Aiheittain

tiistai 12. syyskuuta 2017

Sipilän esitys

Pääministeri sitten meni ja esitti, että kiintiöpakolaisten määrä pitäisi nostaa 2000 elättiin vuositasolla. Nykyisistäkin kiintiösellaisista ei suurin osa täytä edes YK:n määritelmää pakolaisesta. Suomi on EU:n määritelmän mukaan täyttänyt kiintiösellaisten vastaanottamisen ja sitten Sipilä haluaa niitä vielä lisää. Ei käy laatuun.

Ensinnäkin, jos niitä pitää tänne raijata, niin ensin pitäisi saada tämä 2015 tuhotulvan asiat käsiteltyä. Kielteisiä päätöksiä turvapaikasta on tullut tuhansia ja yhä niistä suurin osa hilluu maassa paperittomina ja heille vaaditaan palveluita joka lähtöön ja valtiovalta siunaa tämän 5,3 miljoonalla ja maksajina ovat suomalaiset veronmaksajat. Varsinkin kun näille on järjestetty ohituskaistalta asunto, toimeentulotuki, ym. hyödyllistä ja tavallinen nauristaan jyrsivä suomalainen kelpaa vain tämän maksajaksi.

Uuvatit laimeasti tätä ilouutista vastustivat ja yllättäen puheen parsi kuulosti jokseenkin vuoden vaihteen aikaiselta. Tosiasiassa Suomi ja koko Eurooppa eivät voi elättää näitä Afrikan ja Vähä-Aasian ylimääräväestöä, jonka yksinkertaisena syynä on vain se, että ne lisääntyvät nopeammin kuin pystyvät niitä elättämään.

Tuki Suomessa tehty tutkimus samaa kuin tuossa läntisessä naapurissa, että tulijat ilmoittavat iäkseen jotain muuta kuin se todellisuudessa on. Suomessa tutkituista 83% oli vähemmän alaikäisiä vaikka toisin oli ilmoitettu. Tähän ilmiöön ovat osana salakuljettajat (ovat muuten avanneet uuden reitin Välimeren sijaan), jotka vinkkaavat, että alaikäinen saa helpommin turvapaikan. Usein taitaa nimikin olla jotain muuta ja tämä paljastui tuossa Turun yksittäistapauksessa. Jos järjellä ajattelee, niin eihän maahan pitäisi saada jäädä, jos se tehdään valheella. Jos valheen tai puuttellisen tiedon varassa saa tulla maahan, niin miksi meillä sitten terveydenhuollon väkeä on tuomittu, kun paperit eivät olekkaan olleet ihan sitä mitä pitää. Sanoisin, että kyseessä on mielenkiitoinen ristiriita.

Eräs epäili papereiden katoamisen ja valheellisin tiedoin saapuneiden syiksi vainoa (oikealla nimellä ja henkkareilla hiippakunta vaihtuu nopeammin) tai sitten ei edes tiedetä syntymäaikaa ja syrjäseuduilla ei papereita edes saa. Kun ikä ei ole häiskän hallussa, niin onko sitten sitä paljon puhuttua moniosaamistakaan. Tosin on varmaan näitä yksinkertaisia, jotka käyttävät islamilaista kalenteria, joka muistuttaa hieman juliaanista kalenteria, jonka vieläkin Jaakko heittää kylmän kiven naisten viikon päätteeksi eli heinäkuun 25. päivä, jolloin on vielä täysi kesä (no tänä vuonna se ei ole vieläkään päässyt käyntiin, mutta ehkä ensi vuonna).

Kun on viikon mediatarjontaa seurannut, niin rasistikorttipakat ovat kolahdelleen takaraivoihin kuin aussien bumerangit ja vihapuheeseen on puuttunut Twitterissään suuri poliisiherra ja on kovin huolissaan vihapuheesta, jota muuten ei oikeasti ole kriminalisoitu. Onko vihapuhetta tulijoita kohtaan se tosiasia, että Etelä-Suomen vankiloissa on jo soluja, joiden toiminta ei kestä päivänvaloa tai se, että em. mestoissa pottunokkainen vanki on jo harvinaisuus. Onko huoli turvallisuudesta vihapuhetta, sillä terrorin pelko on monelle suuri ja viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet tekijöiksi, juuri tulleet tai toisen, kolmannen polven tulijat. Entä puheet raiskauksista, joita tehtailevat tulijat, onko tämä vihapuhetta? Tosiasia kun on, että tuljat ovat miesvaltaisia (toisin kuin väitetään) ja riski syyllistyä raiskaukseen on 12-13 kertainen. Faktako on vihapuhetta ja fiktio ei?

Erityisesti mediassa on huomioitu se, että puheita esitetään nimimerkin suojissa. Tavallista on antaa kritiikkiä siitä, että ei uskalla omalla nimellä ja omalla naamalla sanoa sitä, mitä ajattelee. Tämä on kuitenkin hyvin kaksipiippuinen juttu eli on niitä, jotka louskuttavat sitä sun tätä ja nimimerkin suojissa. Sitten on niitä, joiden on pakko kirjoittaa sanomisensa nimimerkin suojissa ja olen yksi heistä. Nimeni on niin yleinen, että vastaanotoilla arvotaan toisen nimen perusteella, että kenellä tutkimusaika on ja entisen ammattini ja siihen liittyvien kaimojen vuoksi olen vastaanottanut puheluita, jossa pyydetään varmistusta eläkeretkeen tai sairaan lapsen noutamista päiväkodista. Nyt naurattaa sekoilu verottajan toimesta, mutta minulla on oikeasti täysnimikaima (ellei ole eronnut) ja henkkarit samat, mutta vain viimeinen merkki on eri, mutta sekin näppäimistön viereinen. Itse en halua yhdenkään kaimani joutuvan vastaamaan sanoista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.

2 kommenttia:

  1. Hullu pääministerimme keksi uuden houkutuksen ja 1500 euron paluukarkkiraha nostetaan 2500 euroon.

    Lähi-idässä mietitään minne loisimaan lomalle. Sitten aikanaan voikin vapaaehtoisesti poistua 2500 euroa rikkaampana.

    Kuka kantaisi hullun Sipilän ulos Arkadianmäeltä?

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Anonyymi!

    Se korutont on kertomaa, totesi jo Komissaario Palmu. Ensin pääministeri houkutteli tulijoita tänne lupaamalla asuntonsa heille ja nyt vielä paluurahan nosto tonnilla. Tiedämme myös hyvin, ettei tuo tonnin korotus mene pääministerin pussista.

    VastaaPoista