Sananen vanhusten hoidosta

Erilaisissa median lähteissä on vellonut kuumana keskustelu vanhusten hoidosta. On tullut risuja runsaasti, ruusuja vähemmän. Käsittelen aihetta monelta kantilta, sillä itse tein työtä vanhusten parissa yli kaksikymmentä vuotta ja äitini liki neljä kymmentä.

Huono hoito on ollut päällimmäisenä vanhusten hoidosta keskusteltaessa. Likaisuutta, pesemättömyyttä, nälkäisyyttä, janoisuutta, jne. Viimeisin kohu nousi tuosta Pihlajalinnan paikasta, jossa hoitajia irtisanottiin. On hoitajia ja hoitajia eli niitä, jotka tekevät työnsä hyvin ja niitä, jotka eivät kajoa potilaisiin kuin injektioneulalla.

Muista hyvin työpaikkani viimeisen päällikön, joka oli oikein hoitotieteilijä. Vuorossa hän huolehti yhdestä potilaasta, joka oli osaston "tervein", eli pystyi itse huolehtimaan syömisistään, peseytymisistään, wc-käynneistään ja keskustelemaan. Tekemänsä "hoidot" eli selänpesun, jalkojen rasvauksen, hiusten kampaamisen tuo päällikkö kirjasi tarkoin ja kuittasi ne. Me, jotka veimme potilaan paareilla suihkuun, hoisimme inkontinessiongelmista kärsivät, leikkasimme silsan kovettamat kynnet, jne., emme päässeet tekojamme kirjaamaan, sillä päällikkö kuittasi ne tehdyksi katsomalla tekemisiämme ja kuittasi ne omiin nimiinsä. Joskus mietin, että mikä olisi ollut potilaiden tila, jos vuorossa olevat olisivat olleet samanlaisia kuin tuo pomo oli. Tässä kohtaa myös mietin kaikkia niitä, jotka hakeutuvat hoitajakouluun. Ennen oli soveltuvuustestit, nykyisin lähihoitajakoulutukseen hakevat nuoret ja vanhat, jotta tuet säilyvät ja se monelle on viimeinen oljenkorsi kun haluttu koulutuslinja ei ole avautunut.

Ruokailu on yksi, mikä on myös herättänyt voimakasta keskustelua. Ikä ja sairaudet muuttavat ruokailua monin tavoin. Maku- ja hajuaisti muuttuvat. Moni valittaakin ruoan mauttomuutta, kun siitä on pyritty tekemään "terveellistä". Siinä missä nuori potilas kaipaa pizzaa ja kebabia, niin vanhukselle näiden mausteisuus on liikaa (vastaava ilmiö on havaittu kouluruikailussa, jossa perusruoka ei oppilaille maistu). Hoitolaitoksissa potilaat saavat aterian, mutta monesti kotihoidosta tulee hoidettavaksi hyvin aliravittu vanhus ja tähän ongelmaan on törmätty usein siinä tilanteessa, kun vähemmän muistisairas hoitaa enemmän muistisairasta. Laitoskeittiöt myös monesti tekevät jauhetusta ruuasta sotkua jo valmiiksi ja oksennuksen näköinen ateria ei herätä ruokahaluja. Jauhetusta ateriasta saadaan näyttävä, jos halutaan. Miten löytää ruokailussa kultainen keskitie? Itse käytin vanhaa esimerkkiä usein eli vanhus kieltäytyy ruuasta, omaiset vaativat vanhukselle ruokaa, lääkäri sanoo, että nesteytyksestä ja ravitsemuksesta on huolehdittava, moraali kieltää nälkään tappamisen ja etiikka väkisin syöttämisen.

Miksi hoito ei ole onnistunut? Hoitolaitosta on helppo arvostella ja muistan hyvin erään omaisen raivostumisen meille, ettemme vahtineet riittävästi ja vanhus pääsi pyllähtämään, josta seurasi mustelma kankkuun. Tapauksen huvittava puoli oli siinä, että vanhus vietti syntymäpäiväänsä ja kotona oli tupa täynnä omaisia, mutta kukaan heistä ei valvonut ja vanhus istui ohi tuolista ja mursi sen seurauksena lonkkansa. Mitalissa on edelleen kaksi puolta.

Myös kotiutuksesta on paljon puhetta ollut ja viimeisin tänään. Sairaalasta kotiutettu liikuntarajoitteinen, muistisairas vanhus oli jäänyt vaille hoitoa ja ilmoittaminen oli jäänyt. Ikäväksi asian tekee se, että tapausta kommentoi hoitaneen sairalaan (Haartmanin sairaala) ylilääkäri Laura Pikkarainen sanoin: "Kaikista potilaista emme säännönmukaisesti ilmoita omaisille, vaan oletamme, että potilas itse ilmoittaa.". Pikkarainen voisi hieman kerrata dementoivia sairauksia ja miettiä, miten dementoivaa sairautta poteva muistaa itse ilmoittaa omaisille ja vielä sillä edellytyksellä, että potilaan muistama omainen on joku muu kuin mummu tai vaari, joka on todellisuudessa siirtynyt ajasta ikuisuuteen jo muutama vuosikymmen sitten. Tosin itse muistan ikävän tapauksen (tuolloin olin nuori, vihreä hoitaja), jossa potilas kotiutettiin yliopistosairaalan kirurgiselta osastolta. Kotona oli vastassa vanhuksen läheiset ja ihmettelivät vanhuksen huonoa kuntoa. Veivät sitten vanhuksen oman terveyskeskuksen päivystykseen, josta vanhus toimitettiin yliopistollisen sairaalan sisätautiostatolle, sillä kirurgisen puolen lääkärit ja hoitajat eivät tunnistaneet sydämen vajaatoiminnan oireita. Onko erikoisalat eriytyneet liian pienelle alueelle ja kokonaiskuva hävinnyt?

Hankala potilas on yksi avainsana ja sitä helposti käytetään. Vaikka itse olen terveydenhuollon ammattilainen, niin minut on julistettu hankalaksi potilaaksi, sillä minä en osaa käyttäytyä. OK, teveydenhuollon ammattilainen on hankala, sillä hän tietää liikaa ja kollegat eivät osaa suhtautua häneen potilaana. Hankaluus on yleensä se, että potilas ei käyttäydy tai toimi oppikirjan mukaan. Tässä kohtaa kysyn jälleen kerran: "Miksi yksi tekee työpäivän liki neljänkymmenen asteen kuumeessa ja toinen makaa punkassa, kuolemaa tekien jo 37,1 asteessa. Miksi yksi tilaa ambulanssin saatuaan kaapin ovesta otsaasa ja toinen kävelee murtuneella lonkalla vastaanotolle.". Listaa voisin jatkaa pitkään.

Yleisön osastolla eräs kirjoittaja kertoi siitä, kuinka hyvin hänen vanhustaan kohdellaan ja kertoi, että huoneen toisen potilaan omainen kritisoi kaikesta. Päästään täten aiheeseen hankala omainen. Olen miettinyt sitä, että tunteeko omainen pahaa omaa tuntoa, omaa pahaa oloa, voimattomuutta läheisen sairauden edessä vai jäikö napanuora katkaisematta. Kerron teille yhden tositapauksen ja saatte ihan itse miettiä roolianne omaisena. Oli yö (ei erityisen synkkä eikä myrskyinen) ja vanhus soitti kelloa ja kertoi huonosta olosta. Minä (vanha apuhoitaja) ja sairaanhoitaja (valmistui puoli vuotta aikaisemmin) teimme sen mitä terveyskeskuksen vuodeosastolla voidaan eli mittasimme sokerin, verenpaineen, pulssin ja otimme EKG:n, happisaturaation ja pulssi ei ollut hyvä, verenpaine alhainen, kuten happisaturaatiokin, EKG näytti minusta väärältä ja soitimme päivystäjän paikalle (lisenssin saanut kolme kuukautta takaperin). EKG uudelleen, mutta nyt vaihdettiin T4 kytkentää ja naps (toimitus saanee esittää huomautuksen, että tuolloin ei ollut pikatestejä CRP:lle eikä TROP:lle). Vanhus lähetettiin yliopistolliseen infarktiepäilynä ja hänelle tehtiin viiden suonen ohitusleikkaus päivystysleikkauksena. Vanhus palasi osastollemme toipumaan, mutta omaiset raivosivat meille, että emme olleet osanneet hoitaa heidän vanhustaan ja piti lähettää yliopistolliseen. Minua nauratti, kuten muutamaa vanhaa kolleegani. Edellä kuvatulla joukolla olisi siis pitänyt tehdä viiden suonen ohitus, kanslian pöydällä, loisteputken alla ja tilata yliopistollisesta torakotomiasetti (rintakehän avaukseen käytetty instrumentti sarja). Meidän ammattitaitoa kuvasi se, että me lähetimme potilaan sinne, missä hoito voidaan antaa.

Pienenä vilauksena on keskusteluissa myös ollut hoitajan jaksaminen. Vuorotyö on raskasta ja se verottaa. Varoitellaan väsyneenä ajamisesta, mutta väsynyt työntekijä ei ole tominnaltaan paras mahdollinen. Työaikalainsäädännössä on maininta, että työvuorojen väliin pitää jäädä yhdeksäntunnin lepotauko. Työvuoro päättyy illalla klo 22 ja alkaa seuraavana päivänä klo 7. Täyttyykö lepoaika? Klo 22 lähdet työpisteestäsi ja vaihdat siviilit, kotimatka aikaa X, iltatoimet ja paapimaan. Työpaikalla sinun tulee olla klo 7. Luonnollisesti et sinkaise paikalle avaruusraketilla vuoteestasi, vaan sinun on noustava ylös, suoritettava aamutoimet, siirryttävä työpaikalle ja vaihdettava yövaatteista päivävaatteisiin ja lopulta työvaatteisiin. Montako tuntia sinulle jää lepoon?

Hoitaja on ihminen siinä missä potilaskin. Hoitaja ei ole immuuni sairauksille ja hoitajan ammattitaito on se, mikä estää sairauttansa näkymästä ja kuulumasta. Hoitaja (siis isoin kirjaimin) ei koskaan tiedä miltä sairastavata tuntuu vaikka sairastaisi samaa tautia, sillä oikea hoitaja tietää sen, minkä omalääkärini sanoi tyhjentävästi: "Minä tiedän kaiken Chrohnin taudista, mutta en tiedä miten se sinuun vaikuttaa.". Minä ymmärsin poistua, sillä nivelrikko teki työstä mahdotonta. Olisi tietysti ollut hienoa, jos työnantaja olisi ollut tukenena, mutta kun ei, niin ei. Kuinka moni hoitoalan ammattilainen työskentelee sairaana ja viimeisillä voimavaroilla? Saanen muistuttaa Kevan ylilääkärin lausuntoa minulle, joka kertoi, ettei polven nivelrikko ole kantavan nivelen sairaus ja ei siten heikennä työkykyäni.

Ja minun on myös pahoitellen todettava, että hoitaja alan arvostus lähentelee absoluuttista nollapistettä. Jokaiselle poispotkitulle Nokian insinöörille on suositeltu lähihoitajan koulutusta.

Älä jätä ihmistä yksin

Olipa iltapäivälehden verkkosivuilla melkoisen hyytävä video, jonka oli toteuttanut Helsinkimissio, joka on sosiaalialan järjestö ja toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. He ovat nyt ryhtyneet kampanjaan otsikon tekstillä

Ikävä kyllä tuo video perustuu tositapahtumaan ja valitettavan usein uutinen löytyy myös aamun aviisista. Suora lainaus: "Videon alussa paljastetaan, että sen tarina perustuu tositapahtumiin. Talvella 2012 muistisairas Eila karkasi vähissä vaatteissa hoitopaikastaan ja käveli läpi vilkkaan iltapäiväruuhkan. Kukaan ei pysäyttänyt Eilaa. Lopulta hänet löydettiin pahasti kylmettyneenä, eikä mitään ollut enää tehtävissä.".

Nyt nähtävällä videolla esiintyy näyttelijä liki kymmenasteisessa pakkasessa yövaatteissa ja ilman päähinettä. Helsinkimissio halusi kokeilla, onko Eilan tarina vain yksittäistapaus. Surullista on se, että ollut, vaan ihmiset nytkin kulkivat ohi tai katsoivat outoa hiippailijaa.

Kun nuori lähtee kapinoidessaan omille teilleen ja lakkaa vastaamasta vanhempien puheluihin, tulee uutinen nopeasti tietoon. Aikuisen ihmisen kohdalla saattaa mennä päiviä siihen, että joku kiinnittää huomiota. Tämän koin työtoverini kohdalla, hän ehti olla kotona kuolleena kolme vuorokautta. Tapaus tuli ilmi siinä vaiheessa, kun hän ei saapunut työvuoroonsa. Joskus tuntuu siltä, että koiran tai kissan katoamisilmoitus tulee nopeammin kuin ihmisen.

Muistisairas (oli sitten syy mikä tahansa) ei elä enää tätä päivää. Jos heidän muistiaan voisi karkeasti kuvata, niin elämän filmi on pistetty pölkylle ja pätkä kerrallaan poistettu, loppupäästä. Ei ole mitenkään erikoista se, että 80-vuotias haluaa lähteä kotiin, koska isovanhemmat ovat huolissaan, kun hän on viipynyt jo niin kauan. Muistisairaan ihmisen ongelmana ei ole pelkästään muistin katoaminen, vaan kaikki katoaa. Enää ei tiedetä mitä hammasharjalla pitäisi tehdä vaan aloitetaan sillä siivoamaan lavuaaria tai vessan pyttyä. Käsine toimittaa sukan virkaa, jne.

Videolla näyttelijä liikkuu yövaatteissa, joka muistisairaan kohdalla ei ole yllätys, sillä katoaminen tapahtuu usein yöaikaan. Pihalle voidaan mennä myös kevyissä sisävaatteissa ja usein lehtien katoamisilmoituksessa kuvataan vaatetus vuodenaikaan sopimattomaksi eli toppatakki helteellä tai T-paita pakkasella.

Miksi muistisairas katoaa hoitopaikasta? Hoitopaikka ei ole vankila, jossa kulkua valvotaan ja paloturvallisuusmääräykset rajoittavat ovien lukintaa. Muistan tämän hyvin, kun ryhdyttiin suunnittelemaan uutta osastoamme, vanhan kulkutautisairaalan tilojen sijaan, vuonna 2000. Yritin saada sinne ns. koodilukkoa, joka oli Ruotsissa käytössä jo 80-luvulla. Sen toiminta perustui vuosilukuun eli siihen ohjelmoitiin aina kuluva vuosi ja viitaten kappaleeseen viisi, niin muistisairas elää ihan jotain muuta vuotta, joten oven aukaisu ei onnistu. Niinpä me hoitajat juoksimme heidän peräänsä, niin katolla kuin kadulla. Nyt on myös pyrkimyksenä se, että ihminen, sairautensa kanssa, elää kotona mahdollisimman pitkään. Tämä koskee myös muistisairaita. Hoitava omainen ei jaksa 24/7 ja osalla muistisairaista esiintyy käyttäytymisen häiriöitä, joten ulos (kotiin, työpaikalle, tms.) pyritään väkivalloin.

Miksi emme pysähdy ja kysy mihin harhailija on menossa? Miksi kaatunut jää ilman apua? Miksi onnettomuuspaikan ohi ajetaan? Onko syynä pelko, että tehdään väärin?

Katsokaa hyvät ihmiset tuo video Helsinkimission sivuilta. Kuljetko sinä ohi vai autatko? Kun muistisairas katoaa, niin luvattoman usein uutisissa on lyhyt ilmoitus: "Kadonnut löytyi kuolleena kotinsa lähistöltä. Rikosta ei epäillä.".