Arvoton koulutukseni

Nyt ovat koulu asiat puhuttaneet paljon. Hallitus on suurentamassa ryhmäkokoja, pienentämässä opintotukia ja leikkaamalla rahoja opetuksesta muutenkin. Ihmisiä patistetaan koulunpenkille, kun ovat jääneet työttömäksi. Vajaakuntoista työntekijää pyritään kouluttamaan uudelleen työelämään, mutta valitettavan usein Kela tai Keva torjuu moisen. Täydennyskoulutukset ovat silloin tarpeen, kun käytännöt tai lait muuttuvat oleellisesti. Toki näissäkin on paljon huuhaajuttuja, kuten ns. direktiivikoulutuksissakin eli rahastetaan turhan aikaisilla asioilla. Pitkään on ollut vallalla myös entisten koulujen käyneiden ns. täydennyskoulutukset, jotka ovat päivityskoulutuksia eli istut kuuntelemaan uudelleen vanhat tutut jutut. Tässä voisin hyvin siteerata entistä kolleegaani:" Voi kunpa olisin ollut ensimmäinen AMK, enkä viimeinen opistolainen.".

Aiheesta kirjoitin mm. otsikolla Opetusministeriö on huolissaan (8.5.2011). Jätän tässä käsittelemättä täysin perusopetuksen, joka on ollut samaa jo kauan ja minun ikäisten on enää turha mihinkään hakea vanhan maailman perusopetuksella, joten se siitä.

Vaan siirtykäämme erilaisiin lisäkoulutuksiin, niiden iloihin ja riemuihin sekä vanhan arvottomuuteen. Käytän kahdelta alalta esimerkkinä meitä ja luulisin, että sama osuu monelle muullekin alalle.

Olen entinen apuhoitaja, mutta ne työt jouduin vajaakuntoisuuden vuoksi jättämään kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi olin kolmannen polven hoitaja, joten tietoa oli kertynyt edellisiltä sukupolvilta. Kävimme myös äiten osastolla laulamassa ja avustimme sen jälkeen tarjotulla päiväkahvilla. Siihen maailman aikaan koulupohjainen koulutus kesti puolitoista vuotta. Tiukkaa opetusta ja käytännönharjottelut laaja-alaisesti. Tuolloin apuhoitajia oli synnytyssalista ruumiinavaukseen ja koko ihmisen elinkaari ja sairaudet noiden välissä.

Valmistuttuani hain virkaa osastolta ja sain. Osastonhoitaja oli tarkka, vaativa, mutta palkitseva. Hän oli tullut osastonhoitajaksi samana vuonna kun olin syntynyt. Hän piti huolen, että jokaisella apuhoitajalla säilyi lääkkeidenjakotaito ja sitä harjoitettiin toistuvasti. Erään ikävän tapauksen vuoksi saimme myös jako- ja pistosluvat, myös ns. myrkkykorttilääkkeisiin (ovat henkilökohtaisia ja osastokohtaisia).

Kävin vanhan päällikön aikana myös kuudensadan tunnin koulutuksen neurologisista sairauksista ja päällikkö oli sitä mieltä, että työnantajan tulee maksaa tuo koulutus, koska siitä on valtavasti hyötyä osastotyössämme. Hiukan skitsoiidinen kun olen, niin olin luentomuistioni puhtaaksi kirjoittanut ja ne kaksi mappia uutta tietoa annoin osastoni käyttöön ja kävipä myös toisen osaston hoitajat sitä lukemassa.

Aika muuttui ja vanha päällikkö jäi eläkkeelle. Uusi päällikkö olikin sitten hoitotieteilijä, jolle vain koulutus oli tärkeää. Hän rajoitti meidän vanhojen apuhoitajien oikeuksia, sillä uusilla lähihoitajilla ei ollut samanlaista lääkekoulutusta kuin meillä ja he joutuivat käymään täydentävän lääkekoulutuksen, ennen kuin saivat jakaa lääkkeitä. Koulutuksestani tuli arvoton. Lähtökynnystä madalsi paljon pari tapausta. Ensin uusi päällikkö alkoi mussuttaa minulle, vanhalle apuhoitajalle, siitä, että olin jakanut myrkkykorttilääkkeitä ja antanut yön aikana myös pistoksina myrkkykorttilääkkeitä. Hänen mielestään en olisi saanut jakaa, sillä vuorossa on aina sairaahoitaja. Vedin luonnollisesti muutaman palon herneitä nekkuun, sillä vain minä olin luvallinen lääkkeiden jakaja. Yöllä olevista sairaanhoitajista ei kummallakaan ollut osastonlääkäreiden allekijoittamaa lupaa lääkkeiden jaosta ja minulla oli. Kuka toimi siis oikein?

Toinen liittyi tuohon neurologisien sairauksien hoitoon. Mapit olivat edelleen osastolla ja etenkin opiskelijat tutkivat niitä tarkoin. Eräänä kauniina päivänä tuli päällikötä tieto koulutuksesta, jossa käsiteltiin nielemishäiriöitä. Eräs (hieman höpsö kollega) tuli sitten koultuksesta ja esitteli kaikille annettuja esitteitä, tulosteita, jne. Hän kertoi, että tämä on uutta tietoa. Jäin tuijottamaan järkyttyneenä papereita. Ne olivat samoja, jotka olivat tuossa mapissa ja nyt sillä oli ikää jo kymmenen vuotta. Paloi sitten viimeiset päreet, puntit ja hihat ynnä käämit. Opettaja luennolla oli sama kuin minulla kymmenen vuotta aikaisemmin, materiaali sama ja kurssin hinta 1500 €/kerta. Minä olisin voinut saman pitää hoitajan tuntihinnalla 11,74 €, mutta kun olin arvottomaksi muuttunut. Kun ei kerran tieto ja taito kelpaa, niin poistuin. 21 vuotta omakohtaista kokemusta ja taustalla kahdeksankymmenen edellisen sukupolven keräämä hiljainen tieto.

Tähän vielä lisäten, niin eräs ehdotti, että lukisin sairaanhoitajaksi ja siitä terveydenhoitajaksi. Selvitin tuonkin. Minä olisin päässyt sairaanhoitajakoulutukseen suoraan, mutta olisin pentujen rinnalla istunut kolme ja puoli vuotta, kuuntelemassa jälleen kerran Hissin kimpun salaisuuksista, nefronin toiminnasta ja Lagerhanssin alfa ja beetta saarekkeiden mystiikasta sekä aivojen ihmeellisyyksistä. Arvatkaapa innostaako, sillä en olisi saanut yhtään armotunteja.

Mennään sitten tuon paremman puoliskon koulutukseen. Hän on opistoinsinööri. Koulu-uudistus oli jo siinä vaiheessa, että opistot ajettiin rytinällä alas ja opettajat huomasivat yllättäen, että heillä onkin käsissä vielä valmitumaton luokkakurssi. Jess, puoliskon koulutus hajautettiin eli osa yliopistossa, osa ammatillisessa kurssikeskuksessa, osa jossain muualla. No lopulta valmistui.

Hiukkasen yli kymmenen vuotta toimittuaan insinöörinä, tuli mieleen ajatus diplomityöstä. Ajatus kuoli hyvin nopeasti, sillä hänen olisi tullut päivittää itsensä AMK insinööriksi eli pentujen joukossa kuuntelemaan jälleen Ohmin lain vakautta, digitaali- ja sähkötekniikanperusteet (Faradin häkki ei ole muuttunut vieläkään uuteen uskoon) ja kaikki opistolaiset tietävät, että oomi kertaa käämi tarkoittaa sitä, että pimeänä koko lääni ja onko bitti pystyssä vai poikittain ja laske se. Arvatkaapa inspiroiko?
Hän unohti koko homman, mutta kehitti itse taitojaan ja tietojaan.

Miksi vanha koulutus ei olekaan enää voimassa vaan joudut kertaamaan koko hevon historian uudelleen? Maailma on muuttunut ja erittäin tittelinkipeäksi ja paperitärkeäksi. Et voi siivota vaan sinulla täytyy olla hygieniapassi ja laitohuoltajan, tms. koulutus. Et voi ajaa jakeluautoa, joka on rekisteröity kuorma-autoksi vaan sinulla tulee olla suoritettu repullinen direktiivejä, euroa XXXX.

Ainoa työpaikka, jossa ei kaivata papereita ammattialalta on eduskunta. Sinne pääsee hyvällä näyttelyllä, valheellisilla lupauksilla ja koreilla nassukirjakirjoituksilla. Edellisen hallituksen liikenneministeri oli laborantti ja nyt uuden kauppatieteitten maisteri.