Aiheittain

maanantai 9. lokakuuta 2017

Henkkarit uusiksi

Luin juuri uutisista, että on perustettu työryhmä valmistelemaan henkilötunnusten uusimista. Olihan taanoin uutinen siitä, että henkkarit uhkaavat loppua kesken. Uutisessa kerrottiin myös biomeerisen tunnistamisen mahdollisuudesta. Odotan mielenkiinnolla mitähän tästäkin tulee.

Biomeerisen tunnistuksen luulisi olevan yhtä hankala kuin valokuvakin. Lapset muuttuvat nopeasti ja aikuisillakin vuodet, kilot, sun muut muuttavat nassua, joten miksi ei sitten muutakin. No, nähtäväksi jää.

Hieman uutisessa huolestutti, että nykyiset tunnukset ihmisillä vaihtuvat myös. Itse ajattelen ikä-ihmisiä, muistihäiriöisiä, tms. Onhan tavanomaista, että henkkarit kysytään suullisesti, esimerkiksi vuodeosastolla laboratoriohoitaja sen kysyy. Muistaako Tauno 95 v. sen, että tunnus ei olekaan enää se tuttu 090522-123T (tämä on täysin hatusta tempaistu, mutta saattaa ehkä osuakin, mutta tätä tulen tarvitsemaan jäljempänä) vaan ihan jotain muuta, joka nyt ei sattumalta muistu mieleen, esim. 0€0£2#1¤1%. Tämän vuoksi toivon, että työryhmä pitää näppinsä irti tästä ideasta.

Henkkareissa on kyse iästä ja viivan taakse tulee kolme satunnaista merkkiä. Neljän merkin kolmas on naisilla parillinen ja miehillä pariton. Tämä on saanut torvisoittokunnalla varustetut transsit hepuliin. Kun värkit on vaihdettu rajun hormoonikuurin avustuksella, niin on saatu tuo kolmas merkkikin muutettua oikeaksi, mutta siltikin se on niin väärin, että ihmisiä jaotellaan kätilön todetessa sukupuolen ulkoisien värkkien mukaan. Etenkin kun vanhoissa todistuksissa tuo kolmas merkki on ja pysyy kuin paska Junttilan tuvan seinässä ja edes liekinheitin ei saa sitä katoamaan. Jos tuosta transjutusta voukataan noin, niin miksi ne ei voi kertoa, että olen muuttunut henkilö? Mikä siinä on vaikeaa, kun muuten julistetaan metelillä kuin lätkämatsissa konsanaan.

Onnea työryhmälle, mutta pitäkää nyt ihmeessä jalat maassa ja realiteetit ilmassa.


6 kommenttia:

  1. Pitäkää housut jalassa ja Jumala mielessä. Tai vosihan sitä muuttaa niin, että kaikille transistoreille henkkariin merkittäisiin viimeiseksi kirjaimeksi T. Ihan vain sillä, että sitä ei oleisi muilla, jäisi muutokset vähäisemmiksi, kun vaan ne onnettomat, kuten tuo Tauno joutisivat opettelemaan uuden sotuhetu mikä lie tunnuksen uudestaan. Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Itse toivon hyvin vähäisiä muutoksia, mutta tuo T taitaisi sittenkin olla melukaupungin porukalle liikaa.

    VastaaPoista
  3. Tere Krypta. Niinhän se olisi, mutta olisi siinä se etu, että kaikki kymmenet eri- ja muunsukupuoliset erottuisivat heti hetun perusteella, ei tarvitsisi enää erikseen pitää älämölöä omasta suuntautuneisuudestaan niin kuin nyt.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Palaan itsekin tuohon asiaan omasta vinkkelistä pian. Eikös muuten ollut juuri niin, että dementikkojen tilaa kysellään ja hahmotetaan kysymällä mm. henkilötunnusta? Mitä siihen keksitään tilalle? En ole itse muuten edes tottunut tuohon termiin "henkilötunnus" vaan ajattelen sen aina "sosiaaliturvatunnuksena".

    VastaaPoista
  5. Erilaisia Hetu-numeroita voi olla:
    365 x 100 x (26+10) potenssiin 4 = 36500 x 1 679 616 = noin 61.3 miljardia.

    Numerot eivät siis ole loppumassa. Jotain muuta on tämän muutoksen takana.

    acc

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Huru-ukko, Yrjöperskeles ja acc!

    Huru-ukko: Kyllähän se järkevästi ajatellen menisi noin, mutta kun työssäni olen noita tavannut, niin aina pitää julistaa, että tiedätkö, että olen homo/lesbo. Täten en usko, että tila on kovinkaan onnellinen ja älämölöä tarvitaan vain siksi, että saadaan sympatiaa omalla ololle.

    Ykä: Kiitos ja odotan mielenkiinnolla hahmotuksiasi. Itse asiassa MMSE- muistitestissä kysytään ikää ja kuluvaa vuotta, päivää, paikkakuntaa, ym. Moni ammattikuljettaja on raivostunut tuon testin viimeisestä osiosta, joka tehdään 40 vuotta täyttäneille ammattikuljettajille eli kello testi, joka paljastaa alkavan Alzheimerin ennen oireita. Useimmat sen niin käsittävät, ehkä nuoret ja muut voidaan jättää luvusta pois.

    acc: Itsekin epäilen, että taustalla on jotain muuta, mitä ei nyt haluta vielä tuoda julkisuuteen, mutta arvelen, että ne liittyvät tähän tras versioon tai ehkä nykyisten tunnusten aiheuttamiin identiteettivarkauksiin tai johonkin, mutta numeroiden ja merkkien loppuminen kuulostaa hieman haetulta jutulta.

    VastaaPoista