Aiheittain

perjantai 31. lokakuuta 2025

Pyhäinpäivä vai halloween

 Nyt on pyhäinpäivä oikealla paikallaan eli ensimmäinen marraskuuta. Tämä yö on myös nykyisin halloween juhla, joka on amerikkalainen versio kelttien Samhain-juhlasta. Keltit uskoivat, että ensi yönä on maailma ohuimmillaan ja vainajat ym. kummajaiset pääsivät maailmaan. He myös uskoivat, että tuleva kuningas siitettiin Samhain yönä. Muinaisina aikoina myös valittiin Samhain kuningas, joka uhrattiin seuraavana päivänä. Halloween juhlalla ei ole mitään tekemistä irlantilaisten vastaava juhlan kanssa.

Suomessa juhla oli Kekri niminen. Perinteen mukaan vanha nainen kutsui peuroja ja saalis valmistettiin koko kylälle. Juhla on vuoden kierron päätepiste. Oli ruokaa jos jonkinlaista. Oli laulua, tarinoita, jne. Tämäkin on kaukana halloween juhlasta.

Seurasin takavuosina nuorten juhlimista pyhäinpäivänaattona ja se muistutti aika paljon Kekri perinnettä. Kokoonnuttiin porukalla syömään nyyttikestiluontoisesti. Tämä halloween on vain amerikkalainen versio kaikkine kaupallisuuksineen. Sillä ei ole perinteen muodostamaa perinnettä. Se on vaan kauppiaiden kassakoneen kilinää ja erilaisten julkkisten kuvia mediassa halloween asusteissa.

Mitäpä, jos juhlittaisiin Kekriä. Syötäisiin juhlapaistia, erilaisia perunoita, salaatteja, hyvää viiniä ja sen sellaista. Pistetään kännykät hetkesi sivuun ja pelattaisiin lautapelejä. Pöydällä olisi kynttilöitä ja jotain suolaista ja makeaa naposteltavaa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Saamaton EU

Eilisessä aamun aviisissa oli osuva pääkirjoitus EU:n saamattomuudesta. Suora lainaus lehdestä: "Odotukset eivät nytkään nouse korkeiksi, kun EU:n huippukokous lähestyy torstaina. Syntyy jonkinlaisia lausuntoja Gasan tilanteesta ja Ukrainan tukemisesta, mutta konkretiaan asti yltävät yksimieliset päätökset ovat toiveunta."

EU:ssa saadaa toisarvosia päätöksiä aikaiseksi, kuten esimerkiksi pullonkorkkidirektiivi. Kuitenkin monissa tärkeissä päätöksissa ei edistytä lainkaan. Venäjältä takavarikoituja varoja ei ole saatu käyttöön Ukrainan hyväksi. Jarruna toimii Belgia, joilla on suurin osa varoista ja ne pelkäävät Venäjän sankitoita. Unkari ja Slovenia ovat olleet yhteneväisen päätöksen rotanrannankiiskinä lähes koko ajan.

EU:n budjetti on myös vielä vaiheessa ja venäläisestä energiasta luovutaan vasta parin vuoden kuluttua. Sekään päätös ei ollut yksimielinen. Venäjä ei halua rauhaa ja Putin vitkuttaa neuvotteluja ja aina sopivan tilanteen tultua pommittaa Ukrainaa. Trump haluaisi rauhan ja himoitsee sitä toiveenaan Nobelin rauhanpalkinto. Putin sai eskalaation varjolla Trumpin lupaamat ohjukset sopimatta ja Trump perääntyi niiden antamisesta.

EU on turha, byrokraattinen laitos, joka täytyisi pian lakkauttaa. Meille se myytiin talousliittona, joka olisi tarjonnut halvempaa ruokaa, alkoholia ja autoja. Mikään näistä poliitikkojen mainoaspuheista ei pitänyt paikkaansa. Mepit ovat sekalaista seurakuntaa ja Etelä-Euroopan maa ajavat omaan taskuun rahaa ideologiaa. Elvytyspaketti tuli Suomelle kalliiksi.

Eurosta ei ollut hyötyä, kuin paljon matkaaville. Ruotsi, Norja ja Tanska tekivät oikein, kun pitivät oman valuutan. Ruotssissa muun muassa talous porskuttaa, kun Suomi polkee paikallaan. Bruttokansantuote on pysynyt paikoillaan jo pitkän aikaa eikä talouskavua ole ollut kahdeksaantoista vuoteen. Eu ja euro oli vikatikkejä maaltamme.