Aiheittain

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Hoitajamitoituksen rahoitus

Olen tässä hetken miettinyt huulipunahallituksen päätöstä, jossa hoitajamitoitus korotetaan 0,7 hoitajaan per potilas. Rahaa siihen tarvitaan paljon, sillä ilmaiseksi ei hoitajatkaan lähde kutsumustyötä tekemään.

Ensimmäinen propleema on siinä, että mistä niitä hoitajia saadaan. Huonojen työolojen vuoksi on alalta kadonnut muihin töihin hoitajia runsain mitoin. Jäljelle jääneet on väsyneitä ja turhautuneita. Huulipunahallituksen idea on kouluttaa lisää hoitajia, mutta alan houkuttavuus on heikkoa. Tässäkin kohtaa otettiin kortti peliin eli työperäinen maahanmuutto. Alalle myös työllisyyskoulutuksena on runsaasti koulutettu täysin alalle sopimattomia henkilöitä. Tämä yhtälö on yhä ratkaisematta ja kun otetaan vielä suuri ryhmä, jotka on jo eläkeiässä, niin ongelamn ratkaisu siirtyy.

Toiseksi tuli rahoitus ja sitä luinkin mielenkiinolla, sillä rahoitus järjestettän yksityisen puolen kelakorvauksia pienentämällä. Tätä on harrastettu jo pitkään ja erityisesti se näkyy suun terveytenä eli juurihoito on aiheellinen, sillä karies on tehnyt jo tuhojaa vuosi, koska kunnalliseen on jonot pitkiä. Huulipunahallituksen idea on kitkeä erikoislääkärien vastaanotoilla käymistä, jota pidetään hoidon etuiluna. Kunnallisella puolella kun erikoislääkärin pakeille pääsee vasta lähetteellä ja jo yleisvastaanotollekin jonot on pitki, jopa kuukausi. Kuka nyt haluaa odottaa, jos lompakko kestää.

Myös apteekkimaksuja halutaan alentaa ja siksi apteekkiveroa halutaan koventaa. Tämä tulee näkymään lääkkeiden hinnoissa ja sitä myöten sairaan kukkarossa. Apteekit haluavat katteensa, joilla maksetaan palkat, joten veronkorotus tulee näkymään lääkkeiden hinnoissa. Edellisiltä hallituksilta oli jo törkeä temppu tehdä viiden kympin omavastuu lääkeostoihin ja niin jouduin itsekin pihtaamaan lääkkeistä, kun juuri sillä hetkellä ei ollut varaa ja kostautui sekin.

Mistähän vielä nipistettän, että kuntatalous kestää tämänkin vai ottaako huulipunahallitus vielä lisää velkaa, että tästäkin selvitään. Miksi muuten ei ole selvitystä paljonko verorahoja käytettiin ja yhä käytetään invaasio 2015 rahoittamiseen ja paljonko on kulunut yhteensä "turvapaikan" hakijoiden elättämiseen.

6 kommenttia:

  1. Olen antanut kertoa itselleni, että Filippiineiltä olisi tulossa halukkaita, motivoituneita ja suomalaiset normit täyttäen koulutettuja hoitajia, vaan eivätpä kelpaa.

    Eivät kelpaa, sillä nämä filipinat ovat aivan vääränlaisia:
    he ovat nuoria, kilttejä kaakkoisaasialaisia naisia, jotka tulisivat Suomeen töihin.
    He eivät tulisi kuppaamaan vastikkeetonta sosiaaliturvaa. Varsinkaan he eivät syyllistyisi katuryöstöihin, raiskauksiin eivätkä terrorismiin.

    Suurin syy heidän estämisekseen on luonnollisesti se sama, jonka takia Suomi on pakko täyttää afro-, arabi- ja afgaanilähtöisillä väkivaltaisilla nuorilla miehillä:
    kas, he ovat liian monen suomalaisen naisen silmissä seksuaalisesti haluttavia, ja sen he myös panevat täytäntöön.

    Koska filipinat olisivat liian monen suomalaisen miehen silmissä haluttavia naisia, onhan se nyt perkelevie jo vallan intersektionaalisen feminisminkin nimessä estettävä noiden kurjien hutsujen maahantulo!

    Se on sitä tasa-arvoa se! Mitä potilaista? Paskat sellaisista; väestönvaihtoahan tässä ollaan tekemässä, joten kuolkaa suomalaispaskat pois!

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    Eipä tuohon ole juuri lisättävää. Tasa-arvo kun nyky-yhteiskunnassa kun tupaa olemaan kovin feminististä sorttia.

    VastaaPoista
  3. Tuota työperäistä maahanmuuttoa nuo ovat joka välissä tarjoamassa. Minulla ei olisi sinänsä mitään esim. noita QK:n mainitsemia filippiiniläishoitajia vastaan. Mutta kai tämäkin ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan ilman että pitää kuskata porukkaa toiselta puolen maapalloa.

    Tunnen jonkun verran sairaanhoitajia, ja heidän kertoessaan työoloistaan miltei kaikki valittavat surkeaa työilmapiiriä. Sitä en sitten tiedä mistä se johtuu.

    VastaaPoista
  4. Filipiinojen tuonnille ääni! Ja vastalause somaleille, ei, niitä ei.

    Suomalaisia on saatavilla: vakituinen työ ja asiallinen palkka - ja tolkulliset työolot vaaditaan.

    Kokemusta on, työni ja potilaan näkökulmasta. Filippiinien tytöt on iloisia, ahkeria ja tunnollisia hoitajia. Oppivaisia ja uteliaita oppimaan lisää. Somaleistakin on kokemusta, en kiihota kertomalla tarkemmin mutta vastakkaista kuin filippiinoilsta.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  5. Korkeapoliittisessa keskustelussa tuodaan aina esiin se, että hoitohenkilökunnan työ ei ole sen vaativampaa kuin asentajan tai insinöörinkään. Ei ehkä ole, mutta haluaisin tehdä testin: otetaan sata insinööriä ja sata sairaanhoitajaa vertailuun. Viedään vertailuhenkilö viimeisiä hengenvetojaan haukkovan potilaan viereen seuraamaan asiain etenemistä, ja kuoleman jälkeen vertailuhenkilö hoitaa asianmukaiset toimet
    ja vie vainajan ruumiinavaussaliin. Ja tietysti seuraa silmä tarkkana ruumiinavauksen suorittamista. Ja rusinana pullassa: yömyöhällä yksin valvoo liutaa vaikeasti sairaita potilaita, jotta näitä ei tarvitsisi seuraavana päivänä saattaa ruumishuoneelle.
    Eli omanlaisensa taitolaji tuo potilaiden hoito, muiden ammattien edustajien työtä yhtään väheksymättä.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Reijo Koiras, Pyssymiesmja Veijo Hoikka!

    Reijo Koiras: Työilmapiiri on pitkälti kiinni lähiesimihessä, jotka tuppaavat olemaan hoitotieteilijöitä ja siten tuhoavan kehityksen työympäristössä.Kokemusta on siltä saralta kertynyt ja paljon.

    Pyssymies: Filippiiniläiset ovat ahkeria ja kiinostuneita työstään. Kuten sanoit, niin en minäkään sano nyt sanaakaat noista muista tulijoista.

    Veijo Hoikka: Kyllä potilaiden hoito on oma taiteenlajinsa ja vaativa sellainen. Itsellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ja vanhemmillani yli kolmekymmentä vuotta. Siinä mitataan inhimillisyys.

    VastaaPoista