Piti eilen käydä täyttämässä kansalaisvelvollisuus, mutta yllättäen putiikki olikin jo kiinni. Netistä ei aukioloaikoja tullut katsottua, sillä meidän ennakkoäänestyspaikka on isossa marketissa ja viikonloppuisin avoinna kello 18.00 asti. Maketissa on kolme sisäänkäyntiä. Kävin myymälän infosta kysymässä, mutta toimitsijat eivät heille kerro mitään. Äänestyspisteen viereissä ovessa olivat aukiolotiedot, mutta kahdessa muussa ei halaistua sanaa. Äänestyspisteen ovea en edes ikinä käytä, joten vaalitoimitsijoiden tulisi vastaisuudessa laittaa laput kaikille oville.
Pakko oli myös selvittää vaalilaista ennakkoäänestys. 1) kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kunnanhallituksen päätöksellä määrättynä aikana, joka ei saa olla arkipäivisin ennen kello 8:aa eikä kello 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9:ää eikä kello 18:n jälkeen.
Laki on tietysti laki, mutta olisiko syytä aukioloja hieman päivittää ja sitä kautta lakata päivittelemästä maamme suurinta puoluetta eli Suomen Autuaasti Nukkuvien Puoluetta. Miksi ABC-huoltamoiden ja muiden liikkeiden, jotka ovat avoinna 24/7, yhteydessä ei voi olla äänestyspaikkaa. Saataisiin viikonloppuna nuorisokin vilkkaasti äänestämään.
Tämä pidennys ei varmasti kaatuisi vaalien toimitsijoihin, sillä oletan, että vaaliviranomaisissakin on yökyöpeleitä. Jokaiselle tulee kotiin ilmoitus äänioikeudesta, joten sekin on täten helposti varmistettavissa. Samoin jokaisella on jonkinasteinen henkilöllisyystodistus mukana, sillä olusen oston yhteydessä nuorilta ja muutoin hyvin säilyneiltä aikuisilta kysytään paperit.
Esitystäni saatettaisiin torpata siksi, että viikonloppuna saattaa äänestäjä olla nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta. Jos kansalainen on päättänyt piirtää kirkkoveneen, Aku Ankan tai muun vapaavalintaisen esineen tai peräti kirjoittaa äänestyslippuun Kekkosen, Aku Ankan, Muumin tai peräti numerollisesti 007. Kansalainen tekee sen joka tapauksessa, oli sitten selvin päin tai tuhannen humalassa.
Toinen torppauksen syy saattaisi olla se, että joku ehdokas saa valtavan äänivyöryn siksi, että pienessä sievässä ehdokas on mukavan näköinen tai sen some-päivitys on hyvä tai sillä on kiva blogi. Nuoret tutustuvat paremmin asioihin netin välityksellä kuin selailemalla aamun aviisia tai katselemalla tv:n vaaliväittelyjä.
Siitä tulee luonnollisesti mieleen äänestys netissä. Kumma kun kansalaisaloitteen tekeminen onnistuu netissä, mutta äänestäminen ei. Netissä kun homman voi hoitaa silloin, kun se on itselle parhainta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti