Suomi 100 vuotta osa XI

Vietämme vappua, joka mielletään opiskelijoiden ja työläisten juhlaksi. Ennen vanhaan tätä vietettiin kesän koittamiseksi ja toukotöiden aloittamiseksi. Huomenna ovat puhujalavoilla useat poliittiset päättäjät, jotka ovat jo kauan aikaa sitten unohtaneet työläiset eli tavallinen farssi ympäripyöreitä sanoja. Täten en aihetta enempää käsittele.

Edellisessä jaksossa käsiteltiin sotaa, joten on luontaista jatkaa räjähteillä. Maamme suurin rauhanajan onnettomuus tapahtui Lapualla 41 vuotta, seitsemäntoista päivää ja noin viisi tuntia sitten.
Aamu oli alkanut tavanomaisesti ja Eila mennyt työpaikalleen patruunatehtaalle kello seitsemäksi. Hän oli pakkaaja. Tehdas oli vanha ja salit avaria ja korkeita. Suurista ikkunoista pääsi valoa saleihin.
Eila aloitti työt yhdessä toverinsa kanssa ja keskustelivat viikonlopun tansseista, joissa ystävykset olivat poikaystäviensa kanssa pyörähdelleet. Naisten nauru kiiri salissa ja monet tiesivät, että pian saatettaisiin häitä viettää, ehkäpä tuplaten.

Töitä oli tehty vajaa kolme varttia, kun kuului korvia huumaava räjähdys. Eila ja ystävänsä lensivät eri suuntiin sen voimasta ja Eila tunsi tiilien putoilevan päälleen ja hirvittävän kivun. Silmissä musteni, mutta hän kuuli huutoa ja itkua. Hän oli liian lamaantunut edes itkeäkseen. Hämärään mieleen nousi sanat: "Tämä paikka vielä kerran räjähtää, on sen verran paljon ruutipölyä paikoissa."

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Eila kaivettiin romun seasta esiin. Vammat sidottiin ja nopeasti paareille ja sairaalaan. Eila yritti kysyä ystävättärestään, mutta pölyn vuoksi oli puhe vain heikkoa kähinää. Lääkäri tutki vammat ja hänet kiidätettiin leikkaussaliin, jossa nukutus takasi näyttömän unen. Eila pidettiin lääkittynä.

Seuraavana päivänä hän heräili, mutta oli tokkurainen. Yhden asian hän kuitenkin tajusi. Vasenta kättä ei ollut ja olkapäässä oli paksu sidos. Tällöin vierähti kyyneleet. Kierrolle tullut lääkäri totesi: "Olisi voinut käydä pahemminkin."

Seuraavina päivinä paljastui Eilalle koko kauhea totuus. Neljäkymmentä työntekijää oli kuollut ja heidän joukossaan hänen ystävätärensä. Ei enää tulisi iloisia viikonlopputansseja. Loukkaantuneta oli kuusikymmentä ja monet pahemmin kuin Eila.

Tätinsä avustamana pääsi Eila osallistumaan hautajaisiin ja sanomaan jäähyväiset ystävälleen, sen verran oli tohtori myöntänyt poissaoloa sairaalasta. Surullisena katsoi mummoonsa nojaavaa sisarusta. Hän tajusi, että kokoonpanon nuoripari oli kuollut ja nuo kaksi lasta jääneet täysorvoiksi. Hän ei jaksanut kuunnella virallisia surunvalitteluja, sillä mieli oli nyt liian turta. Tätinsä saattamana vei hän seppeleen ystävänsä arkun viereen. Tädilleen hän kuiskasi hiljaa: "Lähdetään takaisin sairaalaan, sillä kipu yltyy kovin tässä tuulessa."

Ei tullut Eilalle häitä. Hän oli tavannut poikaystäväänsä vasta muutaman viikon ja nuorukaiselle oli järkytys nähdä tyttöystävänsä yksikätisenä ja päätti suhteen. Tästä ei Eila koskaan toipunut ja muisteli työpaikkaansa suurella katkeruudella, joka oli luvannut niin paljon, mutta vienyt kuitenkin kaiken, mitä toivoa saattoi.

                                                            ****************

Saagasta huolimatta toivotan kaikille lukijoille hauskaa vappua, vaikka ulkona avautuva näkymä sopisi paremmin ihan toisenlaiseen aattoon.