Jo edellinen kirjoitukseni koski kieliä, joten tämä on luonteva jatko sille. Meidän kotikulmillemme on virrannut viimevuosina suuri määrä ihmisiä, joiden kotikieli on ihan jotain muuta, kuin meidän kansalliset kielemme ovat. Törmäämme usein heihin ja osalla suomenkielen puheen ymmärtäminen käy ajoittain maratoniin verrattavaan suoritukseen. Miksi heille ei opeteta sujuvaa suomen- ja/tai ruotsin kieltä? Kuka vastaa opetuksesta? Mikä on vikana, kun suomen- tai ruotsinkielen taito jää verrattain vajavaiseksi? En toki edellytä, että he oppisivat täydellisesti luopumaan oman kielensä aksentista tai kielestään. Mutta, kait siitä suomenkielestä saisi rakennettua edes jotenkuten ymmärrettävää.
Aloittakaamme siis A:sta. Verrattuna ruotsinkieleen on suomenkieli hankalampi. Miksikö? Suomenkieli poikkeaa useista kielistä radikaalisti. Kirjoitusasu ja lausuminen ovat sanoilla sama, poikkeuksena ng-äänne eli sana sanotaan niin kuin se kirjoitettu on. Sanan paino on ensimmäisellä tavulla, kun se useissa muissa kielissä on sanan lopussa. Sijamuodot sijaitsevat sanan lopussa, eikä sanoilla ole feminiiniä tai maskuliini muotoja. Kaksi vokaalia kirjoitetaan ja lausutaan myös kahtena, eikä meillä ole vokaaleille painopisteitä, kuten useissa muissa kielissä on. Näppäimistön merkit ´ ja ` eivät kuulu kirjoitusasuumme. Erästä tuttua hollantilaista, siteeratakseni kielemme yksi ongelma on se, että sama sana tarkoittaa ihan eri asiaa. Esimerkkinä hän käytti sanaa kieli, suussa on kieli, kengässä on kieli, kitarassa on kielet ja sinä yrität puhua mahdotonta kieltä. Toisena ongelmana ovat yhdyssanat, kuten hän sanoi. ”Ymmärrän hyvin mitä tarkoittaa suihku ja mitä tarkoittaa kone, mutta mikä on suihkukone”. Vaikea on siis suomenkieli. Nielemme siis kielemme.
Herää monta kysymystä.
Opetetaanko maahan tulijoille suomenkieltä, kuten kansalaiskoulussani muinoinen suomenkielen lehtori opetti? Adessiivi, ablatiivi, allatiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi ja litania oli osattava ulkoa taivutusmuotoineen opettajan esittämän sanan mukaan. Jos opetus on tällaista, niin en enää yhtään ihmettele, miksi he eivät opi suomenkieltä. Kerrotaanko heille edes suomenkielen monimutkaisuudesta, verrattuna muihin kieliin?
Vai onko heillä edes halua opetella uutta kieltä, kun maassamme he saavat ilmaisen tulkkipalvelun. Muistuu mieleeni eräs henkilö, jonka suomenkielen taito rajoittui sanoihin; kiitos, kiitos ja omalla kielellä toisto. Tänään opittu uusi sana ei ollut huomenna enää muistissa. Hän ei vieläkään osaa muuta kuin tuon kiitos, kiitos ja sen toisinto. Hän on asunut Suomessa kolme vuotta. Onko helpompaa gettoutua omien joukkoon, jolloin ei kotoisia kieliä tarvita.
On myös kumma juttu, kun yksi kolme kuukautta Suomessa ollut henkilö puhuu ng-äännettä lukuun ottamatta sujuvaa suomenkieltä ja toinen ei sano sanaakaan kymmenen vuoden asumisen jälkeen.
Saako oppia? Estetäänkö suomen- ja ruotsinkielen opiskelu, ettei pääse osallistumaan uuden yhteiskunnan elämään. Näitäkin on nähty edellisessä elämässä, ikävä kyllä.
Käsitteiden merkitys, opetetaanko niitä? Ruuhkan merkitys Suomessa on ihan eri luokkaa kuin muissa maissa ja varsinkin isommissa kaupungeissa kuin Helsinki. Entäpäs termi saksankielessä ilmaistava Schneechaos, Saksassa puolisenttiä lunta moottoritiellä on katastrofi ja meillä (sisä- ja pohjoissuomessa) on hieman haittaavaa, jos lunta on tiellä neljännes metriä, mutta ei se mikään kaaos ole.
Ja sitten mennään fonetiikkaan. Sisältyykö se kieliopetukseen? Onko se aa, ei vai ai? Miksi kielien opetuksessa ei käytetä fonetiikkaa eli puheoppia. Kaikkien kielien opetuksessa olisi tärkeää fonetiikan opettaminen, jolloin sanan rakenne on paremmin hahmotettavissa. Annan nyt esimerkin, kun ei ole käytetty fonetiikkaa. Selvitä seuraava: seetuleanpjujutehakhatju.
Voitte varmaan arvata, että joudun kysymään, että siis minne. Hän kaivoi kohteen kommunikaattorista ja jupisi ”Why nobody else understand me when I speak the finis” Miksiköhän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti