Aiheittain

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Oikeuden karmea päätös

Olin hyvin hämmästynyt, sillä tämä teksti löytyi yllättäen luonnoksista, jota en itse ole millään muotoa käsitellyt enää julkaisun jälkeen. Hakujen mukaan ei tekstiä löytynyt blogiarkistostakaan. No, onneksi otan näistä kopiot itselleni.

Palautan tämän tänne, sillä eilen huomasin uutisen, jonka ansiosta otsikko saa jatko-osan, joten olisi outoa, että alkuperäistä ei olisi ollut löydettävissä.



Luin tyrmistyneenä Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöstä, jossa turvapaikanhakija tutustui somessa 10-vuotiaaseen tyttöön, jonka kanssa oli toistuvasti sukupuoliyhteydessä. Tuomio tuli ainoastaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta oikeus kumosi raiskauksen, sillä se katsoi, ettei sukupuoliyhteys ollut tapahtunut vastoin lapsen tahtoa. Hei haloo!

Aloitetaan 10-vuotiaista, joiden kehitys on vielä pahasti kesken, niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Esimurrosikä tytöillä on keskimäärin 9-12 vuotiaana, elämän kulkiessa enemmän lapsen, välillä nuoren kengissä. Päätöksissä pohja on tunnepitoinen ja minäkuva on vielä hakusessa ja hyväksymisen tunne on tärkeä. Olenko riittävän hyvä, osaava, jne. Monet hyväksikäyttötapaukset pohjautuvat juuri tähän hyväksytyksi tulemiseen ja sen vuoksi lapsi on helposti houkuteltavissa.

Käräjäoikeus on täten päättänyt, että 10-vuotias lapsi on kykenevä päättämään omasta seksuaalisuudestaan. Kun kerran käräjäoikeus on tuota mieltä, niin herää kysymys lapsen rikosoikeudellisen ikärajan laskemisesta. On hyvin tavallista, että lapsella on jo pitkäkin rikoskierre, ennen kuin hän on rikosoikeudellisessa vastuussa. Kun lapsi lataa suustaan: "Et sää voi tehdä mulle mitään, kun mää oon alle 15." Tämä todistaa sen, että lapsi on hyvin tietoinen tekonsa oikeudenmukaisuudesta ja tietää pääsevänsä kuin koira veräjästä.

Somessa äimistellään lapsukaisen pahoinpitelyä Hensingin Kampissa. 13-vuotias pahoinpiteli ikäisensä ja toinen kuvasi sen ja latasi YouTubeen. Kukaan ei tehnyt uhrin eteen mitään, vaan kannusti pahoinpitelijää. Uhrin äiti teki tapahtuneesta rikosilmoituksen ja mitä tekee poliisi, ohjaa tapauksen moniammatillisen ryhmän käsiteltäväksi ja tulos on yleensä päänsilitys ja kehoitus olla enää tekemättä moista.

Suora lainaus: "Aika tyypillinen tilanne viikonlopulta, missä nuoria on koolla." Jos tämä on poliisille arkipäivää, niin eikö silloin olisi juridisen vastuun ikäraja hilattava alas. Vaikka 13-vuotias voi näyttää aikaihmiseltä, niin polla on vielä lapsen tasolla ja usein teot sen mukaisia, mutta jos teko täyttää rikoksen tunnusmerkistön, niin lapsen ja nuoren on vastattava teoistaan myös juridisella tasolla eikä vain korvausvelvollisena.

5 kommenttia:

  1. Allekirjoitan täysin näkemyksesi!!
    Ja mitäpä tekee tämän kullannupun isä?? Kehuu veiskuupissa tyttöä, että hyvin teit, ihan isän tyttö. Ja jos joku isää moittii moisesta asenteesta, nin vastaus on: hanki elämä....
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Isillä näyttäisi olevan poikavuodet vielä käymättä. Purkkiruoka, peruskoulu ja vapaa kasvatus = kaiken pahan alku ja juuri

    VastaaPoista
  3. Rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamisesta olen kommentoinut täällä aiemminkin ja mielipiteeni on edelleen sama. 15 vuoden ikärajahan on vuodelta 1889, ja sen ajan ankarissa olosuhteissa 14-vuotias saattoi ollakin kykenemätön ymmärtämään jonkin teon rikollista luonnetta.

    Jos nykypäivän 12-vuotias ei ymmärrä pahanteossa ollessaan syyllistyvänsä rikokseen, on hän älyllisesti kehitysvammainen ja kuuluu sen alan huollon piiriin. Ja jos minulta kysytään, haluanko siis lapset vankiloihin, vastaan kyllä.

    Tällä hetkellähän rikoksia tehtaileva alle 15-vuotias, joka vielä naureskelee ettei hänelle voi mitään, voidaan toki ottaa huostaan ja sijoittaa lastensuojelulaitokseen. Alalla toimiva mestariblogisti Yrjöperskeles on kuitenkin tuonut useaan otteeseen julki alan puutteellisia vaikutusmahdollisuuksia tämänkaltaisten tapausten kanssa menettelyyn, joten pidän parempana heidän tuomitsemistaan tekemistään rikoksista ja sen suorittamista erityisessä 12 - 15 -vuotiaille suunnitellussa vankilassa.

    Tästä Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksestä jäi pohdituttamaan, mikä mahtaa olla sen tekijöiden yleinen suhtautuminen lapsen seksuaalisuuteen. Ettei kävisi niin karmeasti, että jos heidän kotitetokoneensa jostain syystä ratsattaisiin, sieltä löytyisi melkoiset määrät lapsipornoa...

    VastaaPoista
  4. Tänne on tullut kymmeniä tuhansia, joiden mielestä 9 vuotiaan tytön kanssa voi mennä naimisiin ja tehdä sellaista. Onko heitäkin nyt pidettävä alaikäisinä, kun heiltä puuttuu täysin oikean ja väärän ero?

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Qroquius Kad ja Kati Sinenmaa!

    Qroquius Kad: Arvoisa Yrjöperskeles on kirjoittanut loistavasti ja monisanaisesti, heidän sidotuista käsistä tällaisten sijoitusten kohdalla. Mitään näille lapsille ei saada tehtyä, ellei juridisen vastuun ikärajaa lasketa. Tämä on vallitseva todellisuus, valitettavasti ja tuskin lähitulevaisuudessa ikärajoja tarkistetaan.

    Kati Sinenmaa: Ei ole (vaikka moni onkin esittänyt alaikäistä), sillä oikean ja väärän, pahan ja hyvän, vahingollisen ja vahingoittumattoman erottamisen ymmärtää jo lapsi (vaikka toimii toisin). Tuon tulijaryhmän maailman katsomus on joko reilut parituhatta vuotta jäljessä tai sitten älli on knegännumeron luokkaa. Lapsia noista tulijoista ei saa tekemälläkään.

    VastaaPoista