Aiheittain

perjantai 10. helmikuuta 2023

Miten käy terveydenhuollon

Luin melkoisen järkyttyneenä aamun aviisia ja aihe käsitteli hyvinvointialueiden taloutta. Siinä puhuttiin sopeuttamisesta ja todettiin, että minun hyvinvointialueeni budjetti on useamman kymmenen miljoonaa alijäämäinen. Nyt artikkelissa puhuttiin säästöistä, mitä pitää tehdä, että talous alueella saadaan tasapainoon ja artikkelissa mainittiin mm. päällekkäisten tehtävien purusta ja toimintojen tehostamisesta.

Ensimmäinen pelko on kotikuntani päivystyksen kohtalo. Sieltä hävisi säästöjen ja tehostamisen myötä yöpäivystys ja se siirtyi suuren sairaalan päivystykseen, joka on ollut ruuhkainen jo yli vuosikymmenen. Ensimmäiseen kuuteen tuntiin siellä ei tapahdu mitään ja sitten tapahtuu ja paljon ja sellaista, mistä Stephen King ei edes uskaltaisi kirjoittaa. Lähipäivystys on kiireetön, helppo ja rauhallinen paikka eikä jonottaa tarvitse tunteja.

Aikoja kiireettömään vastaanottoon ei meinaa saada millään, joten se näkyy päivystysten ruuhkina suuressa sairaalassa. Itsekin sain ukolleni ajan puolen tunnin vänkäämisen jälkeen, kun hoitaja esitti vain puheaikaa vaikka vastaanotto oli tarpeen ja ukko lopulta pääsi vastaanotolle ja hoidettava tilanne tuli esiin. Soittamalla terkkarista ei tunnu ketään saavan ketään kiinni ja monet ovat sanoneet, ettei takaisinsoittopalvelu toimi eli takaisinsoittoa ei koskaan ole tullut.

Toiminnan tehostaminen taas tuntuu siltä, että hoitajien selkänahasta otetaan vielä vähän lisää tai toimintoja supistetaan vastaamaan henkilökuntatarvetta. Jälkimmäinen jatkaa kyllä ruuhkia päivystyksessä ja edellä mainittu vie hoitajilta loputkin työhalut.

Päällekkäisistä toiminnoista mainittiin artikkelissa esimerkkinä hoitotyö/asiakaspalvelu. Mitäs jos purkua alettaisiin tehdä turhistä päällekkäisistä pomoista. Johtaminen on monesti hoitajien tyytymättömyyden syy ja monessa laitoiksessa on monenlaisia pomoja, on ylä-, keski- ja alakerran pomoa. Monella johtajallaon vielä vanha, hierarginen johtamistyyli ja se ei sovi tähän päivään enää ollenkaan.

Lisäksi monista sairaaloista ja etenkin hoitolaitoksista ovat kadonneet hoitoapulaiset, kotihoidosta kodinhoitajat ja lastenhoitajat. Nämä pitäisi saada takaisin, sillä sairaanhoitajat tekevät monesti muuta työtä kuin sairaanhoidollista hommaa.

Mielestäni tämä sote uudistus meni heti alkuunsa susille. Kallispalkkaisia virkamiehiä saatiin monen moista hallitusta ja lautakuntaa varten ja sitten kehdataan valittaa, ettei rahat riitä. Pelkästään alueen päällikkö saa liki kaksikymmentätuhatta euroa palkaa kuukaudessa. Hoitajien palkkoihin ei rahaa kuulemma ole. Saas nähdä miten terveydenhuollon käy, sillä pelkään pahoin, että tehostaminen merkitsee pienten paikkakuntien terveydenhuollon palveluiden alasajoa.

5 kommenttia:

  1. Sehän oli jo nähtävissä, kun näitä ns. pahoinvointialueita alettiin puuhata. Kas kun piti saada iso osa kansasta korkeakoulutetuiksi ja sen mukaan kaikille niille turhanpaskan hiertäjille "koulutustaan vastaava virka ja palkka". Kepun ja demareiden märkä uni toteutettiin. Keksittiin pörä uudelleen, paha vain, että siihen pyörään jäi aika monta särmää hiomatta. Vaan onhan siihen saatu sitä digidigidigihömppää lisää. Eli lisää toimimattomia järjestelmiä kun halvalla saatiin ja kauppiaat nauraa matkalla pankkiin. Ja lyö lisää laskua ylläpidosta ja "päivityksistä" kun ei ostaja osaa/uskalla vaatia toimivia juttuja.
    Takaisinsoittopalvelukin pelaa, jos pelaa. Meilläkin aiemmin sanottiin, että soitamme saman päivän aikana tai seuraavana päivänä. Nyt siellä sanotaan, että soitamme lähipäivien aikana.
    Ja onhan se "hoitotakuukin". Oliko se kolme kuukautta se normi. Meillä aiemmin se oli käytännössä n- viikko. No nyt on päästy siihen takuuaikaan eli n. kolmeen kuukauteen.
    Kehitys kehittyy ja edistys edistyy. Sano.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Kirjoittajalla on ilmeisesti vielä sen verran uskoa suomalaisten politiikkojen vilpittömyyteen että hän olettaa projektin olevan susi, koska se työllistää ainoastaan kallispalkkaisia virkamiehiä. Minä taas sanoisin että kaikki menee aivan niinkuin politiikot suunnittelivatkin XD.
    Virkamiehiähän ei voi koskaan olla liikaa, vain politiikkojen mielikuvitus on rajana ja jos kyseenalaistat tämän niin olet kuulemma populisti tai haluat lisää ihmisiä työttömyyskortistoon.
    Ehkä tämä on jonkunlaista kallista työvoimapolitiikkaa. Kun maassa on paljon näitä yliopistoissa vuosia istuneita tyyppejä, jotka eivät oikeasti osaa mitään mikä hyödyttäisi ketään, niin virkamiehiähän heistä tietenkin täytyy tehdä. Eihän heistä kaikista voi tehdä sisäministereitäkään.

    VastaaPoista
  3. Niin, kuten todettu tämä sotekepulointi on osa kepulien kokkareiden operaatiota romuttaa ns. hyvinvointiyhteiskunta. Osa sitä kilpailukyvynpalauttamista.

    Kepuleillehan sotetus oli melkoinen voitto. Voitto jonka eteen kannatti olla hallituksessa sosiaalifemokrattien aisankannattajana. Kepulit sai tällä kepuloinnilla aikasta paljon valkokaulussuojatyöpaikkoja vähän hitaammillekin peräkammareiden aikamiespojille.

    VastaaPoista
  4. 1970-luvulla lääkäreitä oli vain neljäsosa nykyisestä määrästä, mutta kummasti vain kaikki terveyskeskuksiin tulleet potilaat saatiin hoidettua samana päivänä.
    Eikä niihin pääsyä tarvinnut jonottaa viikkotolkulla eikä anella lääkärille pääsyä vallan makuun päästetyltä pullavalta hoiturilta.

    Kumma juttu, kerta kaikkiaan:
    äkkiseltään ajatellen touhun olisi pitänyt tehostua nyt ainakin tuplasti, mutta ollaankin menty kohti kehitysmaatasoa.

    Mää ihmettele vallan kauhiast, mää ole kun klapil päähä lyäty!

    VastaaPoista
  5. Niin sen alijäämän saa karsittua potkimalla hallinnosta turhia pomoja pois joka tietenkin on hankalaa kun hallinnon suurin työ on todistaa omaa tarpeellisuuttaan ja antaa paikkoja vuoron perään kavereille..

    VastaaPoista