Aiheittain

maanantai 30. syyskuuta 2019

Elämän polulta löytyneitä XXVI

Pankkimaailma sitten sekoitti elämäni ja vanhojen tunnuslukulistojen jälkeen oli pakko hankkia tunnuslukulaite, sillä en olisi päässyt uusimaan reseptejäni enää. Laite on käyttökelvoton, pieni ja littana, joten hukassa se on ollut jo muutaman kerran. Onnistuin myös lukitsemaan laitteen, sillä en osannut sitä käytää. Soitto pankkiin ja kerrottiin, ettei laite toimi kynnen painanluksella vaan pitää käytää sormen päillä. Ja minulla kun on torakynnet, joita näppäimistö tottelee moitteettomasti
Onneksi on oikea keskisormi, jossa kynsiaihe on vaurioitunut. Menimme veneelle katiskoja katsomaan. Pistin kumisaappaita jalkaani ja nojasin auton oven pielee, kun velipoika läiskäisi oven kiinni. Sormeni jäivät väliin ja pahemmin loukkaantui oikea keskisormi, joka jäi lukon väliin. Lapsilukko oli vielä päällä, joten isillä meni hetki aikaa kaivaa avaimet ja saada takaovi auki. Katiskojen katsominen jäi toiseen kertaan, sillä sormeni vuosi runsaasti, mutta onneksi autossa oli ensiapuvälineet.

Olihan isi ensiapuryhmän nokkamies, joten tiesi, että on toimittava nopeasti ja epäili keskarin murtuneen. Sitoi sitten tiukasti kolme sormea ja kipu oli siten pahempi kuin alkuperäinen vamma. Kotio päästyämme isi jätti sisarukset autosta ja vei minut paikalliseen lasarettiin. Keskari kuvattiin, mutta murtumaa ei ollut. Haavan seurauksena neljä tikkiä.

Myöhemmin huomattiin, että kynsiaihe oli rikkoutunut ja kynsi kasvoi väärin ja halkesi helposti. Nyt siitä on hyötyä, ettei oikeassa keskarissa ole kunnon kynttä, joten pystyy naputtelemaan tuota laitetta ja vihaan sitä, sillä ennen oli vain käyttäjätunnus ja salasana listalta. Nyt joutuu näpyttelemään ison sarjan lukuja, jotka näkyvät vielä heikoisti. Jollain sähköllä se myös toimii, mutta ei ole mitään kohtaa, jossa patterin saisi vaihdettua. Ilmeisesti kertakäyttötavaraa ja tämäkin sopii nyt hyvin ilmastohysteriaan, mutta yksikään Greta ei sitä ole vielä hoksannut.

2 kommenttia:

  1. Tuli se minullekin "tarjous" hankkia mokoma apparaatti. Lähettäjä oli sen varran outo, että s-posti lykkäsi sen roskikseen. Enkä mokomaa avannut, tuholistalle meni suoraan. Kas kun se mun ääspankki ei tuollaisia s-posteja lähetä. Korkeintaan, että sinulle on viesti pankin postissa. Siltä sen voi lukea ja tomia sen mukaan. Ja sitä paitsi, ääspankissa käy edelleen tunnuslukulista.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Sähköpostissa mulle on tullut vain Danske Bankin nimissä, mutta lähettäjätiedot niin outoja, etten niitä avannut. Ko. aparaatti minun piti tilata pankissa, sillä Kanta.fi ja Kela ilmoittivat kirjautumisen yhteydessä, ettei pahviset tunnusluvut käy enään 1.9. alkaen. Aparaatti on pieni ja pelkäänkin, että onnistun sen kadottamaan johonkin.

    VastaaPoista