Tämän alla tulee olemaan yksittäisiä havaintoja makroskooppisesti eli pilkun puolitusta en tule harrastamaan. Havainnot eivät ole yhteydessä toisiinsa, ellei läpiääliömäisyyksiä oteta lukuun, mutta tilastollisesti tämä on niin suurta, että se on sanomattakin selvää.
°°°
Lumi-inferno iskee Etelä-Suomeen, julisti iltapäivälehdykkä. Luvattu parikymmentä senttiä lunta ja hieman tuulista. Olen vahvasti sitä mieltä, että toimittelija ei ole astunut jalallaan rinkuloiden ulkopuolelle, sillä meille tavis suomalaisille parikymmentä senttiä lunta ei todellakaan ole inferno eikä edes hidaste. Ei ollut tuo Pyryn myrskykään vaikka lunta tulikin hieman yli puolimetriä. Toimittelijan sanavalinnasta tuli mieleeni puolison kuvaus Saksasta, jossa BAG julisti suomalaisille kuskeille malttia (radio että länkky) liikenteessä, sillä oli menossa kaikkien aikojen Scheechaos. Saattaapi se olla kaaos, jos Autobahnilla on pari senttiä pakkaslunta.
°°°
Olipa hienoa lukea, että Äitiyspakkaus säilyttää nimensä, sillä 60 % Kelan kyselyyn vastanneista oli säilyttämisen puolella. Ensinnäkin oli hienoa, että kysyivät ja nyt saivat äänensä kuuluviin (kerrankin) enemmistö. Tosin Kelan täti piti nimeä harhaanjohtavana, sillä se on perheelle tarkoitettu etuus. Pakkauksen sisältö on kylläkin suunnattu pääosin lapselle ja hieman äidille ja isään on muistettu kortsuilla.
°°°
Koska tykkään tauottaa tekemisiäni, niin silloin pelaan pari peliä, älykkäitä ja niitä vähemmän älykkäitä. Käytän pelikonetta, koska sieltä löytyy molempia. Olen hetken aikaa miettinyt parin älypelin toiminnan loppumista ja pelien tiedoissa sanotaan, että ei toimi välttämättä vanhemmilla selaimilla. Makroskooppisesti tarkasteltuna, ilmoitus oli huijausta. Peli toimii aivan hyvin muutaman kierroksen, jos ei käytössä ole adblockia, sillä tämä torppaa pelin heti. Tosin peli tökkää muutaman kierroksen kuluttua, kun olet odottanut sen viisi sekunttia ja ohittanut mainoksen. Siis ilmaisia pelejä ja kattia kanssa. Osaisimpa vaihtaa patterin vanhaan 386:ni, niin pelejä olisi vaikka kuinka.
Äitipakkaus-visioinnissa haimme alarajoja Yrjö-prskln ajatushautomossa mennyvuotena aiheesta. http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2017/11/kaljupaisia-uutishavaintoja-osa-lxxxviii.html
VastaaPoistaVastaan edelleen, en äideille.
Tervehdys Veijo Hoikka!
VastaaPoistaMuistan tuon Yrjöperskeleen hienon havainnoinnin aikamme arjesta ja loistokkaista päätelmistä.