa kanssa ja sitten on vielä tuo tietosuoja, joka on loputon suo. Epäilen suurimmaksi syyksi byrokratian loputtomia rappusia, jossa puutteellista tietoa kulkee virkahemmolta toiselle ja kukaan ei virkansa puolesta pysty ottamaan kantaa, sillä se kuuluu toiselle hallinnon alalle.
Sitten itse ruokaan eli onko se peruslaitosmössöä vai Ruokaa. Kun ihminen ei pysty syömaan kuin jauhettua ruokaa, niin miksi se pitää sekoittaa oksennuksen näköiseksi mössöksi? Sen pystyy tarjoilemaan, vaikka pikkulusikalla, siististi, jos on halua ja kertoa vielä lusikallisen sisältö (kalaa ja muusia tai kaalisalaatti kastikkeella). Moni laitosruoka ei maistu miltään ja yllättäen siinä on paljon enemmän suolaa, kuin kotiruuissa. Monelle toimitetaan kotiin näitä laitosmössöjä, mutta siellä ei käy ketään huolehtimassa, että edes mössö tulee syödyksi. Ikäväkseni olen nähnyt myös näitä mössöjä, jotka ovat olleet todella aneemisia. Tämä oli pahin, minkä näin eli yksi kumiperuna, kaksi limaista lihapullaa, ruokalusikallinen kokkareista kastiketta ja salaatinlehdet, joiden parasta ennen päiväys oli mennyt jo ajat sitten. Söisitkö?
No en söisi, vaan pakkosyöttäisin näillä ns. johtavilla virkahenkilöillä, jotka kerovat, että siinä on kaikki ravintoaineet mitä olla kuuluu. Itse en näihin suostu, ennemmin teen lopullisen ratkaisun kuten Perskeleen Yrjön vimeisimmän blogin vanha mies.
VastaaPoistat. Huru-ukko
Tervehdys Huru-ukko!
VastaaPoistaPerskeleen Ykä teki loistavan kirjuutuksen ja arvaa kaksi kertaa söisinkö?
Kiitos hyvästä kirjoituksesta joka käsitteli hyvin ikävää aihetta. Pari vuotta sitten tumma poika nimeltä Valtteri (mahdollisesti) jätettiin bussipysäkille ja asiasta nousi meteli aina presidentinlinnaa myöten. Nyt suomalaisia kuolee nälkään ja asiasta nousee meteli... niin, ei paljon missään. Kuvaa hyvin aikaamme.
VastaaPoistaTervehdys Yrjöperskeles!
VastaaPoistaKiitos, aihe kylläkin oli raskas ja ikävä. Valitettavasti metelit nousee sivuseikoista, mutta todellisiin ongelmiin ei synny edes yksittäisen variksen raakuntaa. Voi aikoja, voi tapoja sanoi Cicero jo ammoin.