Mitä tänään syödään

Nyt käy kuumana keskustelu siitä, mitä einestuote sisältää. Tähän on syynä se, että lasagnesta (vastoin tuoteselostetta) löytyi hevosenlihaa naudanlihan sijaan. Tästä mekkala nousi Britanniassa, missä hevosenlihan syöminen on tabu. Liekö syynä, ettei ystävää popsita. Hevosurheiluhan on Britanniassa suurta huvia. Eivätkä he tai amerikkalaiset syö poroa, sillä Petteri Punakuono ei enää pääse lahjoja tuomaan.

Ruokiin liittyy paljon tabuja ja osan niistä värittää uskonnolliset syyt. Sikaa eivät syö ainakaan muslimit, mutta osalle kristinuskoisistakin se syntistä ruokaa. Ajoihan Jeesus paholaiset yhdeksään sikaan, jotka hulluudessaan juoksivat veteen ja hukkuivat. Muistan pikkutyttönä isoäitini sanat. Hänen ystävänsä arvostelivat kiivain sanoin mummua siitä, että hän laittoi ruuaksi sikaa, joka on paholaisen omaa. Mummu tähän topakasti vastasi: "Kun minä laitan palan possua pataan ja kuumaan uuniin tai sen kuumalle paistinpannulle, ei sellaista pirua olekaan, joka sen astian reunalla istuu.".

Osa ruokaan liittyvistä uskomuksista perustuu vanhaan aikaan ja etenkin herkästi pilaantuvia ruokia kohtaan on tullut rajoituksia, sääntöjä, jne. Onhan meilläkin tunnettuna tuo vanha sanonta, että "Kolmantena päivänä kala ja vieraat alkavat haista.". Kalan ja kanan käsittelyyn on annettu ohjeita, jotta mm. salmonellaa ei levitetä jokaiseen syötävään ruokaan. Monesti vanhat sanonnat pitävät paikkansa, mutta osa on jo vanhaa perua eikä niillä ole vastinetta nykypäivänä.

Moni pitää riistaa epäpuhtaana ruokana, sillä onhan nuo hirvikärpäset sun muut loiset. Monet erikoiset, paikalliset ruuat jäävät monelta syömättä, joko ulkonäön vuoksi tai raaka-aineen vuoksi. Verilätyt ja mustamakkara ovat joillekin hirvittävä kammotus. Vastavuoroisesti skottien perinneherkku Haggis-makkara on vientikiellossa muistaakseni useampaan maahan. En ehkä olisi valmis kokeilemaan koiraa, kissaa, mustekalaa, skorpionia tai matoja. Ennakkoluuloni minullakin.

Nykyisin syödään yhä enemmän ja enemmän valmisruokia, joiden sisällöstä on meidän luottaminen siihen mitä valmistaja ilmoittaa. Mutta kuten tunnettua, aina löytyy ketkuja, jotka myyvät mitä sitten se sattuu olemaan. Lihan ulkonäkö lienee melko samanlainen kaikilla lihallisilla. Lisäaineita on nykyisin jo peruselintarvikkeissa runsaasti. Muistan hyvin tuon ajan, jolloin isovanhemmat vielä viljelivät peltojaan ja viljasta tehtiin myllyssä kaurahiutaleita, ohraryynejä ja jauhoja. Niitä tehtiin vain sen verran mitä neljän kuukauden tarpeiksi vaadittiin, sillä puolen vuoden kuluttua niiden maku, koostumus ja ulkonäkö oli muuttunut. Nykyisin jauhopussi kestää vuosia. Itse epäilen pahanpäiväisesti ruoka-aineisiin lisättyjä aiheita.

Itse en osta kanaruokia valmiina, sillä en ole varma, ettei tuote sisällä hunajaa, jolle olen erittäin allerginen. Jo pieni määrä hunajaa saa minut haukkomaan happea. En yksinkertaisesti uskalla ostaa, sillä aika-ajoin tulee takaisinvetoja tuotteesta, jossa saattaa olla jäämiä pähkinästä, soijasta, tms.

Olisiko einesten sijaan syytä nostaa kunniaan aito ja alkuperäinen kotiruoka? Peruspöperön kokkaamiseen ei juuri 30-45 minuuttia kauemmin mene ja tiedät tasan varmasti mitä syöt. Saat maustaa ruuan omien mieltymystesi mukaan.

Unelmoin onnesta, että vielä saisin jostain hirvipaistin ja pääsisin tekemään tuon upean juhlapaistin. Toki sen valmistamiseen menee 16 tuntia, mutta makuelämys on sen arvoinen. Olen jo muutaman kerran miettinyt sivun perustamista, jossa olisi ruokareseptejä joka lähtöön, arkeen ja juhlaan, nopeasti ja vaivattomasti, kun aikaa kokkaamiseen on, jne. Pistetään mietintämyssyn alle, vaikka reseptisivuja onkin valtavasti.

Olisiko haasteen paikka? Perinteinen kotiruoka kunniaan.