Olen nyt huvittuneena seurannut Hollannin parlamenttivaalien uutisointia ja sitä seurannutta suurta hehkutusta oikeuden voitosta. Huhhuijaa sanon minä.
Media on hehkuttanut suuresti Mark Rutten johtamaan keskusta-oikeistolaisen VVD puolueen vaalivoitoa. Tosiasiassa VVD hävisi vaalit, tosin ei niin raskaasti kuin vihervasemmistolainen Groen Links, mutta paikkoja saivat kahdeksan vähemmän. Todellinen voittaja oli demokraattinen D66, joka lisäsi paikka lukua seitsemällä. Jos tässä käyttää laskuoppia edes alkeellisesti, niin VVD on suurin puolue parlamentissä, mutta sillä on kolme tasavahvaa "vastustajaa". Se luonnollisesti on selvää, että Mark Ruttella tulee olemaan kusiaisia pöksyssä, kun hallistus pitäisi saada aikaiseksi.
Median hehkutus siitä, että ei tapahtunut Trumpeja eikä Brexittiä ei oikein ole paikkaansa pitävää, sillä Geert Wildersin johtama PVV nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja nosti paikka lukuaan viidellä. Tästä syntyi mediassa kuitenkin riemu ja luki sitten mitä mediaa tahansa, niin yksikään ei ole löytänyt (lue = yksikään ei halunnut julkaista) yhtään, joka olisi Wildersin puoluetta äänestänyt.
Huvittavaa on lisäksi se, että kaikki median haastattelemat (siis ne jotka on julkaistu) ovat helpottuneita ja huojetuneita äänestystuloksesta. Tämän lisäksi kolumnit ovat julistaneet demokratian voittoa ja vähälle ovat jääneet todelliset asiat. Monissa maissa on maahanmuuttajien rikostilastot synkkää kerrottavaa ja niissä se on nousujohteinen.
Juuri tänään tuli Ranskanta uutinen, jossa radikalisoitunut muslimi ampui poliisia. Hollannissahan nousi mekkala, kun Turkin väki ei päässyt vaaliluennoimaan omilleen Turkin presidentin diktatuurin aloittamisesta. Turkki veti luonnollisesti palkoja nokkaan urakalla ja yllättäen sieltä viuhahti rasisti- ja natsikortit.
Kun tuotakin lueskeli, niin mieleeni tuli, että miten ihminen voi olla kahden maan kansalainen. Järkeen käypää olisi se, että olet sen maan kansalainen, johon olet syntynyt ja jos sitten "muutat" toisaalle, niin aiemman valtion kansalaisuus mitätöityy, jos uusi valtio kansalaisuuden myöntää. Kummalle, muuten, kaksoiskansalainen on lojaali? Ykkös vai kakkos maalle?
No odotan nyt suurella mielenkiinnolla Hollannin hallitusneuvotteluja ja veikkaan, että prosessi on pitkä ja takkuinen.
Eipä se kahden maan kansalaisuus ollut Suomessakaan mahdollista ennen lainmuutosta 1.6.2003 alkaen. Siihen asti oli Suomen kansalaisen luovutettava Suomen passinsa saadessaan jonkun toisen maan kansalaisuuden ja sama toisinpäin Suomeen muuttavan ulkomaalaisen kanssa. Asiantila voidaan myös palauttaa ennalleen samanlaisella lainsäädäntöprosessilla kuin millä tuplakansalaisuuskäytäntö maahamme luotiin.
VastaaPoistaSuomen ja Alankomaiden kaltaisissa demokratioissa lakeja säätävät parlamentit, joiden jäsenet ovat kansalaisten keskuudestaan valitsemia edustajia. Hollantilaiset päättivät tällä kertaa valita lainlaatija-edustajansa tällä tavalla, joka oli Vapauspuolueelle mittava suhteellinen voitto, mutta silti sillä on vain 20 paikkaa 150:stä. Kyetäkseen vaikuttamaan politiikkaan sen on saatava liittolaisia muista puolueista, joista tukea näyttäisi olevan aika heikosti tarjolla.
Ottaen huomioon, miten massiivista vaalityötä Vapauspuolueen äänestämiseksi Turkki päätti alkaa tehdä juuri vaalien alla, ei vaalitulos ole varsinaisesti juhlan aihe. Se näyttäytyy paremminkin päinvastaisena: islamistit paljastavat avoimesti todellisen karvansa, jolle yksi puolue tarjoaa vastavoiman...eivätkä kansalaiset siitäkään huolimatta äänestä sitä, vaan nykymenon jatkumisen kannattajia.
Tervehdys Qroquius Kad!
VastaaPoistaTuota en muistanutkaan, että päätös oli noinkin tuore.
Itse olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että Turkin presidentin suorittama armoton natsi- ja rasistikorttien viuhunta olisi saanut ihmiset pelkäämään ja ääni annettiin muualle.