Aiheittain

maanantai 4. syyskuuta 2023

Eriarvoisia rikoksia

Koko kesä on mennyt perussuomalaisten vanhojen kirjoitusten kritisoinnissa ja vaikka anteiksi on pyydetty, ei sitä punavihreiltä ja medialta ole anteiksi saatu. Perussuomalaiset ja sitä äänestäneet on yksikertaisesti leimattu rasisteiksi, natseiksi, fasisteiksi ja äärioikeistoksi. Suomessa ei olisi Riikka Purran tapaisia kirjoituksia koskaan nähty, jos matut olisivat käyttäytyneet maan tavalla. Matut on itse aiheuttaneet sen, ettei heitä katsota suopeasti. Lisäksi matut ovat syyllistyneet suurissa määrin suomalaisten nöyryytyksiin, ryöstöihin ja raiskauksiin. Matut on ansainnut kriittisen arvostelun ja se ei ole rasismia. Riikka Purra kertoi kohtaamisista matujen kanssa ja kokemukset eivät olleet positiivisia.

Sitten on toisenlaisia rikoksia, jotka media ja punavihreät antavat anteiksi. Kyseessä on oikeanlainen puolue eli SDP. Viikonloppuna puolueen puheenjohtajaksi valittu Antti Lindtman paljastui aseelliseksi, naamioiduksi porukka kuvaan jossa osa teki natsitervehdyksen. Selitykseksi Antti antoi, että nuoruudessa karkasi mopo käsistä ja hän ei mitään natsiaatetta kannata. Anteiksi anto tuli heti ja media vaikeni.

Viikonloppuna SDP:n puoluesihteeriksi valittu Mikkel Näkkäläjärvi onkin sitten muutaman asteen pahempi. Suorastaan psykopaatti. Mikkel kavereineen murtautui synttäreitään juhlimassa olleen kotiin. Kissa perhe oli nukkumassa ja Mikkel kumppaneineen suihkutti spraymaalia kissanpentujen silmiin, iski niitä lapoiolla ja heitti kituvat kissanpennut nuotioon, yhdessä spraypullojen kanssa. Kissa emo tapettiin lapiolla hakkaamalla ja kun se ei onnistunut, niin sekin heitettiin nuotioon. Lisäksi Mikkel ja kumppanit rikkoivat synttarisankarin kodin. Mikkel ja kumppanit selvisivät vakavasta eläinsuoje4lurikoksesta, kotirauhan rikkomisesta ja tuhotyöstä sakoilla. Maamme oikeuslaitos on Sanna Marinoitunut ja jakelee pahan rikoksen tehneille sakkoja tai ehdollisia. Lisäksi Mikkel kärysi ratista ja kuinka monta kertaa onkaan tullut ajettua päihtyneenä, muttei ole jäänyt kiinni.

Mikkel kertoi olevansa muuttunut mies ja pyysi tekojaan anteiksi ja kertoi katuvansa. Anteiksi anto tuli heti nuoruuden hölmöyksistä niin medialta, kuin punavihreiltäkin. Eräs vasemmiston edustaja kommentoi, että kun on anteiksi pyydetty ja kaduttu nuoruuden hölmöyksiä, ne pitää antaa anteiksi. Se on näköjään sekä medialla että punavihreillä merkitystä sillä, mikä puolue syyllistyy mihinkään rikokseen, että tuleeko anteiksiantoa vai ei. Nyt media ja punavihreät ovat osoittaneet puheillaan rikosten eriarvoisuuden.

3 kommenttia:

  1. Viattomien eläinten ja vieilä etenkin pentujen rääkkäminen hengiltä kertoo ihmisestä paljon(vielä häiriköynnyt ei toivottua naapuria jne.)Ja vielä rattijuoppona sammunut rattiin ja ajanut metsään muita kyydissä 20 v. Ihme jos jatkaa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä vihervasemmisto on jaksanut vaahdota kuinka persurasistit ovat nyt tuhonneet täydellisesti Suomen maineen, jonka maailman kaikkien aikojen paras pääministeri Manna Sariini kiillotti sinivalkoisen kirkkaaksi.
    Nyt on heidän itsensä touhut huomioitu niin Saksassa:

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009830042.html

    kuin Virossa:

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009831290.html

    Mitenkähän on, vaikuttaako tämä nyt Suomen maakuvaan maailmalla, kun hallitusta on kaatamassa nuoruusnatsi ja sadistinen eläinrääkkääjä-rattijuoppo?
    No eipä tietenkään?

    Eihän kumpikaan ole persu.

    VastaaPoista
  3. Onneksi nämä lsdp:n perseilyt ovat levinneet ulkomaille aina kansikuvia ja keskiaukeamajuttuja myöten!
    Meillä ne haudataan koska "tuomio kärsitty ja anteeksi pyydetty" mutta ulkomaisten medioiden toimintaa ei mediapooli ynnä suomalaiset politbroilerit vielä ohjaile.
    Kuvottava aliolio, ja kertoo mielestäni kaiken olennaisen demukoista kun moinen psykopaatti valitaan puoluesihteeriksi!
    Äidinrakastaja Lindtman koetti(?) siirtää näin huomiota omista nuoruudenhölmöilyistään vähemmälle vaan suunnitelma ei oikein toiminut.

    -Tvälups-

    VastaaPoista