Meidät on opetettu tietotekniikan orjiksi, sillä monet palvelut löytyvät ainoastaan netistä ja jatkuvasti kerrotaan käteisen rahan käytön kalleudesta. Väläyttipä Nordea siitäkin, että oman rahan tallettaminen muuttuisi maksulliseksi.
Teleoperaattorien ja pankkien tietoliikenteen ongelmien vuoksi olemme melkoisen kädettömiä. Kun tekniikka sortuu, niin korvaavaa ei ole. Ajatelkaamme esimerkiksi työtöntä, jonka pitäisi tiettynä päivänä tehdä ilmoitus TE-keskukseen ja yhteyttä ei ole (monesti etukäteen tehty ilmoitus on estetty). Kun ilmoitusta ei ole voinut tehdä netissä ja puhelimitse asiaa ei voi edistää, niin seuraukset saattavat olla katastrofaaliset, toisin sanoen putoat korvausten piiristä.
Kun tietotekniikan määrä on lisääntynyt jatkuvasti, on se johtanut käyttäjätunnusten ja salasanojen viidakkoon. Entisellä työmaalla minulla oli parhaimmillaan kaksi kymmentä viisi erilaista käyttäjätunnusta ja salasanaa. Muistin kapasiteetti on rajallista ja tuolloin minulla oli käytössä pienen pieni vihko (5 x 4 cm), johon olin kirjoittanut nuo muistiin (koodattuna). Tosin tuosta pienen pienestä vihkosestä löytyi lääkkeiden muuntaulukko milligrammoista millilitroiksi, jne. Tällaisen luettelon kadottaminen olisi kohtalokasta. Muistan myös hyvin erään autoilijan polttoainekortin numerosarjan, sillä menin useasti sekaisin oman pankkikorttini kanssa, jossa oli luku ja kaksi lukua peräkkäin ja vielä yksi luku. Polttoainekortissa oli sama kaava, erona vain rinnakkaiset numerot. Arvatkaa, kuinka monta kertaa tyrkytin väärän kortin numeroa?
Tietokoneita täytyy huoltaa ja harmeista pienimpiä ovat pankkien viikonloppuiset huoltokatkot, jotka tyypillisesti alkavat sunnuntai aamuna klo 03.00. Perustelu ajankohdalle on se, että se häiritsee mahdollisimman pientä käyttäjä määrää. Yleensä huoltokatkojen aikana eivät toimi nettipankki, kortit eikä seinästäkään saa rahaa. No, sunnuntain aamuyöllä alkaa kansa kotiutua viihteeltä ja harva asiakas on käynyt median tai pankin sivulla katsomassa oman pankkiryhmän huoltokatkon. No, minä saan niskaani huudot siitä, kun ilmoitan, että huoltokatkon vuoksi sinun muovirahasi ei toimi, etkä sillä saa rahaa seinästäkään, toisin sanoen odota aamu yhdeksään tai kävele kotiin.
Tämä ilmiö on muuten hyvin hämmentävä (viitaten edelliseen kappaleeseen). Nykyajan ihminen on jatkuvasti nokka kiinni tietoteknisessä välineessä, mutta ei ole saanut tietoa. Oletko huomannut saman ilmiön kuin minä eli kännyköiden yleistyessä et saa enää puhelimella ketään kiinni. Lankapuhelin aikana sait aina yhteyden. Itsekin nuorena toimin puhelinkeskuksen hoitajana ja meille keskukseen ilmoitettiin poissaolot työpisteestä ja soittoajat. Nämä pystyimme sanomaan soittajalle heti sekä myös sen, että montako soittajaa on jonossa ennen sinua. Nyt kuutelet raivostuttavaa muzakkia (tietoteknisesti tehtyä hissimusiikkia, jolla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa) minuutti kaupalla ja väliin tulee ilmoitus, että voit asioida verkkosivuillamme osoittessa www.sitäsuntätä.net. (ketju jatkuu juuri niin kauan, kuin hermosi kestää) Toki sivulla ei voi hoitaa kaikkea ja luonnollisesti olisi toivottavaa, että verkkosivut toiminisivat.
Tuossa taannoin takkusi erään operaattorin järjestelmä kunnolla, matkapuhelin yhteydet, netti, tekstiviestit menivät mykäksi. Eräs kansalainen kertoi minulle, että heidän alueelle tehtiin kaapeliremonttia ja heiltä poistui lankapuhelin ja kiinteä nettiyhteys. Mietin vakavasti niiden poistoa, sillä kun yhteydet särkyvät, ei enää ole varajärjestelmää. Miten ensinnäkin ilmoitan tai saan ilmoituksen häiriöstä, jos varajärjestelmää ei ole. Hätätilanteessa en saa yhteyttä hälyytyskeskukseen, kun ei ole yhteyttä. Pitäisikö jokaiseen kotiin järjestää länkytin vai opettaa savumerkit, morsetus lampulla vai mitä?
Nyt jälleen takkusi erään pankin toiminnot. Kun kortti ei toimi ja rahaa et saa seinästä ja monissa pankeissa ei enää voi nostaa käteistä kuin rajatun ajan, niin millä maksat ruuan, polttoaineen, jne. Pitääkö kauppojen, huoltamoiden, ym. pistää lappu luukulle, että tänään ei toimi tämän pankkiryhmän kortit, joten suorita ostoksesi paremmalla ajalla. Täten yrittäjän aika menee pankkiyhteyksien toimivuuden seurantaan.
Kun soppaan lisätään kaiken karvaiset huijarit, niin soppa on valmis. Palvelunestohyökkäykset ovat arkipäivää. Nigerialaiskirjeitä on sähköposti väärällään. Pankkitunnuksia kalastellaan milloin minkäkin viranomaisen nimissä. Tunnusten skimauslaitteita löytyy siltä sun täältä. Myynti-ilmoituksia olemattomista tavaroista. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.
Nyt tuon operaattorin puhelin häiriö johti sairaalassa ongelmiin. Itse huomasin tuon ongelman takavuosina eli järjestelmän pimetessä ei ole käytettävissä potilastietoja. Kaikki tiedot ovat potilaalla (jos sattuu muistamaan). Nykyisessä työssä, kun nettiyhteys pimenee, niin mitkään varmistavat kortit eivät toimi.
Kun olemme pakotettuja nettiorjuuteen, niin miksi siitä on tehty erittäin haavoittuva?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti