Aiheittain

perjantai 30. marraskuuta 2018

Prologi joulukalenteriin 2018

Muistattehan viime vuodelta Tonttulan kylän ja sen tonttukaverukset Tonttu Tohvelon ja hänen ystävänsä Tonttu Kotitontun sekä joukon muita kylän henkilöitä. Huomenna aukeaa jälleen kalenterin ensimmäinen luukku ja saamme jälleen palata tonttujen touhuihin.

Vuosi on Tonttulassa vierähtänyt, joten kerron hieman tapahtumia vuoden varrelta, joten pääset tarinaan mukaan vaikka viime vuonna et kalenterin luukkuja avannutkaan.

Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu olivat huoltaneet vanhaa höyryjunaa ja sen vaunuja, jotka kesäsesongin aikana teki tilausliikennettä naapurimaista kotimaahan ja takaisin. Näin tontut vierailivat ystävien ja sukulaisten luona helposti.

Pikkutontut Juuso Jäkälä ja Kalle Kaarna jatkoivat kesän aikana kalastuksesta ja sienestyksestä. Heitä opetti Tonttu Lohipyrstö ja Rehtori Agricola tai Tonttu Sammalrikko, joka oli Tonttulan terveydenhoitaja ja tunsi yrtit ja kasvit. Tuuli Tunturipurosta kehittyi todellinen kalastuksen mestari, niin järvillä, joissa kuin merellä, sillä kesällä hän pääsi Norjan vuonoille kuningaslohia pyytämään ja toi tullessan suuren saalismäärän Tonttulaan.

Tonttulan koulun rehtorilla Tonttu Agricolalla oli paljon puuhaa, sillä kouluun oli tullut vaihto-oppilas Tanskasta. Alf Sølvskæg tuli Tonttulaan kouluun, sillä oma ala oli vielä haksessa. Veljänsä toimi kotilinnan, Koldinghusin; kellomestarina ja Alf Sølvskæg kiinnosti kovin kellon kuorien kunnostus ja Tonttulassa tiedettiin olevan paljon osaamista hienopuusepän töistä.

Tonttula koko väki osallistui sadon viljelyyn ja kokoamiseen. Tonttu Sammalrikko, lääkäri Tonttu Rautayrtti sekä tonttunuoret Sanni Sammalrikko ja Riku Rautayrtti olivat perustaneet kunnon yrttitarhan ja Tonttu Juureva, Tonttulan vihanneksesta oli hoitanut huolella kasvihuoneita ja juuresmaita yhdessä Sepastia ja Samu Suopayrtin avustuksella, sillä molemmat tontut olivat hyvin kiinnostuneita kasvien kasvattamisesta ja olivat olleet jopa Tonttu Jauhopeukalon opissa viljojen viljelyn merkeissä, mutta eivät vielä tienneet, että kumpi osio veti puoleensa enemmän.

Syksy koitti ja se merkitsi sadonkorjuuta, marjojen ja sienten keruuta, säilömistä ja monta, monta puuhaa talven varalle. Koulun parkettikosmetologinen osasto Tonttu Suopayrtin ja Anni Suopayrtin johdolla siivosi kesän jäljiltä Tonttulan koulun tilan ja oppilaat aloittivat perustietojen ja -taitojen opiskelun. Rehtori Agricola toivotti jälleen uudet ja vanhat oppilaat tervetulleeksi uudelle lukuvuodelle.
Huomenna aukeaa ensimmäinen luukku ja näemme mitä ystävämme touhuavat, tänä vuonna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti