Aiheittain

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Juhannusmellakka

Juhannusyönä Helsingissä juhlittiin kaikkea muuta kuin rauhallisesti. Rannalla lentopallokentällä alkoi ensin joukkotappelu ja kun osapuolia ryhdyttiin viemään pois alkoi mellakka poliiseja vastaan, joita paikalle tarvittiin useita.

Tänään tuli tietooni mediasta, että mellakkaan on osallistunut sekä maahanmuuttajataustaisia, että kotoperäisiä hulikaaneja. He ryhtyivät kivittämmän ja heittelemään pulloja ja ampumaan ilotulitteita poliisia kohti siten, että muutama poliisi loukkaantui lievästi. Poliisin ajoneuvoja rikkoutui muutama ja saipa jokunen sivullisen autokin osakseen vaurioita.

Ensinnäkin herää epäilys, että jotain suurta oli suunnitteilla, sillä ilotulitusrakettien myynti on sallittu vain uutena vuonna ja venetsialaisten yhteydessä. Tuskin raketit oli vanhaa varastoa, mutta netistä voi tilata mitä vaan ja koska vaan. Ei niitä sattumalta mukaa ole otettu.

Koska mukana oli maahanmuttajia, niin poliisille myöskin huudeltiin BLM-tityyn tyyliin. 17-vuotias Ardar, ketoi itsekin huudelleensa, kun kaveria vietiin poliisin kyytiin tappelun päätteeksi. Nyt hän pitää puhuttelun jälkeen tapahtunutta nolona ja syytä onkin.

Matkittiinko nyt Ruotsia, jossa vastaavanlaiset tapahtumat on jo arkipäivää vai kopioitiinko BLM-tityyn tyyliin melkkakaa poliisia vastaan. Se jäänee toistaiseksi arvoitukseksi.

3 kommenttia:

  1. Hallituksemme on monen ministerin suulla kannustanut blm-mellakointiin kansanryhmien välisen kiihotuksen hengessä. "License to riot", kuten opetusministerimme voisi todeta. Kirkkokin - ollakseen muodikas - kannustaa porukkaa lietsomaan vihaa kirkkoa ja kristinuskoa vastaan. Samaan aikaan kuurnitaan kansanedustajan yhtä sanaa vuosikaupalla. Logiikka pelaa!

    VastaaPoista
  2. Ei kai vaan Hesari syyllistynyt rasismiin, kun uutisoi suomalaisten mellakoineen juhannuksena, mutta antoi jutussa ja kuvissa ymmärtää paikalla olleen vain etnisiä, nimillä ja kuvilla. Ainakin poliisille tapahtuman suunnittelemattomuudesta tuntui kertovan se, että mukaan oli varattu ilotulitteita ja kivien ja pullojen heittely alkoi heti poliisin puututtua mekkalointiin. Mekkalointiin, sillä poliisihan ei ajankäyttöön puutu missään, jos mitään aihetta ei ole. Trumpin vaikutuksesta taas kertoi se, että vertailukohta oli otettu USA:sta, eikä niinkään läheltä kuin Ruotsi, jossa tämänkaltaiset tapahtumat ovat arkipäivää, vaikka näistä suomen valtamediassa vaietaankin.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys MikkoK ja muuanpena

    MikkoK: Kannustaneet ovat kyllä ja nyt ovat vanhat brändit lähteneet touhuun mukaan. Pekka-pelihän jo vedettiin markkinoilta.

    muuanpena: Hesari taisi kerrankin kertoa totuuden, sillä käsittääkseni suurin osa tekijöistä oli etnoja. Poliisi ei todellakaan puutu rauhalliseen ajanvietteeseen. Ruotsi nyt vaan tuli ensiksi mielenn, kun siellä vastaavia on päivittäin.

    VastaaPoista