Aiheittain

tiistai 22. syyskuuta 2020

Budjetti 2020

 Olen tässä muutaman päivän pähkäillyt hallituksen esittämää budjettia, joka on liki 11 miljardia alijäämäinen. Tämä on suurempi alitus, kuin viime vuonna, mutta lisäbudjeteissa on otettu lisää velkaa ja lienee nyt jossain 130 miljardin luokassa. Olemme siis vahvasti Kreikan ja Italian tiellä, vaikka huulipunahallitus sanookin, ettei lainoja tarvitse maksaa takaisin. Totisinta totta on kuitenkin se, että maksun aika tulee vielä ja milläs muulla rahoitetaan EU:n jättivelan maksut kuin velkarahalla. Ei verotustakaan voi loputtomiin kiristää.

Lisäksi tulee polttoaineen ja turpeen verotuksen korottaminen, joka koskee kaikkia. Asumiskustannukset ovat jo nykyisin suurin tulojen viejä, sillä monet kunnat ovat korottaneet roimasti tonttien vuokria ja kiinteistövero on monin paikoin tapissa. Tiytysti alkoholin ja tupakan verot nousevat. Polttoaineen ja tupakin sekä alkoholin verotus taitaa olla jokaisen hallituksen ohjelmassa.

Työttömien työnhakijoiden ohjelmaa ai sitten aikaiseksi saatukaan. Vastuu siitä siirtyy seuraaville hallituksille ja monet työllisyyttä koskevat kysymykset siirrettin ammattiyhdistyksen niskoille. Esimerkiksi eläkeputken poisto. Kuinkahan moni eläkeputkilainen on menettänyt työkykynsä töissään ja se tiedetään jo vanhastaan, että työttömissä on paljon työkyvyttömia, joille ei ole myönnetty työkyvyttömyyseläkettä, sillä tiedetään eläkevakuutusyhtiöiden nihkeä suhtautuminen ja prosessi vie vähintäänkin vuosia ja useita lääkärinlausuntoja.

Asiasta kolmanteen. Bloggerin päivitys ei ole onnistunut, sillä tunnisteita ei pyty kirjoittamaan ja hyväksytyt kommentit eivät tule sähköpostiin eikä oma kommentointikaan toimi kunnolla. Jos jollain on vinkkejä, miten tämä toimii, niin otan kiitollisuudella vastaan. Hyvin vanha käppänäeukko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti