Aiheittain

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Elämän poluilta löytyneitä XXIII

Arvoisa blogikollega Yrjöperskeles antoi tähän idean ja nyt saatan syyllistyä liki plagiointiin (nöyrin anteiksipyyntö kollegalta), mutta idea oli niin hyvä, että pohjaa oli pakko käyttää, mutta esittelen enemmän sivuja ja yleensä kovat kannet. Pahoittelen myös kuvien tasoa, mutta räpylä ei aina ole hommassa mukana.

Sukeltakaamme seitsemänkymmentä luvun ensimmäisiin vuosiin ja olin saavuttanut hyvän lukutaidon, joten kotikirjahylly ei juuri tarjonnut mitään, joten kirjasto tuli apuun ja siihen maailman aikaan kirjasto löytyi jokaisen koulun yhteydestä tai sen likeltä. Koska olin pahasti alaikäinen, niin kirjastokortin saamiseen tarvittiin vanhempien siunaus kirjallisessa muodossa. Jännittyneenä sitten lupalapun kanssa menin kirjastotädin eteen ja pian oli kädessäni uutuutta hohtava kirjastokortti, johon kirjastotäti kirjoitti asiakasnumeroni ja se kirjattiin lainattavan kirjan takasivulla olevaan pahvikorttiin.

Tyttölapsi kun olin niin nuorten kirjat kiinnostivat ja ensimmäisenä silmiini sattui Neiti Etsivä sarja.
Paula ratkoi jännittäviä arvoituksia yhdessä ystäviensä Bessin ja Georgen avulla. Mysteeri sai ratkaisunsa. Hassui ta kirjassa sen kirjoittaja Carolyn Keene, joka ei ole kenenkään nimi vaan kirjaa kirjoittivat useat pseudonyyminä ja hassuinta, että suurin osa oli miehiä. Samat tehtailivat myös Dana-tyttöjä, joissa sisarukset ratkaisivat mysteerejä.

Kun nämä oli kahlattu läpi, niin siirryin Enid Blytonin tuotantoon.
Salaisuus sarjassa sekä Viisikko ja SOS-sarjoissa pääosissa oli nuoret, tytöistä ja  pojista koostuvat joukkueet ratkoivat arvoituksia. Jännittävät tapahtumat tapahtuivat nuorten olessa vapaita koulutyöstä ja etsivätoimintaa haittasivat vanhemmat, jotka pistivät nuoret välillä kotiaskareiden pariin. Tämän oli luonnollista siihen aikaan meillä kotonakin, että lapset osallistuivat kotitöihin kykyjensä ja voimiensa mukaan ja vaateet kasvoivat, mitä isommiksi tultiin.

3 Etsivää taas kertoi kolmesta pojasta, Jupiter Jones (nörtti), Pete Crenshaw (autovastaava) ja Robert Andrews (taloudenhoitaja), jotka ratkoivat arvoituksia. Alun perin ne julkaistiin nimellä Alfred Hitchcock and the Three Investigators ja kirjoittajana oli Robert Arthus, joka käytti tunnetun elokuvaohjaajan profiilia nimessä ja esiintyi aina kirjan lopussa poikien raportoidessa ratkaisusta.

Kun ikää tuli lisää, niin oli siirryttävä seuraavalle tasolle ja rikoshan on aina kiinnostava, joten kotihyllyssä oli jo muutama Agatha Chrisitie ja kirjastosta löytyi lisää.
Kirjoissa tapahtuu rikos ja pääratkaisijoina toimivat Hercule Poirot, joka on herrasmies kiireestä kantapäähän ja neiti Marple, joka on touhukas vanha mummo. Monet romaanien tapahtumapaikoista sijaisivat ulkomailla ja kuvastivat aikakauttaan ennen toista maailmansotaa.

Kirjojen suurkuluttajana ja myöhemmin oman kodin kirjahyllyn täyttö sai aikaan kirjakerhoihin liittymisen. Joulun aikaan siltä sai bonuskirjoja ja eräällä kerralla bonus kirjat olivat yhtä lukuunottamatta tuttuja, joten valitsin sen tuntemattoman.
Päädyin siis fantasiaparodian maailmaan ja rakastuin siihen. Kiekkomaailma lepää neljän elefantin päällä, jotka seisovat suuren kaksosen eli kilpikonnan selässä, joka puolestaan uiskentelee pitkin universumia. Nyt luen tuota Noitia maisemissa ties kuinka monetta kertaa, mutta jaksaa yhä naurattaa.

Tietenkin luin J.R.R. Tolkien Keskimaan tarinat ja kun kuulin, että Taru sormusten herrassa on parodisoitu, niin pakkohan sekin oli hankkia.
Siinä pistetään Frodo Reppulin seikkailut ihan uusiksi.

Vanhuus taas saa tekemään päättömiä juttuja, joten olihan tämäkin kotiin tilattava.
Keskiviikko on siis jännä päivä, jolloin pääseen katsomaan Ankkalinnan tapahtumia.

Alkunsa tämä kirja sai alkunsa nettikirjoittelusta ja päätyi lopulta kirjoiksi. Yrjöperskeleen kommenteissa on usein mainittu, että hänen pitäisi pistää tarinansa kansien väliin, joka ainakaan vielä ei ole toteutunut, mutta Rauno pisti Rutinoffin kuskin toilailut kansien väliin.

Sarjassa on myös Rutinoffin kuskin suorittamat koeajot ja siihen pääsi silloin meidän auto eli Chevrolet blazer.

Tämä oli pieni katsaus kirjojen maailmaan ja minunlaiselle tyypille on Suomessa yksi vaarallinen tilaisuus ja se on Vanhan kirjallisuuden päivät. Olen siellä kerran käynyt vanhempieni kanssa ja varasin sata mummon markkaa ostoksiin. Lopputulos oli kuitenkin huomattava laina vanhemmilta, sillä kulutin kirjoihin kuusisataa mummon markkaa. Olenkin nyt toistakymmentä vuotta kerännyt rohkeutta lähteä sinne uudelleen, mutta nähtäväksi jää.









8 kommenttia:

  1. No kas, minähän vähän peräänkuulutin siinä juttuni kommenttiosiossa jutun naarasversiota ja tässähän se mukavasti tuli. Kirjastohan oli siihen maailman aikaan meille mukuloille aarrearkku. Noista kirjoista luin Kolmea Etsivää itsekin aikoinani. Ja sitten semmosta lastendekkaria kuin Agaton Sax.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Yrjöperskeles!

    Tattis. Aarrearkkuhan se lapsille oli. Mainitsemasi kirja oli outo tuttavuus, mutta Wikipedian mukaan ruotsalaista tuotantoa.

    VastaaPoista
  3. Joo, nuorena tuli luettua noita kaikkia eli Viisikkoa, Salaisuus-sarjaa ja Seikkalujen sarjaa (kaikki Blytonilta). Niissä syötiin paljon. Sen jälkeen oli vuorossa Kolme etsivää, Agaton Sax ja toinen ruotsalainen Totte Svensson (ruots. Ture Sventon).

    Ala-asteen kirjasto oli aivan kloppina suoranainen aarreaitta. Siellä oli mm. Simo Penttilän Punavyö-sarjan kirjoja.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Vasarahammer!

    Juu, ruokailu oli täkeää kaikissa ja yhdessäkään kirjassa ei ole kohtausta, jossa ei syödä jotain. Mainitsemasi kirjat ovat minulle outoja.

    VastaaPoista
  5. Lapsuushan sieltä kimmahti mieleen.
    Onneksi jo nuorena ihastuin lujempaan menoon (Kafka, Bulgakov, Vonnegut jne). Eli reaalimaailma aukesi.

    Krypta, voisit lukea Bret Easton Ellisin kirjan Amerikan Psyko. Siinä meininki on kuin hillotolppamiehillä ja muilla globalisteilla, ilman iskiasta tai sen kera. Kirja voi olla vaikeasti löydettävissä, mutta eiköhän se divareista löydy.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Luin tuosta suosituksestasi lyhyen katsauksen wikipediasta ja ei vaikuta kirjalta, jonka lukisin. Stephen King tuli jo uniin ja näenhän yhä painajaisia 1974 esitetystä Vadelmakummituksesta, joten en taida ärsytää nukku-mattia turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin näin käyvän. Luin itsekin wikin luonnehdinnan kirjasta. Jos wikin kirjoittaja osaisi kirjoittaa kirjoja, parhaassa tapauksessa hänenkin kirjojaan kommentoitaisiin esim. w-pediatrisissa julkaisuissa.

      Lukusuositukseni perustuu siihen, mitä w-pedissä ei tule ilmi: seinähullut, mutta rahanhankinnan osaavat ihmiset elävät kulissien edessä kuten tavikset. Kirja kuvaa jenkkien sekopäitä, mutta aasinsilloilla päästään tämän päivän tapahtumiin myös Euroopassa.

      No, jospa lukijoistasi joku innostuisi hankkimaan kirjan, niin eipä ollut turha kommentti...

      Odotellen seuraavaa aina milenkiintoista blogiasi.

      Poista
  7. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Oletavasti näin on, mutta olen epäilevällä kannalla edelleen. Jos joku tahtoo lukea, niin siitä vaan, mutta arvelen, ettei kirja ole minua varten, saati sitten vierailevaa nukku-mattia.

    VastaaPoista