Aiheittain

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Rahan levitys alkoi

Uudet kansanedustajat ovat saaneet taksikorttinsa ja sitä onkin laitettu viuhumaan jo melkoisella tahdilla ja parhaat ehtivät huristaa taksikyydillä jo reilun tonnin edestä vaikka hallitusta ei oltu saatu edes pystyyn. Ensimmäisten viikkojen lasku on jo nejäkymmentä kuusituhatta euroa. Mikko Kärnä oli sitä mieltä, muutaman sadan metrin taksimatkoistaan, että tänne on tultu tekemään töitä eikä kävelemään. Jään suurella jännityksellä odottamaan sitä, kuinka paljon kuluja huristelusta syntyy vuositasolla. Etenkin kun tavallinen duunari yrittää sinnitellä vuosipalkallaan, joka on huomattavasti pienempi, kuin tuo reilussa kuukaudessa tuhlattu summa.

Nyt sitten astui hyvä veli verkosto esiin, sillä eritysavustajia ja muuta henkilkuntaa ministereitä auttamaan palkataan runsaasti. Valtiosihteerin pestin korvaus on hieman kymppitonnin jommalla kummalla puolen ja heitä palkataan viisitoista. Eritysavustajien pestejä on tulossa noin seitsemänkymmentä ja kustannus 4 500–7 100 per lärvi. Erikoiseksi asian tekee se, että pesteihin on kaavailtu niitä, jotka putosivat eduskunnasta kevään vaaleissa. Kansa on antanut heille jo epäluottamuslauseen ja sitten tällaisen takaportin kautta päästetään takaisin.

Lainataan hieman syitä suurelle avustaja määrälle: "Valtionhallinto on iso koneisto. Asiat eivät saa seisahtua ja jäädä hoitamatta sen takia, ettei poliittinen valmistelu toimi”, selittää pääministeripuolue Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm." Jokainen lukija tietää, kuinka valtion ja kuntien hallinnollista koneistoa on suurennettu vuosi vuodelta ja tämänkään homman hintalappu ei ole pieni. Edellisessä kappaleessa kerrotut palkat ovat siis palkkoja kuukaudessa, joten vuotuinen summa on noin viisisataa tuhatta per vuosi ja koko kauden hinnaksi noin kaksi miljoonaa. Herää kysymys, että mistä rahat tähänkin sirkukseen otetaan.

Samoin luonnollisesti heti kauden alkajaisiksi korotettiin kansanedustajien ja ministerien palkkoja. Aut'armias mikä älämölö syntyy, kun duunarit haluavat vähän lisää liksaa. Sillä siunaamalla hetkellä on maailman talous kuralla ja palkankorotuksiin ei yksin kertaisesti ole varaa.

Katsotaan kuinka pian kuralla on koko Suomen talous, kun alkutahdit ovat nämä.

9 kommenttia:

  1. No kun tähän tahtiin jatketaan niin voidaan todeta että ollaan puolisääreen paskassa, valitettavasti vain siellä ollaan pää alaspäin. Seuraava ajatus mikä tulee mieleen on näin kansalaisenakin pitää vaan tiukasti omastaan kiinni, joku muu saa tuntea maailmantuskaa.
    Varmaan kannattaa myös jatkossa ruveta tilaamaan kaikki mahdollinen ulkomailta halvemmalla ja teettämään kaikki minkä pystyy ilman kuittia. Miksi tässä pitäisi korkeaa moraalia ylläpitää, kun eivät sitä näytä johtavat poolitikotkaan tekevän.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Heikki Välimäki!

    Totta puhut ja mietinkin, että mistä löytäisi katolle pelkäämättömän muurarin savupiipun pään korjaajaksi ja kuittia en tarvitse. Myös minun moraalini löystyi välittömästi luettuani nuo madon luvut.

    VastaaPoista
  3. Eversti, Mannerheim-ristin ritari Wolf Halsti kirjoitti muistelmiensa ykkösosassa havaintojaan sotaaedeltäneestä Puolustusvoimien johtamisesta.
    Hän tiivisti osan siitä lausumaan, joka oli kuulemma ollut jo yleisesikuntaupseerien käytössä hyvän aikaa:

    Anna kapteenille tehtävä, niin hän suorittaa sen.
    Anna sama tehtävä majurille, niin hän perustaa sitä suorittamaan esikuntaan toimiston.
    Anna sama tehtävä everstille, niin hän perustaa sitä suorittamaan esikuntaan osaston.
    Anna sama tehtävä kenraalimajurille, niin hän perustaa sitä suorittamaan kokonaisen esikunnan.

    Kaikissa portaissa tekijöiden määrä kasvaa samaa tahtia, kun tekemisen määrä vähenee pakostakin lisääntyvän byrokratian rattaiden kitkaan.

    Toinen vaikuttava tekijä ilmiössä "mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa" on vastuu:
    mitä enemmän vastuullisia tekijöitä, sitä vähemmän niitä jotka voidaan vaatia lopulliseen vastuuseen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

    Halstin sotilasmaailmasta tulee suoraan ilmiö, jossa alaiselta ja esimieheltä tivataan:
    "Miksi teit?!"

    Alainen vastaa:
    "Minä tottelin vain esimieheni käskyä!"
    Esimies sen sijaan levittelee käsiään:
    "En minä voi olla vastuussa kaikista alaisteni omavaltaisuuksista!"

    Sotilasmaailmassa tuo on pelkistetympää, mutta perusperiaatteet toteutuvat politiikassa ja sivilihallinnossa lopultakin aivan samalla tavalla.

    VastaaPoista
  4. Mie taas ajattelin, että pitäisiköhän se vanha pontikkapannu kaivaa naftalista ja laittaa tulille. Olis semmoista mukavaa puhdetyötä saunan läpiämistä odotellessa kuin joskus ennen:)

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Qroquius Kad ja Anonyymi!

    Qroquius Kad: Hyvimpa osasi eversti asian tiivistää.

    Anonyymi: Siitä vaan, rauhallinen pulputus käyntiin.

    VastaaPoista
  6. Edustajat tukevat katutasolla tapahtuvaa pienyrittäjyyttä, jolla valtio saa massiin huimat verotuotot. Koska esim. kikyä, kiirettä kyselytunnille.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Juu, mutta palkat on heillä sen verran suuret, että voisivat matkat kustantaa omasta pussista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa omia pussejaan alkaisivat roplaamaan.

      Ja jos ei takseja työllisettäisi, niin seurauksena olisi työllisyyden heikkeneminen eikä rinteen lupailemaa 75 pinnan huippua saavutettaisi.

      Rahoitushan edustajien taksiajeluihin on jo olemassa. Jos siitä saataisiin palautettua osa veroina takaisin valtion kassaan, niin johan sillä aktiivimallin mannekiineja saataisiin tempputyöllistettyä melkoinen porukka.

      Uskon, että omaksumalla Keijo Kaarisateen positiivisen suhtautumisen maamme ongelmiin, saamme parannettua suurimman osan kansalaisia raastavista meielenpahoituksista, joita nykyisellään maamme ongelmat näyttävät aiheuttavan.

      Poista
  8. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Tuskin rupeavat kuvettaan kaivamaan, kun ilmainen lippu on.

    VastaaPoista