Aiheittain

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Rapautunut perusopetus

Koulut ovat alkamassa ja hulina on taattua. Iltalehdessä avautui opettaja, joka ei enää nauttinut työstään, sillä aika meni järjestyksen pitoon ja eritysoppilaiden tukemiseen ja loput oppilaista saivat pärjätä rippeillä. No, hän vaihtoi ammattia ja hämmästeli, että työstä voi nauttia.

Nyt opettajat uupuvat työtaakan alle ja koulupäivät saatavat mennä, kuten tuolla avautuneella ex-opettajalla ja osalla on vielä riesanaan maahanmuuttajien lapset, joiden kohdalla auktoriteetin pito on vaikeaa, sillä käskyjä naiselta ei otetas vastaan. Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) on huolissaan, kun opettajakoulutukseen hakijoita on vuosi vuodelta vähemmän ja perään kuuluttaa työolojen kohentamista. Konkreettisia keinoja se ei esitä, mikä nykyään on hyvin tavallista. Todetaan vaan, että "Tarttis tehrä jotain".

Itse olen epäillyt peruskoulua alusta alkaen ja sen tarkoitushan oli kaikille tasa-arvoinen koulutus. Enää ei eroteltu lukutoukkia oppikouluun ja mahdollisesti vielä lukioluokille eikä kädentaitoisia kansalaiskouluun. Joku neropatti sai näet päähänsä, että kaikilla lapsilla on samanlaiset kyvyt ja  tosiasiassa luonto ei ole koskaan tarjonnut samanlaisia eiväitä kaikille eli tasa-arvoinen ei ole todellisuutta.

Ennen oli apukoulu, jossa heikoimmat saivat tarpeellisen perusopetuksen eli lyhyesti sanottuna oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja hieman laskemaan. Sitten tulivat tarkkailuluokat, jotka sittemmin tunnettiin pienryhmien nimellä. Näihin sijoitettiin oppilaat, jotka eivät pärjänneet tavallisessa opetuksessa. Ryhmäkoot olivat pienet ja luokassa saattoi opettajia olla kaksikin ja joissain paikoissa koulunkäyntiavustajia. Näin turvattiin heikompien mahdollisuus läpäistä peruskoulu.

Seuraavaksi joku pedegagi sai vielä idioottimaisemman ajatuksen eli että heikompia ei saa leimata ja pienryhmät olivat leimaavia yksiköitä eli kaikki samaan luokkaan, jottei ketään leimattaisi tyhmäksi. No, nyt leima otsassa kuljetaan edelleen eli tyyppi on häiriköivä hullu. Tämän seurausta on se, että opetustilasta tuli sirkus, jossa pari heikkolahjaista terrorisoi koko luokkaa ja kun vielä kaiken kukkuraksi opettajilta on viety kurinpito-oikeus, niin mitäpä näille kullannupuille sitten enää mahtaa. Vanhemmille voi korkeintaa lähettä Wilma-vistin tai mahdollisesti soittaa vanhemmat hakemaan lapsukaisensa pois, kuten tuo avautunut opettaja oli joutunut tekemään.

Myös on herännyt epäilys, että vanhemmuus on kadonnut ja siitä on tullut jotain urheilusuoritukseen verrattavaa. Curling-vanhemmuus on jo vanhaa perustaa ja siinä vanhemmat tasoittavat tietä, ettei lapsi saa henkistä pipiä. Kuinka tällainen lapsi pystyy ryhmätyöhön, jossa kaikki ei menekkään, niinkuin hän haluaa. Entä lapsi, joka ei kotona saa huomiota lainkaan, no, koululuokassa sitä saa, kun ryhtyy hieman mekastamaan. On myös vanhempia, jotka vaativat parempia arvosanoja, kuin todellisuus edellyttäisi.

Sitten on myös ryhmä erityslapsia, jotka tarvitsevat koulunkäyntiin huomattavasti apua. Koulupuolen rahan leikkaukset ovat koskeneet näitä lapsia eniten, sillä avustavaa henkilökuntaa on karsittu rankalla kädellä ja he tarvitsisivat erityisesti pienryhmäopetusta, joka huomioi heidän eritysitarpeensa.

Perusopetus on rapautunut ja Pisa-tutkimus kertoo sen karulla tavalla. Ammattikouluun siirtyy erityisesti poikia, joiden lukemisen ja kirjoittamisen laitan on vähän niin ja näin, eikä matematiikka suju sen paremmin. Nyt on päättäjien viimein herättävä ja turvattava perusopetus ja siihen tarvitaan rahaa ja mielestäni myös paluu pienryhmiin auttaisi asiaa kummoisesti.

8 kommenttia:

  1. Olen itse käynyt kouluni kansakoulu, keskikoulu, lukio, opisto - reittiä. Joka vaihdossa joku putosi pois, tyhmyyttään, laiskuuttaan tai köyhyyttään. Viimemainittu syy oli harvinaisin muttei olematon. Pari pätäkkämiehen poikaa kävi keskikoulua & lukiota 16 vuotta. Pääsivät tyhmyydestään huolimatta lopulta leivänsyrjään kiinni.

    Vanhasta systeemistä voisi ottaa käyttöön luokalle jäämisen, ehdot, koulusta erottamisen määräajaksi tai pysyvästi. Tarkkailuluokan, pienryhmät, tukiopetuksen. Ja opettajan auktoriteetin, ei kolkatan olkaa tai tappaja-latea jätetty huomioimatta.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  2. Ei onnistu, ei sitten millään. Se on rasismia ja natsismia ja mitä muuta ismiä liekään. Ainoa ryhmä joka saa kaiken varauksettoman tuen ja avun on nämä kultapallerot. Vaikka olisivatkin häiriköitä. Kas kun on se arvopohajallinen ja vassari parempaa väkivaltaa opetuskanisteri.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Pyssymies ja Huru-ukko!

    Pyssymies: Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuon toisen kappaleen kanssa.

    Huru-ukko: Etelän kouluista on tuo kultapalleroiden arvosanakorotukset peräisin.

    VastaaPoista
  4. Koulumaaailman ja muunkin yhteiskunnan kunnioitus katosi osalta nuorukaisista silloin kun joko pölvästi meni kertomaan että lapsilla on enemmän oikeuksia kuin velvollisuuksia.

    T.
    S.E.P.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys S.E.P.

    Totta puhut. Nykyisillä oppilailla on enemmän oikeutuksi kuin velvollisuuksia. Mitenkä mahtanee sujua aikuisuus,jossa kaikki onkin toisin päin.

    VastaaPoista
  6. Niinpä!!
    🤔... 😨!!

    T.
    S.E.P.

    VastaaPoista
  7. Ei se kuulkaa nykyään haittaa, jos lukuhommat ei amikseen mennessä suju, aina voi copy pastella jatkaa opiskelua amk-insinööriksi saakka. Ja siitä vaan henkseleitä paukutellen työmaalle, pikkusen kasvatella miehekästä parran tynkää, vähän puntti-reeniä ja muutama tatuointi...

    Tai jos ei nuorelle neidille lähihoitajan hommat maistuneet, jälleen suunta kohti ammattikorkeakoulua ja kas! Siinä meillä on uusi reipas insinööri kohta työmaalla tarkastamassa, onko jätkillä paskalla istuessa suojalasit päässä.

    Vähän tuntuu, että koulu-järjestelmä rapautuu kautta linjan ja kaikenlaista viheltäjää tulee putken läpi. Silti uuden henkilön palkkauksessa koulun läpäiseminen merkitsee enemmän kuin koskaan aiemmin. Mielenkiintoinen yhtälö kerrassaan.
    Taitaa olla ict nykyään ainoa ala, jossa vain tulokset puhuvat puolestaan.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Anonyymi!

    Totta puhut, rapautumista on myös toisen asteen kouluissa.

    VastaaPoista