Aiheittain

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Opposition vaaliteemat

Nyt galluppijohtaja SDP avasi vaaliteemansa ja kuten arvata saattaa, niin ne olivat yhtä tyhjän kanssa. Samalla avasi ohjelmansa vihreät ja voin vakuuttaa, että ei tullut yllätyksiä. Molemmat puolueet ovat lisäksi sitä mieltä, että heidän arvopohjansa on samanlainen.

Aloitetaan SDP:n ohjelmasta. Otankin ensinnä käsittelyyn tuon hoitotakuun, jonka tavoitteena on päästä kiireettömään hoitoon viikossa. Sen edellytyksenä on tuhat uutta hoitaja-läääkäriparia ja sen kustannus olisi noin 300 miljoonaa. Voin sanoa, että ei tule toteutumaan, sillä perustason hoidossa on lääkäreitä ollut jo vuosia liian vähän ja lääkäreillä on työpaineet kovat eikä takkuileva tietotekniikka helpota hommia yhtään. Olenkin ollut jo vuosia sitä mieltä, että konekirjoittajat pitäisi saada takaisin, jotta lääkärin aika ei mene naputelluksi. Saahan sanelun tehtyä nopeammin.

Toisena kohtana oli maksuton toisen asteen koulutus ja Marinin mukaan alustava hintalappu tälle olisi noin 20 - 30 miljoonaa. Itse olen kyllä tuon kannalla, sillä meillä on turhan paljon perheitä, jotka sinnittelevät perustoimeentulon kanssa ja on paljon nuoria, joille toisen asteen opetus on käytännössä mahdotonta, sillä oppimateriaalit ovat turhan hintavia ja perheiden täytyykin tinkiä jostain muusta ne kustantaakseen. Lisäksi työelämä on muutoksessa ja perinteisiin ammatteihin yritykset pyrkivät hankkimaan työntekijät halpamaista, joten todennäköisesti toisen asteen koulutus on kohta turhaa tai ainakin se pitäisi siirtää Viroon, Latviaan tai muuhun vastaavaan maahan.

Kolmantena tuli sitten eläkeläisten köyhyyden vähentäminen, joka onkin sitten jo arvovalinta. On se kumma, kuinka eläkeläisillä on paljon kavereita näin vaalien alla ja jotka haihtuvat kuin tuo kuuluisa pieru Saharaan, kun vaalit on käyty.

Lainaan nyt suoraan: "Nyt on muutoksen aika ja muutos alkaa vaalipäivänä 14. huhtikuuta. Haluamme viedä Suomen tulevaisuuslinjalle, jossa panostetaan koulutukseen ja osaamiseen, reiluun työelämään, eriarvoisuuden vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan, Marin luetteli." Ilmaston muutos on sitten pienen Suomen osalta kärpäsen läntti seinällä. Suuriin saastuttajiin tulisi satsata eikä puuttua suomalaisen autoiluun.

Vihreät sitten painottavat ympäristöasioita, jotka heiltä on ollut hukassa jo vuosia ja saanut vanhan polven suksimaan Huitsin Nevadaan ko. puolueesta. Sen agenda on viimevuosina näyttänyt olevan HLBTIQ-titityytä ja solidaarisuuspystien palvontaan.

Lisäksi painottavat koulutuksen merkitystä sekä työtä ja tasa-arvoa. No jälkimmäinen tulikin tuossa edellisessä kappaleessa läpi käytyä, joten se siitä. Koulutus ja työ onkin sitten jo toinen asia. Ilman koulutusta työtä ei saa ja koulutuksen kanssakin se on epäselvää tavalliselle duunarille. Vihreät kun pääsääntöisesti koostuvat jostain akakoomisista ja heitä varten on leivottu sekalainen kokoelma suojatyöpaikkoja.

Yhden aiheen ovat molemmat lakaisseet maton alle eli maahanmuuton. RKP:hän on esittänyt, että solidaarisuuspokaaleita pitää lisätä. Maahanmuuttajien tekemät lapsiraiskaukset senkun lisääntyvät ja molemmat puolueet ovat tästä hiljaa. Tämäkö on sitä tasa-arvoa ja arvopohjaa. Lisäksi meillä hilluu maassamme epämääräinen joukko laittomasti (ilmeisesti millään instansilla ei ole tietoa todellisesta määrästä) ja solidaarisuuspalkintojen palvojia löytyy niin SPR:ltä kuin ev.lut. seurakunnaltakin.
Joten laittomatkin saavat olla rauhassa maassamme.

Käännytyksetkään eivät toimi, sillä erityisesti Irak ei ota kansalaisiaan pakkopalautuksena takaisin. Mikä siihen on syynä, on minulle jäänyt hämäräksi. Tosin epäilen islamisaation levitystä, etenkin kun tulijat ovat 80 % nuoria miehiä. Hädän alaisia nämä tulijat eivät kylläkään ole vaan tarkoitusperät ihan jotain muuta. Arvopohja lienee myös erilainen, sillä sanoihin tuo Saksaan paennut raiskari, ettei ole tehnyt mitään laitonta.

Nähtäväksi jää, miten muut puolueet ohjelmansa julkaisevat ja mitä niissä on painotettu ja mitä lakaistu maton alle. Mielenkiintoinen vaalikevät kyllä tulossa.

7 kommenttia:

  1. Mitäpä uutta siinä on, että SDP lupaa kaikkea kivaa kaikille mahdollisille heitä äänestäville, jättäen huolellisesti vastaamatta jokaiseen kustannuksia ja niiden realistisuutta koskevaan kysymykseen?

    Vihreitä on ainakin kahta lajia.
    Isänpuoleinen pikkuserkkuni on järkivihreä, joka on mukana kotipaikkansa kunnallispolitiikassa, josta hänellä on ollut varsin raadollinen kuva tarjottavana.
    Vaikka olemme politiikasta täysin eri mieltä, voimme keskustellla asiallisesti perustellen omat näkökantamme, arvostaen niitä vaikka emme niistä olekaan samaa mieltä.

    Hänen vaimonsa on emmakari-vihreä. En ole häntä koskaan tavannut enkä haluakaan tavata:
    hänen kanssaan ei minkäänlaisesta keskustelusta voisi tulla yhtään mitään.
    Äidinpuoleisessa suvussa on ikävä kyllä useampikin samanlainen tapaus, joiden kanssa en ole enää tällä vuosituhannella pitänyt yhteyttä. Ei meillä ole mitään sanottavaa toisillemme.

    Touko-Poukon ja Ainokaisen hölmöilyt vaalien alla satoivat näiden emmakari-vihreiden laariin, jotka tosin olisivat äänestäneet heitä joka tapauksessa.
    Sukulaismieheni kaltaisia järkivihreitä ne sen sijaan olivat omiaan vieraannuttamaan puolueesta, vaikka eipä hänellä muutakaan poliittista kotia ole.

    Isävainaakin oli loppuun saakka Kokoomuksen kannattaja, vaikka olikin viimeistään tämän vuosituhannen puolella ymmärtänyt, ettei se ole ollut enää aikoihin se Karin kypäräpappipuolue.

    RKP lähtee vaaleihin reippaasti:
    "Mäidhen vhoin khooksi ähtu:
    hoolitysuhjälma teytyy saada på svensk och Finland seilyttee khooksikieli! Myyten me lehtee hoolitys just ny!"
    Kun heille huomautetaan, etteivät he istu hallituksessa, heidän kasvoilleen nousee hetkeksi hämmentynyt ilme. Sitten he pyyhkäisevät sen sivuun ja toistavat edellämainitun vaatimuksensa.

    Ja mikäpä on toistaessa:
    kaikki muut puolueet tietävät, että RKP:n saa hallituskumppaniksi näillä kahdella ehdolla.

    Kristilliset puolestaan saa kun lupaa Päivi Räsäsen saavan kieltää jotain, kunhan se ei liity ruotsinkielen asemaan maassamme, nykymuotoiseen maahanmuuttoon eikä seksuaalisuuden monimuotoisuuteen.

    Näillä mennään, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  2. Vihreiden ohjelmaa pitää ymmärtää pitkän aikavälin tavoitteiden pohjalta. He ovat siirtyneet Suomen metsistä Suomen afalttiviidakoihin epäluonnollisia suojelemaan. He saavat liikekannalle mustilla rähinäremmeillä varustettuja ja ilman rintasuojaimia olevia oletettuja. Kantasuomalaiset jänikset luikkivat vapaiksi tulleisiin metsiin kotoutumaan.
    SDP hoitaa kulupuolen apupuolueensa kokoomuksen toimiessa kirjanpitäjänä tavoiterkkuutena 10-90 % oletetusta taakan hinnasta. Ja hei, taas me tienataan!

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Qroquius Kad ja Veijo Hoikka!

    Qroquius Kad: Hyvin tiivistetty. Olisi kiva tavata järkivihreä, mutta sellaiseen en ole vielä törmännyt. Lienee siis hyvin harvinainen rotu.

    Veijo Hoikka:Juu ja kauas ovat luonnosta erkaantuneet. SDP ei tunne hintalappua, jotka lupauksista koituu.

    VastaaPoista
  4. Kommentoin ensimmäistä kertaa Krypta tänne. Kyllähän sitä on helppo kaikkea luvata, vaan se onkin sitten eri asia mikä niistä lupauksista täytetään. Kyllä taas kun vaalit lähestyy niin ollaan lupaamassa kaikenlaista hyvää sinne, tänne ja tuonne. Siitä monesti ei sitten puhutakkaan että millä ne rahoitetaan.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Anonyymi!

    Vaalien alla on helppo luvat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, hintalappu ei kyllä käy mielessä ja milla lupaukset rahoitetaan. Tosin ne lupaukset tunnetusti perutaan, kun ovet avautuvat. Ja tervetuloa kommentoimaan.

    VastaaPoista
  6. Se on oikeastaan persvakoäijän kannalta aivan sama istuuko Arkadianmäen kädettömien käsityötyökerhossa solisaliratteja, kepuleita, kokkareita tai vaikka kepuleita kokkareita niinkuin nyt. Solisalit vie tienestit veroina ja kokkarit & humboogie orkesteri sekalaisina mutta pakollisina maksuina. Niikuin nyt vaikka tuo sähkönsiirto.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys KKi!

    Eipä tuon tyhjentävämmin asiaa voi ilmaista.

    VastaaPoista