Aiheittain

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vaara vaanii varomatonta



Nyt on ollut mediassa useita kirjoituksia pääosin Itäblokin maiden kansalaisten tekemistä ryöstöistä. Näistä on jo mediassa poliisi varoitellut kansalaisia monin eri ilmiöin.

Näitähän jo huhtikuussa käsittelin otsikolla Kevät toi muurarin. Palauttaakseni mieleenne aiheen autolla liikkuvat, joilla on tapana huitoa apua tarvitsevana ja sitten pyydellään koruja vartaan rahaa polttoaineeseen. Käytös on hyvinkin aggressiivista ja naapurissamme Ruotsissa ovat ottaneet jo ampuma-aseet käyttöön. Moottoriteitten rampeilta ja levähdyspaikoilta heidät myös löytää. Olen jopa kuullut tapauksia, joissa tällainen henkilö on vaarasta piittaamatta hyökännyt ajoradalle käsiään heiluttamaan.

Halailijat ovat yksi ryhmä, jonka mukaan lähtevät korut ja kellot. He vaanivat tavallisesti vanhuksia, pyytäen neuvoa, opastusta tai apua ja siitä kiittävät halaamalla ja samalla lähtee korut.

Nyt poliisi on mediassa varoittanut työpalveluita tarjoavista ulkomaalaisista. Näitä asvaltti- ja kivimiehiä liikkui jo viime suvena. Nyt varoitettavien lista jatkaa kasvamistaan. Työn laatu on heikko tai sitten rahaa pyydetään etukäteen tarvikkeisiin ja kadotaan.

Varokaa siis vaaraa ja luottakaa vain suomalaiseen Y-tunnuksella varustettuun, hyvämaineiseen yrittäjään/yritykseen. Suomalainen työ on kalliimpaa, mutta huonon työntekijän saa vastuuseen.

Jos näet tuollaisia yllämainittuja, niin ottakaa hyvät ihmiset rekisteritunnus ylös. Älä anna tuntemattoman lähestyä itseäsi tai koskea matkatavaroihisi. Seuraa ympäristöä, jos huomaat ylläkuvattua toimintaa, niin puutu siihen ja yritä saada tuntomerkit.

Ilman sinun valppauttasi ei näitä ikinä saada kiinni ja vastaamaan teoistaan.

Turvallista kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti