Suomi 100 vuotta osa XVII

Saagan tämän kertaisen osan voisi hyvin aloittaa klassisin sanoin: "Oli synkkä ja myrskyinen yö", sillä huomasin vuosipäivän koittaneen, joten kirjoitan vuodesta 1994 (loikkimista vuosista ja vuosikymmenistä tämä kyllä on, mutta...). Tänään tuli 23 vuotta autolautta Estonian uppoamisesta. Klo 1.15 laivan keulavisiiri repeytyi irti kovan myrskyn runtelemana.

Hätäkutsun saaneena, lähtivät useat autolautat kohti onnettomuuspaikkaa, mutta huono sää, kova tuuli ja allokko vaikeuttivat paikalle päästyä. Estonian nopea uppoaminen, pelastuslauttojen huono käyttö ja henkilökunnan kyvyttömyys toimia hätätilanteessa (olihan miehistö useasta maasta) johti siihen, että laivalla olleesta liki 9/10 osaa menehtyi.

Jo 1960 - 1970 luvuilla oli pelastusyhteistyötä eri laitosten ja vapaaehtoisten järjestöjen välillä. LA-radioilla oli oma luvallinen kidetaajuus, joilla yhteydet toimivat. Estonian uppoaminen paljasti, ettei yhteistyö pelannut enää ja suuronnettomuuksiin ei enää osattu varautua. Em. mainituilla vuosikymmenillä oli useita suuronnettomuusharjoituksia ja itse olen nähnyt kaksi kaitafilmiä, joissa ensimmäisessä oli syvään rotkoon kaatunut täysi linja-auto ja toisessa metsään pudonnut matkustajalentokone. Poliisi, palo- ja pelastuslaitos, hälyytetyt ensiapuryhmät ja jopa armeija tekivät saumatonta yhteistyötä. Kaiketi tämä unohtui tai unohdettiin kasarin kuohuissa ja yhdeksänkymmenen talouskurimuksessa. Vasta tämä katastrofi aloitti nämä uudelleen.

Suksikaamme nyt eteläiseen Suomeen ja noin 800 km² kaupunkiin, jossa saatiin karvaasti kokea, mitä tarkoittaa tietokatko. Tuo kaupunki tiesi, että meri on hyvä ystävä, mutta myös pahin vihollinen. Terveyskeskus oli tuohon aikaan tavanomainen eli vuodeosaston sairaanhoitaja hoiti ensiavun yöaikaan, osaston töiden ohessa. Tarvittaessa herätettiin päivystävä lääkäri potilasta katsomaan. Aamuyön tunnit kuluivat vitkaan ja kun rauhallista oli, niin päättivät avata TV:n ja katsoa tekstikanavan uutiset. Ruudulle vieri tietoa onnettomuudesta ja hetkeä aikaisemmin kuulunut hilpeä puheensorina vaihtui täyteen hiljaisuuteen. He tajusivat, että pian olisi ovella ensimmäinen, sillä linnuntietä he olivat lähin ja kopterit olivat jo ilmassa.

Niin osastolla, kuin ensiavussa oli puhelin, johon hätäkeskus ilmoittaa kiireellisistä asioista oli ollut täysin hiljaa. He tiesivät, että ensimmäinen uhri on täällä kohta. M sanoi G:lle, että NaCl pussit mikroon ja heti. C sai tehtäväkseen herättää lääkärin ja kerätä peitot ja muut tarvittavat. M soitti nopeasti lisähenkilökuntaa, sillä suuronnettomuuksia varen oli yhä soittolistat, mutta pitivätkö paikkansa, oli arvoitus, kun päiväys paperin yläreunassa oli liki kymmenen vuoden takaa.

M sai kuin saikin yhteyden muutamaan henkilöstöstä ja ilmoitti aluesairaalaan tilanteen. Ensiavun ja osaston taukotilojen mikrot kilahtivat merkiksi, että tippapussit olisi lämminneet. Samalla kaartoi pihaan auto, joka toi ensimmäiset kylmettyneet uhrit. Ei mennyt kuin hetki, saapui myös apujoukot ja välitön hoito saatiin käyntiin.

He kaikki tekivät parhaansa siinä tilanteessa, niillä eväillä kuin heillä oli ja kunnia heille siitä.