Aiheittain

tiistai 8. syyskuuta 2020

Lisää maahanmuuttajia

 Nyt on julkaistu uusi raportti, jossa todetaan syntyvyyden laskun olevan todellinen ongelma. Lapsia syntyy liian vähän ja huoltosuhde on vaakalaudalla. Onkin ennustettu, että eläkeiässä olevia on enemmän, kuin työtätekevien osuus 2050. Suomalaisia on siten vähemmän.
Tähän rakoon on mm. Matti Vanhanen iskenyt ja nyt maahamme tarvitaan EU:n ulkopuolista huippuosaamista, jotka paikaavat hiipuvaa kansakuntaamme. Jo pitkään on tiedetty, että huippuosaajia ei EU:n ulkopuolisista ei tule. Jos tulijoista nyt on työllistynyt ainoastaan 10 - 15 %, niin se tarkoittaa, että suurin osa elää sosiaaliavustusten varassa.
EU-tulijat eivät ole kiinnostuneita Suomesta, sillä verotus on korkeaa ja ostovoima heikkoa hintojen kalleuden vuoksi. Osin tätä pitää yllä eriasteinen verotus, joka näkyy kuluttajatuotteissa ja palvelujen hinnoissa. Saksahan lähti tiputtamaan ALV:tä, kun tuli koronapandemia. Huulipunahallitus ei ole esittänyt mitään sinne päinkään, vaan on velkarahalla tukenut sitä ja tätä ja muutenkin avoimesti jakaneet rahaa sinne sun tänne.
Sisäministerimme Maria Ohisalo sanoo, että työllisyysrakenteen parantumiseksi meillä tarvitaan 80 000 maahanmuuttajaa lisää ja mistäs muusta ne tulevat kuin Vähä-Aasiata tai Afrikasta. Mitään huippuosaamista heillä ei ole. Lukutaito pojilla on lähinnä koraanin osaamista ja tytöillä ei sitäkään vähää. Tosin on todettava, että tulijoista suurin osa on miehiä, vaikka heidät mediassa esitetäänkin yksin saapuneina lapsina.
Tilastoissa on jo todettu tulijoisen riskialttista käyttäytymisestä. On ollut raiskauksia, tappoja, murhia ja ryöstöjä. Helsingin poliisi on mennyt jo samlle linjalle kuin lehdistö, eivätkä kerro etnisten tekemistä rikoksista. Esimerkiksi kaivohuoneen suomalaisen surmaa tutkitaan vain pahoinpitelynä eikä murhana tai tappona. Ruotsin esimerkin mukaan ketään ei ole pidätettynä tapahtuneesta.
Perhepolitiikka on Suomessa vinoutunut. Pätkätyöläisyys ja nollatuntisopimukset eivät luo uskoa tulevaan ja siksi lasten hankintaa siirretään tai siitä pidättäydytään täysin. Kun ei luottamusta herättävää tulevaisuuta ole, niin ei haluta lisää ruokittavia suita, jo valmiksi heikkoon taloudelliseen tilanteeseen.
Maahantulijat eivät ratkaise ongelmaa, sillä saadaan vain lisää elättejä, yhä vähenevän veronmaksajaporukan elätettäviksi. Sikiävät kyllä helposti, mutta meillä on jo olemassa kolmannen polven maahantulijoita, jotka eivät ole työllistyneet.
Työllisyyttä ei paranneta maahanmuuttajien toimesta. Itse Suomessa on jo riittävästi työttömiä, mutta on tämä kohtaamisongelma. Lisäksi työttömissä on paljon työkyvyttömiä, joille työkyvyttömyyseläkkeelle pääsy on estetty eläkelaitosten päätösten vuoksi. Suomessa on myös ikärasismia ja jo 45-vuotias on jo liian vanha. Tähän pitäisi saada korjausliike.

2 kommenttia:

  1. Kaipa se Anteeksi-Masa valmistelee tällä uutta maahantunkeutumisaaltoa, jahka koronarajoituksista päästään joskus ensi vuoden puolella eroon ja rajat aukeavat.

    Tuo numero, 80 000 mainittiin jo Pipilän hallituksen alkuvaiheessa, kun uusi hallitus suurin piirtein ensimmäisenä toimenaan lähetti huhtikuussa 2015 Kuntaliitolle kyselyn, löytyisikö kunnista sijoituspaikat tuolle määrälle truvapaikanhakijoita.

    Se oli siis Brysselistä saneltu Suomen osuus "taakanjaossa" (mihin katosi rikkaus ja voimavara?), ja se jäi reiluun 32 000 vain siksi, että Unkari ja kumppanit alkoivat sulkea rajojaan Brysselin raivoamista kuuntelematta.

    En usko olevan sattumaa, että Hilpeä Huti-Maisa on nyt maininnut juuri tuon numeron uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    En usko sattumaan myös minäkään ja tulijoita varmasti riittää, kun koronan jälkeen avataan rajoja. Painetta Eurooppaan lisää myös Kreikan pakolaisleirillä sytytetty tulipalo, joka teki leiristä kerralla asumiskelvottoman.

    VastaaPoista