On ollut taas hyvin surullista lukea päivän lehtiä, sillä otsikoissa on jälleen kerran ollut perhesurma. Ne eivät katso ikää, taloudellista asemaa, tms. Mielessä on vain yksi kysymys; Miksi? Jokainen näistä on mielestäni tarpeettoman raaka. Jos itse ei elämäänsä muuta tietä löydä, niin miksi tuottaa suurta tuskaa vielä suuremmalle ihmismäärälle.
Itsemurha on äärimmäisen viimeinen keino ratkaista elämän umpisolmuja. Sen yleisimpinä syinä pidetään elämän suuria muutoksia (parisuhteen päättyminen, työttömyys, taloudelliset vaikeudet, sairaus, ym.) ja psyykkisistä tiloista erityisesti masennusta, jotka voivat johtaa siihen, että ihminen vajoaa kokemiensa vaikeuksien kehään. Se muistuttaa viallista äänilevyä, joka jää pyörimään aina vaan samaan uraan.
Olen nähnyt tämän melko läheltä muutamia kertoja ja aina tieto teosta on tullut nurkan takaa. Esimerkiksi tässä yksi kertomus elämästäni. Tunsin henkilön yli 20 vuotta. Kaikki oli ulospäin hienoa ja kaunista, mutta näin jälkikäteen ajatellen, ei kukaan näe julkisivun taakse. Hänen omaisensa, jonka myös olin tuntenut saman ajan, pysäytti minut ja sanoi: "Oletko kuullut suru-uutisen, X on poissa.". En ollut kuullut ja esitin osanottoni suruun. Hänen omaisensa kertoi, etteivät vielä tiedä mikä on kuolinsyy ja odottavat kuolemansyyn tutkintaa. Hautausluvan olivat jo saaneet, muuta viimeiset tutkimukset patologilta eivät olleet vielä tulleet. Lähisukulaiset eivät koskaan kertoneet totuutta, vaan se tihkui kaukaisemmilta sukulaisilta ja muilta ihmisiltä. Paikallisessa lehdessä ei koskaan ollut kuolinilmoitusta ja se herätti pienen epäilyksen. Sain lopulta kuulla, että kuoleman syy oli itsemurha ja myöhemmin tekotavan. Jäin hämilleni, miksi? Siksi, että sain kuulla tarinoita, joista osin olin myös itse tietoinen, mutta silti... Oli myös noloa tavata hänen lähiomaisiaan, jotka eivät kertoneet koskaan kuolinsyystä, mutta tiesivät tasan tarkkaan, että olin siitä tietoinen. Aiemmin meillä oli jutun juurta paljon, mutta tapahtuneen jälkeen suhteemme muuttui hyvän päivän tutuiksi. Kysyimme kohteliaasti ainoastaan kuulumisia. Joku sanoi minulle, että itsemurha on häpeätahra. Näin ilmeisesti on.
Olen elämässäni kuullut näistä tapauksista, joissa talous on mennyt kuralle. Muistan yhden tapauksen, jossa tosin henkilö oli pelannut tulonsa ja ottanut pelivelkoihin ja uusiin peleihin lainaa asuntoa vastaan. Lopulta hän ei nähnyt taloudelliseen umpisolmuun muuta ratkaisua kuin itsemurhan. Kun taloustilanne menee kuralle (vaikka vain työttömyyden tai sairauden vuoksi), niin minulle herää kysymys velkajärjestelyn hankaluudesta ja sen monimutkaisuudesta. Ahdingossa pitäisi ajatella järkevästi ja olla oma-aloitteellinen. Kun laskupino on manuaalisen puhelinluettelon paksuinen, plus keltaiset sivut päälle ja tulot alenevat ja ensin ajatuksena on tilin tultua, että ketä velkojia tällä kertaa lepytellään. Lopulta tulee välinpitämättömyys eli kuoria (jos ne uskaltaa hakea postilaatikosta) ei viitsi enää avata, kun niille ei mitään voi. Perintätoimistot lähettävät näitä kivoja uhkauskirjeitä, jos et hoida nyt tai tee maksujärjestelyä, olet avaruudellisessa kusessa. Miksi perintätoimistot eivät havahdu yksilön/yhteisön/yrityksen taloudellisiin ongelmiin ja esitä ratkaisua? Miksi vain uhataan? Eikö yhteiskunnallisesti ja yksilöllisesti ole parempi, että olisi joku, joka viheltää pelin poikki ja antaa taloudellisesta ahdingosta kärsivälle apua? Hei perintätoimistot, jos yksilön/yhteisön/yrityksen laskut alkavat kaikki kiertämään teidän kauttanne, niin olisiko teidän syytä ottaa yhteyttä velkajärjestelyyn ja asia saataisiin hoitoon ennen kuin tapahtuu kamalia. Samoin pankit, mikä into teillä on panna asunto ulosottomyyntiin ja tuottaa uusi häpeä ihmiselle ja saattaa mahdollisesti äärimmäisen tekoon.
Kun tulee näitä parisuhde ongelmia olen elämäni aikana miettinyt, niin on herännyt ajatus, että miksi pitää kiinni suhteesta, jossa ei enää eväitä ole. Mietin tuota Oriveden juttua, jossa kaveri halusi poistaa suhdetta häiritsevän isän, suhdettansa kiusaavat henkilöt. Eikö oikeasti henkilö havaitse, että parisuhde on finaalissa? Jos toinen hyppää vieraissa, niin eikö pitäisi viheltää taas peli poikki? Tämä on julmaa, mutta laulun sanoin on todettava: "Rakkaus palaa, minä en".
Tässä uusimmassa tapauksessa mietin myös sivullisten kohtaloa. Tuo poloinen ammattikuljettaja joutui kohtaamaan epätoivoisen ihmisen. Nämä ovat aina karua luettavaa, mutta nyt kerrankin media kertoi totuuden näistä tapauksista, jossa suoralla tieosuudella henkilöauto on ajautunut päin rahtivaunua. Muistan tämän; yhdistelmäajoneuvon keulaan oli iskeytynyt henkilöauto suoralla tieosuudella, yhdistelmäajoneuvon paino oli 60 tonnia, piirturin mukaan sen törmäyshetkellä nopeus oli 40 km/h ja jarrutusjäljet rajut ja tuo henkilöauto, jossa epätoivoinen kuljettaja, niin mittari oli pysähtynyt 140 km/h. Hän ei enää aja mielellään edes henkilöautoa.
Apua pitäisi ihmisen saada, mutta nykyisin ei ole omaa tukiverkostoa vaan joudutaan hakemaan apua muualta. Ennen muinoin oli kotoinen verkosto, mutta kuulin taannoin, että puhelimen avulla saatu apu jäi puolitiehen, sillä vastaaja sanoi, että pyörit samaa kehää. Eikö auttavan puhelimen pitäisi iskeä nyrkki pöytää, jotta levyn raita vaihtuisi ja kansalainen näkisi uuden tien, vaikka se olisikin sorainen polku?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti