Aiheittain

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Makroskooppisia havaintoja VII

Juhlapyhät on sitten lusittu ja riisuttu kuusi odottaa pihalle vientiä, joten on aika palata tälle foorumille.

Nyt alkaa erilaiset vaalitentit, joita on ihan ähkyksi asti. On harvinaista, että olen toimittajan kanssa samaa mieltä, mutta maanantain aviisissa oli tällainen kirjoitus. Ensinnäkin siinä oli Sari Essayahilta loistava veto, joka totesi, että keväällä kukaan ei jaksa enää kuunnella puheenjohtajia ja he eivät jaksa enää kuunnella toisiaan. Toimittajan mielestä tämä on osittain totta, mutta mielestäni se on täysi totuus.

Ensinnäkin siksi, että vaalin teemat ovat jo perin juurin loppuun kaluttuja. En edes usko, että yksikään puolue tai sen puheenjohtaja toisi uusia aiheita. Toisekseen siksi, että aiheista puhutaan ympäri pyöreästi ja konkreettiset esimerkit puuttuvat. Oulun tapahtumat kirvoittivat väittelyn maahanmuuttopolitiikasta, mutta yhtään konkreettista esimerkkiä ei ole tullut. Kolmanneksi on tietämykseni siitä, että poliitikkojen lupaukset on tehty rikottavaksi. On pitkästyttävää kuunneltavaa lupaukset, jotka rikotaan heti, kun Arkadian mäen ovet ovat avautuneet. Erityisen ansioitunut tässä hommassa on niin Sipilä kuin Soinikin.

Vaaleihin on aikaa nelisen kuukautta, joten saamme seurata vielä montaa pitkästyttävää tenttiä, joissa nyt on käyty vasta hieman linjaavia puheita, mutta kevään edetessä äänet voimistuvat ja puheenjohtajat huutelevat toistensa puheiden päälle. Puheenjohtajat provosoivat toisiaan ja osa siihen myös tarttuu.

                                                                      °°°

Oulussa ollaan nyt kovin huolestuneita, kun maahanmuuttajat eivät enää uskalla hengailla paikallisella ostarilla saalistamassa. Jopa monikulttuurisuuskoordinaattori Priyanka Sood (mikähän tämänkin ammattikunnan rooli oikein on ja minulle se on hyvin hämärä käsite) tuo ilmi, että maahanmuuttajat ovat peloissaan ja heitä kohtaan on esiintynyt rasismia ja vihapuhetta. Tosin kukaan ei ole saanut lättyyn, joten huutelu lienee pienempi synti kuin raiskaus, ainakin tavallisen kansan mielestä.
                                                                      °°°

Lastensuojelu on hyvin retuperällä maassamme. Apulaisoikeusmies on joulun alla antanut repullisen korjattavaa, sillä sijoitetut lapset voivat huonosti. Sosiaalityöntekijät eivät monessakaan kunnassa ole tietoisia lasten asemasta ja usein heillä on liikaa asiakkaita, jotta jokaiseen ehtisi perehtyä kunnolla. Vanhustenhoidossa on määrite hoitahien määrästä vanhusta kohden, mutta tämä puuttuu sosiaalipuolelta. Johtuneeko siitä, että ensin mainittu ryhmä omaa äänioikeuden. Mielestäni kattojärjestön suositus 25 asiakkaasta per työnteikijä on järkevää. Eihän hommasta tule mitään, jos työntekijällä on toistasataa asiakasta. Tällaisen hoitamiseen ei vuorokausi riitä vaikka ottaisi käyttöön sen ruokatunninkin.
                                                                     °°°

Päivän piristys oli tämän päiväinen aurakuski, joka tunsi auransa namiskukkelit läpeensä ja osasi portillani kääntää auran lavan. Tämä oli niin harvinainen kokemus, että olin jo valmistautunut käsimerkin käyttöön. Tänään siis iso kiitos ja syvä kumarrus kuskille.

2 kommenttia:

  1. Syytä lieneekin Oulussa pysyä piilossa?

    https://pt-media.org/2019/01/09/yksi-oulun-seksuaalirikoksen-uhreista-menehtyi-oman-kaden-kautta/

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Anonyymi!

    Jos tämä pitää paikkansa, niin tragedia saa hyvin synkkiä sävyjä.

    VastaaPoista