Aiheittain

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

EU-vaalit

Tänään alkoi EU-vaalien ennakkoäänestys ja mediassa on ollut hyvin vähän kenenkään ehdokkaan mielipiteitä asioiden hoidosta. Sen sijaan media on kovaan ääneet toitottanut, kuinka kansallismielisten puoluiden nousevat luvut ovat itse perkeleestä, aiheuttaen heinäsirkkavitsauksesta heinänuhaan. Kansallismielisten puolueiden pelätään raunioittavan koko EU:n ja heikentävän sen toimintaa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla.

EU itsessään on jo elitistinen ja etelävetoinen. Pohjola on vain nettomaksaja. Pakolaisongelmaan ei ole tullut ratkaisua eikä tulekaan, sillä mepit ovat liian kallellaan islamin puolustamisessa ja sen harhaluulon vallassa, että kouluja käymätön väestönosa työllistyy. Lisäksi EU on hyvin byrokraattinen vaikka ovat kertoneet byrokratian purkua tukevansa, mutta silläkään saralla ei ole tapahtunut mitään.

Britanniassa kansa äänesti brexitin puolesta, mutta päättäjät eivät ole erosopimusta pystyneet sorvaamaan vaan se on mennyt pelkäksi hiekkalaatikolla huuteluksi. EU:n olisi pitänyt uudistua jo paljon ennen brexittiä, mutta valtaisana mastodonttina se on kyvytön uudistumaan ja etenkin, kun vallassa ovat perinteiset puolueet, jotka on sata vuotta toiminut samoin ja hyväksi havaittua konseptia on turha muuttaa. Tosin kansallisten puolueiden nousu on saanut puntit vipisemään, samaan tahtiin alenevien kannatuslukujen mukana.

Vaikka juuri käytiin eduskuntavaalit, niin toivon, että kansa jaksaisi jälleen käydä äänestämässä, että saadaan joku muutos nykyiseen menoon.

4 kommenttia:

  1. SDP mainostaa, että ei BREXITiä, vaan FIX IT. Koetetaan jopa sanoa, että estetään Britannian ero EU:sta ja että korjataan EU:ta, ei hajoiteta sitä.

    Tuo on mahtavaa toiveajattelua ja toivotonta lupailua. On vaikea kuvitella epärealistisempaa tavoitetta, sillä mikään instituutio ei kykene muunlaisiin muutoksiin kuin byrokratian kasvattamiseen ja valtansa varmistamiseen ja lisäämiseen. EU on liian monille saavutettu etu rahaisan työpaikan tai pöljien projektien rahoituksen antajana.
    EU on myös betonoinut itsensä muutoksia vastaan pitämällä vallan avaimet komissiolla ja sen harmailla taustavoimilla. EU-parlamentti on vain komission kumileimasin. Sen vastine Neuvostoliitossa oli kansojen neuvosto. Suuri määrä neuvostoliittolaisia kommunistikansanedustajia saapui periferioista Moskovaan ylistämään ja taputtamaan juoppojen politbyroo-johtajien (vrt. komissio) päätöksille ja mahtipontisille julistuksille.

    Suomessa on puhuttu iät ja ajan liian suuresta julkisesta sektorista ja lupailtu sen karsimista. Byrokratia on vain kasvanut ja se saanut yhä uusia toimintoja, kuten valtavaksi paisunut maahanmuuttoteollisuus. Se suorastaan houkuttelee laittomia maahanmuuttajia uusiksi asiakkaikseen, jopa pääministerin suulla. SDP ynnä muut maailmanhalaajat vain haluavat lisää sitä samaa.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys MikkoK!

    Totta kirjoitat. EU on mastodontti, joka on kykenemätön muuttumaan ja maamme julkinen sektori on laajentunut ja sitä enemmän koulutetaan yliopistoissa huuhaatieteilijöitä.

    VastaaPoista
  3. Joka tapauksessa: EU-vaaleissa kannattaa äänestää, ja nimen omaan EU-kriittisiä ehdokkaita (=PS), jotka läpipäästyään voivat kuulua EU-kriittiseen ryhmään parlamentissa.

    Brysseliin pitää saada muitakin kuin EU-faneja. Ilman Nigel Faragea ja vastaavia eivät EU-diktaattorit olisi saaneet ansaitsemaansa julkista ripitystä. Järkevät mepit tuovat myös kotimaihinsa tietoa siitä, mitä kulissien takana junaillaan ja se osaltaan saa ihmiset ajattelemaan myös kotimaansa päätöksentekijöiden motiiveja ja toimintaa. Monet kotimaiset huippupäättäjät voitelevat EU-nomenklatuuraa saadakseen Brysselistä huippuvirkoja. Sinne lähdetään jopa Suomen pääministerin paikalta, kun on ensin riittävästi lupailtu miljardeja pankkikriiseihin ja vannottu uskollisuutta EU:lle.

    Suomelle uskolliset päättäjät eivät pyllistä kansalaisille ja käytä oman kansan verovaroja EU-eliitin miellyttämiseen saadakseen henkilökohtaista etua.
    Aktiiviset ja lahjomattomat EU-mepit tekevät samalla vaalityötä myös tulevia kotimaisia vaaleja varten.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys MikkoK!

    Odotinkin tuota näkökulmaa. Emme tarvitse iskiasta kärsiviä Junkereita ja Maahanmuuttaja intoisia Merkeleitä.

    VastaaPoista