Suomi 100 vuotta osa VII

Tänään vietämme Johan Ludvig Runebergin päivää, jota kirjallisuutemme merkkihenkilöä on juhlittu koko itsenäisyytemme ajan, sillä Runebergiä pidettiin aikanaan niin suurena miehenä, että hänen 50 vuotisjuhlansa kunniaksi sitä aloitettiin viettämään. Runeberg oli myös opettaja, toimittaja, pappi ja runoilija. Hänen kynästään on peräisin Vänrikki Stoolin tarinat ja Saarijärven Paavo.

Hän sanoitti useita virsiä, jotka löytyvät yhä virsikirjan sivuilta. Myös Suomen kansallislaulu on hänen kynästään. Tuo runo on aluenperin kirjoitettu ruotsiksi vuonna 1846 ja sen sävelsi Frederik Pacius. Tunnetuksi se tuli vuoden 1848 Floranpäivän juhlassa ja siitä alkoi sen kulku. 1800 luvun alkupuolella alkoi vakikuttaa joukko suomalaisia (fennomaaneja), jotka puolustivat suomalaisuutta.

Vaikka Runegerbin äidinkieli oli Ruotsi, niin hän oli innokas suomalaisuuden kuvaaja ja kuvittaja kirjallisessa merkityksessä. Lyseon opettajan hän opetti klassista kirjallisuutta ja yliopistoaikanaan klassisia kieliä yhdessä uusien kielien kanssa.

Laulujen tehokkaita levittäjiä olivat kansakoulut ja kuorot. Yritin epätoivoisesti selata albumeita, mutta oli turvauduttava nettiin, josta löytyi liki samanlainen 1900-luvun alun kansakoulu, jossa itse aloitin ensimmäisen vuoteni ja tuolloin vielä oli lauantaikin koulupäivä. Koulussa oli kaksi luokkaa, sillä Simon nuoruudessa käytiin kansakoulua maalla vain kaksi vuotta.

Nykyoppilas tuskin suostuisi astumaan tuohon kouluun, sillä luokat olivat puulämmitteisiä. Koulun päädyssä oli talonmiehen asunto, joka aikaisin aamulla lämmitti uunit. Pulpetit olivat paripulpetteja ja jokaisen oppilaan oli tuotava vakstuuki mukanaan pulpetin suojaksi ruokailun ajan. Pulpetin kansi oli vino, mutta se suoristui, kun alta nostettiin linkku ylös. Pulpetissa oli myös pyöreä ala mustepulolle ja kouru kynille. Ruoka noudettiin luokkien välisestä keittiöstä, josta jokainen sai oman annoksen ja siirryttiin pulpettiin syömään. Vessa oli vanhanaikainen ulkohuussi, jossa oppilaiden puolella viisi reikää tytöille ja toiset viisi pohjille ja näiden kahden välissä opettajien kaksi reikäinen istuin.

Luokka huoneeseen luonnollisesti kuului polkuharmooni, jolla opettaja soitti laulutunneilla. Biisilistalla ei sitten ollut sen paremmin Adelea kuin Robiniakaan, vaan tiukasti opiskelimme Maamme laulun (nykymuoto on Paavo Cajanderin käsialaa), maakuntalaulut sekä virret. Joulun alla toki lauloimme joululauluja, mutta kyllä pääosassa nuo hartaimmat, joista jokunen myös Runebergin kynästä. Useimmat kylläkin aikalaisensa Tobeliuksen käsialaa.

Postimerkkeihin Runeberg ei juuri ole päätynyt. Itse niitä olen keräillyt aikanaan aktiivisesti ja kokoelmistani löytyy tuo sininen merkki vuodelta 1948, jolloin sen julkaisijana oli Suomen Punaisen Ristin toiminnan tukemiseen ja postimaksu oli 12 markkaa ja lisänä oli 3 markkaa toimintaa tukemaan. Samassa sarjassa oli myös tuon Maamme laulun säveltäjä Pacius, jonka merkin väri on punainen. Sen postimaksu oli 7 markkaa ja kaksi markkaa meni toiminnan tukemiseen. Kaksituhatta luvulla lienee pari merkkiä ilmestynyt.

Voimme puhtaalla omalla tunnolla kajauttaa Maamme laulun. Tiesitkö muuten, että alkuperäinen teksti on yhdentoista säkeen mittainen, mutta laulettuna siitä käytetään ensimmäinen ja viimeinen.

Tässä kohtaa suuri kiitos Suomalaisuuden Liitolle, jonka sivuilla on tuo koko teksti nähtävänä ja sen voit katsoa tästä:

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=320