Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa, Suomessa, eri lähteissä käyty kielikeskustelu. Puhutaan pakkoruotsista, suositeltavaksi, toiseksi, vaihtoehdoksi on esitetty Moskovaa. Toisaalla on myös vilahtanut, että virkamiesten olisi osattava myös muutkin maailman kielet, Lontoon lisäksi. Näkyykö keskusten takana J. V. Snellmanin tokaisu: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
Minulle ei koskaan ole opetettu Tukholmaa, sillä se ei kuulunut kansalaiskoulun opetusohjelmaan, joten olen sitä vanhemmiten opetellut, lähinnä TV-ohjelmien kautta. Ohjelmien kautta siksi, että säännöllisen epäsäännöllistä työtä tekevänä on kurssien käyminen mahdotonta. Kuitenkin sukuperinteisiin ko. kieli kuuluu, vaikka osa porukasta suomensikin sukunimensä. Tuon toisen puoliskon takaa löytyy myös em. kielikansaan kuuluvia. Hieman harmittaa, sillä nuorena oppiminen olisi ollut helpompaa tai kuten vanhakansa sanoo ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”.
Kielikeskustelussa on kahtiajako, joka näkyy myös lainsäädännössä. Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomenkieli och svenska språk. Juu ja sitten tuolla pohjoiskalotissa sámegiella. Näillä virallisilla kielillä on jokaisen suomalaisen saatava julkishallinnon palvelut. Viranhaltijoilta edellytetään usein hyvän suomen- ja/tai ruotsinkielen hallintaa. Erilaisissa asetuksessa on kuitenkin maassa asuvan saatava julkiset palvelut myös omalla kielellään. Näiden, kansallisten kielien ulkopuolisten haltioiden on tarvittaessa saatava ilmainen tulkkipalvelu. Jos puhut maamme virallisia kieliä ja vastassa on virkamies, joka ”puhu hjyva sumi”, et ole maan virallisena kansalaisena oikeutettu ilmaiseen tulkkipalveluun, vaikka et ymmärtäisi virkamiehen puheesta sen enempää kuin sika satelliitista. Myös Ahvenanmaalla on oikeus saada julkishallinnon palvelut suomenkielellä, mutta enpä ole kenenkään kuullut siinä onnistuneen, vaikka maakuntalaissa näin edellytetään. Olisiko pakkosuomi siis paikallaan? No, se siitä tasa-arvosta.
Siispä, palatakseni, pakkoruotsiin. Miksi siitä on tullut pakko? Olisiko syynä se, että toisen kotimaisen kielemme opetus aloitetaan vasta yläasteella, jolloin lasten mielipide kouluun ja sen antamiin opetuksiin muuttuu negatiivisiksi ja epäileviksi. Kun heitä kuuntelee ja muistaa myös itsensä ammoin, niin kuuluu usein sana miksi. Miksi matematiikkaa, eikö Einstein jo nuo ratkaissut ja miksi äidinkieltä, olen sitä käyttänyt jo koko ikäni ja osaan sen varmasti, mitä mä teen kemialla/fysiikalla/tms.
Lontoon kielen opetus meillä aloitetaan kolmannelta luokalta, jolloin lapsi on vielä innokas oppimaan uutta ja koulunkäynti on vielä uutta, innostavaa. Itsekin muistan ensimmäisen tunnin; ”My name is Kitty”, silloinhan oma nimi käännettiin lähinnä englanninkielistä vastinetta olevaksi. Oli hienoa osata erottaa eri sanat ”is this pencil blue” ja kynä pahus kun oli red, jota opettaja käytti sittemmin kokeiden yhteydessä ahkerasti. Miksi siis toista kotimaistamme ei aloiteta aiemmin? Miksi sen opetus pitää aloittaa vasta murkkuiässä, jolloin kapinoidaan kaikkea ja kaikkia vastaan? Miksi ruotsinkielen opetusta ei aloiteta aiemmin, kielikylpyinä jo eskarissa tai päiväkodissa, onhan meillä englanninkieliset päiväkodit sun muuta? Miksi vanhemmat eivät hanakammin opeta lapsilleen kahta kotimaista kieltämme? Siksikö, että se on jo ollut heillekin pakkopullaa. Miksi lapsen kanssa ei yhdessä opetella sanoja ja lyhyitä lauseita yhdessä? Ei lamppu ja lampa tai kukka ja blomma niin kaukana toisistaan ole.
Mitä hyötyä on pienten kielien opiskelusta? Yhteiskuntien muutosten takia, yhä useampi kansa pitää kiinni omasta kielestään. Oletko käynyt Ranskassa? Oletko käyttänyt vain englantia? Saitko sitä mitä tilasit tai sait vastaasi ylpeän mulkaisun? Oletko mahdollisesti käyttänyt, sisään astuessasi, tervehdyssanaa ”bonjour”? Jos olet, olet varmaan huomannut, että saat parempaa palvelua, myös englanniksi, kunhan olet muistanut kertoa, ettei ranskankielentaito ole avainasemassa kieliarsenaalissasi. Jos samassa maassa käytitkin termiä ”guten Tag”, et todennäköisesti saanut muuta, kuin hiljaisuuden ja ylenkatsetta. Guten Tag on kuitenkin käypänen tervehdys Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Kun reissaat, odotatko pienen, paikallisen huoltamon myyjän osaavan muuta, kuin oman kielensä. Tervehdys hänen omalla kielellään usein avaa lukon käyttää englanninkieltä, edes vajavaisesti tai murteellisesti.
Itse työskentelen kuljettajana henkilöliikenteessä ja hyvin usein kyytiin nousee matkaaja, jonka äidinkieli on jokin muu kuin omani. Yllättävän usein, he kysyvät, miten tervehditään suomeksi. Lentokentältä hotelliin opetan tällöin matkaajille lyhyen oppimäärän mukaisesti tervehdyssanoja. Kerran paluukyydin alkaessa oli hauska kuulla ”humeneta”. Älä naura, se oli yritys hyvä kymmenen. Moni on myös ilahtunut, että osaan tervehtiä muutoinkin kuin englanniksi.
Jaaha, mitens olis potatismos med en köttbuller tahi bratwust mit kartoffel. S’il vous plaît.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti