Aiheittain

torstai 16. toukokuuta 2019

Ilmastohysteriaa Sitralaisittain

Luin aamun aviisia ja sieltä pongahti uutinen, joka sai minut nauramaan. Tulevaisuustalo Sitra on siirtynyt ilmastohysteeristen joukkoon. Se on todennut, että 75 % suomalaisten hiilijalanjäljet muodostuvat ruuasta, asumisesta ja liikenteestä ja tämä oli mediassa esitetty järjestys.

Lainataan hieman: "Suomalaisen hiilijalanjäljen pitää vähentyä jopa 93 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jotta suomalaisten elämäntavat vastaisivat Pariisin ilmastosopimuksen asettamaa 1,5 asteen tavoitetta. Tavoite perustuu Sitran tekemään kansainväliseen selvitykseen." Hetkinen, me viisimiljoonainen kansa ollaan siis maailman suurin saastuttaja, joka pitäisi lopettaa syöminen, siirtyä taivasalle asumaan ja liikkumisen on loputtava. Näinkös tämä meni.

No, laimataan hieman lisää: "Hyviä tapoja vähentää omaa hiilijalanjälkeä on selvityksen mukaan muun muassa yksityisautoilun korvaaminen joukkoliikenteellä tai sähköpyörällä, siirtyminen kasvis- tai vegaaniruokavalioon, sähköautoon vaihtaminen ja sähkön sekä lämmitysenergian tuottaminen uusiutuvalla energialla."

Jokainen tietää, että joukkoliikenne on toimiva ainoastaan suurten kaupunkien keskustoissa. Tämän kuvaa hyvin pirkanmaalaiset eli Tampereella se on nysse ja ympäristökunnissa josse. Monella paikkakunnalla on vain se aamun ja iltapäivän vuorot. Haa, sähköpyöräilyä, joten kysytään nyt alkuun akun kapasiteetti ja kuis pitkälle sillä pääseen. Itse en ole kuullut ilmaisista latauspisteitä polkupyörille, joten paluumatka lienee apostolinkyydillä pyörää taluttaen. Entäpä, jos se pyöräily ei enää onnistu fyysisten rajotteiden vuoksi. Milläs sitten liikutaan?

Niin, ensimmäisenä saastuttajana mainittiin ruoka ja ilman sitä elo loppuu lyhyeen. Kasvis- ja vegaaniruokavalio on täten suositeltavaa, mutta paljonko näistäkin tuodaan lentokoneella ympäri maailmaa. Ei meillä maissit kasva ja soijapavutkin tuotetaan ulkomailla. Itse en voi edes siiryä tuohon ruokavalioon, sillä IBD-sairaus ei salli suuria kasvismääriä. Enkä tule luopumaan furstistani aamiaisleivän päällä enkä makkarasta muutenkaan ja kyllä grilliin kuuluu kunnon pihvi. Jätän esitetyn ruokavalion suurten kaupunkien cityvihreille.

Sähköauto on kallis investointi ja latauspaikkoja vain kaupungeissa, joten näillä ei maaseudulla pärjää. Kas kun eivät ottaneet syyniin vielä caravanareita ja niitä vaunuja kun ei sähköhärveleillä vedetä. Vai vielä uusiutuvaa energiaa. No, sitä pohjolassa ei ole, ellei halkoja lasketa, mutta kun nekin pirut päästävät pienhiukkasia, niin sekin on jo pannaan julistettu. Tuuli ei toimi ja aurinkokin on sen verran harvassa talviaikaan, jotta siitä hyötyä olisi. No, saadaan vihdoin kuulemma valmiiksi se toistakymmentä vuotta myöhässä oleva reaktoriviritelmä käyntiin.

Lainaus: "Tähän asti ilmastoksenmuutoksen vastaisessa taistelussa on luotettu liikaa tekniikan kykyyn ratkaista ongelman. Se on yksi osa ratkaisua, mutta myös ihmisten elämäntapojen pitää muuttua, sanoo johtava asiantuntija Anu Mänty." Eikö ihmisten elintapojen pitäisi muuttua etelän maissa, missä syntyvyys on suurta, infratruktuuri olematon ja hallinto korruptoitunut. Kyllä suomalaisen hiilijalanjälki on mitätön etelän ihmispaljouteen verrattuna. Ovathan maailman saastuneimmat joet Aasiassa ja Afrikassa. Meidänkö tässä pitää ryhtyä pelastamaan koko maapallo?

"On tärkeää, että ihmiset saadaan innostumaan uudesta paremmasta arjesta, ettei tarvitse ajatella, että jostain saavutetusta edusta pitää luopua." Tämä oli Männyn mukainen ajatelma. Siis pitää aidosti kiinnostua fillaroinnista, kasvisruokavaliosta ja toimimattomasta joukkoliikenteestä eikä saisi sortua ajattelemaan, että oma tuttu hyrysysy meneekin nyt paaliin ja puoliso ei pääse töihinsä. Kyllä suomalaisten hiilijalan jälki pienenee ihan väestökatona. Tosin tulijat jatkavat sitä edelleen, mutta hehän ovat niitä, jotka eivät saastuta.

6 kommenttia:

  1. Niin ja talvella ei lumihangessa kasva kurkku eikä tomaatti tai salaattikaan vaan ne joko tuodaan lentokoneilla toiselta puolelta maailmaa tai sitten kasvatetaan kasvihuoneissa, jotka talviaikaan kuluttavat jonkin verran energiaa.

    -Luca

    VastaaPoista
  2. Tervehdys -Luca!

    Eipä niillä hangilla kasva kovin moni muukaan kasvi. Kasvihuoneet ovat talvella melkoisia energiasyöppöjä, mikäli oikein olen ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  3. Näillä tättähäärillä tuntuu olevan ihan historiaa ulinassaan. Juuri kuuntelin arkistojen aarteita ja jotakuinkin sama alaleuan väpinä oli vuonna ysikolme eräällä Heli Erkkilällä liikenneasioissa.
    Uusita uutta näillä tuntuu olevan tarve vittuilla syömisistä, on se liha kauheeta eikä bambia saa syödä.

    Pohjimmiltaanhan tuossa on elähtäneiden ikäneitojen katkeruus taustalla. Persvakoäijille pitää päästä vittuilemaan.

    VastaaPoista
  4. Tuota juttua aamulla lueskelin ja totesin että ongelma ei ole tekninen, ongelma on lääketieteellinen. Kenties Suomessa voidaan hiilijalanjälki vähentää 93%, MUTTA sitten täytyy hyväksyä että väkimäärä ja yhteiskunta on aivan toisen näköinen, esim. silloin ei tarvita Sitraa tai yliopistoja koska kaikki aika menee hengissä pysymiseen. Edes sen 48 vuotta mikä on eliniän odote ilman riittävää ravintoa, suojaa ja lääkinnällisiä palveluita.

    Asiasta kukkaruukkuun, ainoa mistä ihan oikeasti pitäisi olla huolissaan ja mihin pitäisi laittaa panoksia on syntyvyyden säännöstely. Kun väestönkasvu saadaan tolkulliselle tasolle ilmasto-ongelmat korjaantuvat kuin itsestään. Ihan siihen sepustukseen perustuen että jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset tarvittaisiin 3,6 maapalloa, tästä seuraa se että jos kaikki eläisivät samalla väestötiheydellä ja syntyvyydellä kuin suomalaiset niin kaikki voisivat kuluttaa myös samalla lailla.

    VastaaPoista
  5. Pidemmittä puheitta, K&K Mielipide 11.04.2019


    Köyhät tekevät ilmastotekoja koko ajan

    Varaton ja huonompiosainen kansanosa tekee joka päivä ympäristötekoja, tahtomattaankin. Ei lennetä yhtään minnekään, kun ei ole varaa. Ei autoilla, kun ei ole varaa ajoneuvoon saati sen ylläpitoon. Ei tule ruokahävikkiä, kun rahat eivät riitä ylensyöntiin. Ei osteta mitään ylimääräistä, vaikka akuutti tarve olisi saada uudet jalkineet.

    Kun elää kädestä suuhun ja laskee ”pennosensa” tilipäivään, ylikulutusta ei tule koskaan. Kun on tarve lähteä kaukomatkalle naapurikylään, käytetään apostolinkyytiä, ajetaan polkupyörällä ja mennään bussilla. Kiertotalouden käsite on itsestään selvä asia arjessa, kun korjataan ja paikkaillaan vanhaa.

    Näin varattomampi kansanosa kantaa kortensa kekoon ilmastotalkoissa joka päivä, halusipa sitä tai ei.

    Onko jollain vielä sanomista hiilijalanjäljestämme?

    Tuomo Paloheinä
    Helsinki


    Arvoisan Herra Paloheinän tekstiin ei juuri ole lisättävää.

    Sen ehkä voisi sanoa, ettei tuo koske välttämättä pelkästään köyhiä ja työttömiä, vaan jopa kohtalaisilla tuloilla voit olla eri syistä johtuen tilanteessa jossa eletään suu säkkiä myöten eikä noita ympäristöasioita tarvitse juurikaan erikseen miettiä.

    Tähän päälle uusi hallitus siis haluaa vielä lisää talouskuria ja "downshifting":iä... Siis veganismia, ahtaamapaa asumista ja "joukkoliikennettä"!

    En ole vielä keksinyt sellaisia kirosanoja joilla voisin ilmaista mielipiteeni siitä mitä tästä kusipäisyydestä ajattelen!!!!!



    t: Vittuuntunut!!!Stadilainen

    VastaaPoista
  6. Tervehdys KKi, Heikki Välimäki ja Vittuuntunut!!!Stadilainen!

    KKi: Muurahaiskansa ei saa mitään tehdä tai syödä, mutta tuottaa pitää, jotta ulisijat pysyvät hengissä.

    Heikki Välimäki: Joku tuossa maapallojen mitoissa pistää silmään, näin suomalaisia ajatellen.

    Vittuuntunut!!!Stadilainen: Tuohon ei oikeastaan voi lisätä enää mitään.

    VastaaPoista