Aiheittain

tiistai 19. helmikuuta 2013

Voi paavi parkaa



Nyt on mediassa käyty paljon keskustelua paavi Benedictus XVI eroilmoituksesta. On esitetty epäilyjä suuntaan jos toiseen eroilmoituksen vuoksi.

Suomessa on käyty aktiivista keskustelua eläkeiän nostamiseksi. Se minkä media on ilmoittanut eron syyksi, on vanhuus ja voimattomuus. Nyt nostan hattua arvon paaville.

Katolinen instituutio on vanha ja edellisen kerran sitä ravisteli Martin Luther. Hänen sanojaanhan oli mm.: "Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."." Paavin virka päättyy vasta kuolemaan.

Mediasta olen lukenut, että monelle nuorelle katolilaiselle asia on yhden tekevä. Osalle paavin päätös on merkinnyt petturuutta. Minä kuitenkin (vaikka en katolinen olekaan) arvostan paavi Benedictus XVI:n valintaa. Olen sen ikäinen, että muistan presidentti Kekkosen viimeiset ajat. Oli todella nöyryyttävää nähdä vanhan, kuihtuneen ja voimattoman miehen pitävän puheita. Olisivat saaneet pitää presidentin vaalit paljon aikaisemmin. Paavi ei ehkä halunnut nähdä samanlaista päivää ja siksi kunnioitan hänen päätöstään. Toki hän on ollut edelläkävijänä esimerkkinä monelle.

En ota asiaan enempää kantaa, sillä asiaa mietin itsekin vielä. Osin sen vuoksi, että tunnen hieman katolisen kirkon arvoja ja asenteita. Itseäni loukkasi kuitenkin tuo pilapiirros, jossa (paavihan twittasi) paaville kardinaalit osoittivat sivua eroakirkosta.fi. ja sitten painat tuota lähetä nappulaa.

Asian käsittelyn suhteen olen kylläkin melkoisen pettynyt median esityksiin. Eikö oikeasti vanha ihminen saa vetäytyä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti