Aiheittain

torstai 3. elokuuta 2017

Eläkettä sopeutumiseen

Nyt on ollut paljon puhetta kansanedustajien eläkkeestä, kun on tullut pudottua pois pelistä. Räikein esimerkki on Päivi Lipponen, joka toimii hyväpalkkaisessa työssä ja nostaa samalla veronmaksajien kustantamaa sopeutumiseläkettä.

Mihin tarkoitukseen on kansanedustajan sopeutumiseläke tarkoitettu? Siihenkö, ettei seuraavalla äänestyskierroksella valheet ja paskan jauhanta enää uponnut äänestäjiin ja ansaitakseen jokapäiväisen leipänsä, joutuu oikeasti tekemään töitä. Kun on katsonut nykyisen eduskunnan eipäs-juupas-leikkiä, niin en yhtään ihmettele, että sopeutuminen tavalliseen yhteiskuntaan on vaikeaa, mutta tarvitseeko sitä rahallisesti tukea, kun kansa kitkuttaa jo muutoinkin raskaan verotaakan alla.

Etenkin minua ihmetyttää se, että sopeutumiseläkettä maksetaan aina siihen saakka, kun ex-edustaja tulee kansaneläkeikään. Päivi Lipponen nauttii hyvän palkan lisäksi parin tonnin eläkettä kuukaudessa ja vastaanotti eläkkeen heti vuoden 2015 vaalien jälkeen. Elon lyhyellä matematiikalla Päivi lypsää veromarkkoja noin 48000 vuodessa ja eläkeikään menessä lypsettyjä veromarkkoja on jo hyvän matkaa yli 800 000. Päivin pelkkä vuosieläke on monen duunarin yli neljän vuoden palkka, joten ei kuulosta kovin reilulta. Puhumattakaan Kelan maksamista peruspäivärahoista.

Hyvin avokätinen sopeutumiseläke muutettiin Sauli Niinistön esityksestä sopeutumisrahaksi, jota maksetaan 1-3 vuotta. Takautavasti ei sopeutumiseläkkeeseen oikeutettujen osaan kajottu, joten monet ex-edustajat nauttivat avokätistä etuutta pitkälti 2040-luvulle.

Miten on voitu luoda tällainen järjestelmä? Harvassa ovat ne kansanedustajat, jotka joutuvat työttömyyskortistoon. Tavallisesti heillä on jo paikka vanhastaan tai sellainen pian räätälöidään. Herrat näköjään pitävät hyvän huolen omistaan, mutta tämän valossa on järjetöntä vaatia tavallisia kansalaisia säästötalkoisiin, yhteiskunnan edun varjolla, jos kerran toiset käyttävät sitä täysin pokkana hyväkseen.

Epäreilulta järjestelmä kuulostaa myös siksi, että moinen eläke, joka kestää vuosikymmeniä, annetaan taivaan lahjana täysin terveille, työkykyisille ja korkeasti koulutetuille henkilöille. Kun tavallisesta työntekijästä tulee syystä tai toisesta raihnainen, niin piukassa on sairaseläkkeen saaminen. Viime aikoina on esillä ollut useasti aivovamman tai hermoratavaurion saaneet, joille hylkypäätös normaali käytäntö ja sotiminen tuottoisia eläkevakuutusytiöitä vastaan kestää vuosia ja moni uupuu jo matkan alussa.

Sairaeläkettä ei tipu vaikka lääkärit kirjoittaisivat biblian verran sivuja painavaa asiaa. Aina eläkelaitoksen lääkärit löytävät syyn, jotta sitä ei tarvitse myöntää ja edessä ovat hyödyttömät kuntoutukset. Eikö kansanedustajien toiminnan arviointi pitäisi täten olla syy arvioida, tarvitseeko hän rahaa sopeutumiseen vai ei.

Huvittavaksi keskustelusta tekee Antti Rinne, joka ilmoittaa, ettei hyväksy moista verorahoilla pelammista ja olisi valmis lopettamaan koko homman. Pahoin epäilen, sillä onhan Päivi puolue toveri ja kaveria ei jätetä noissa piireissä.

7 kommenttia:

  1. Niin olisihan se aika kornia, jos pudonneet kansanedustajat olisivatkin saaneet palkkaa ja siten joutuneet työttömyyskorvauksia hakemaan kuten tavallinen rahvas, ja näin nauttimaan itse laatimistaan eduista kuten orjatyöstä 9 euron korvauksineen. Siinä vaiheessa taitaisi jo työntekokin maistua.

    Erityisen härski on demari Päivi Lipposen toiminta, tekee hyvin menestyvässä yrityksessä tj:n hommia 1.800 eurolla eli siivoojan liksalla, ettei vain veronmaksajien maksama eläke menisi. Voiko röyhkeydellä olla mitään rajaa?

    VastaaPoista
  2. Eräs kansanedustaja, joka putosi ja oli rehtorin paikka odottamassa, kieltäytyi työstään ja nautti eläkettä, kun oli mielestään ansannuit "extraa" (kaikkien pitkien lomien ja kulukorvausten päälle), Raija Vahasalo Kirkkonummelta.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Anonyymi ja Raija!

    Anonyymi: Ei ole rajaa ja näitä kaverille kanssa härskiyksiä on entuudestaan jo riittävästi. Käsittääkseni menestyvän yrityksen tj:n palkka on todellisuudessa viisi numeroinen.

    Raija: Eipä ole rehellinen veronmaksaja tuokaan ex-edustaja.

    VastaaPoista
  4. Odotamme vasemman laidan kommentteja...
    Ne vakuutuslääkärit ovat velkaisia huijareita tulos- tai ulos-ikeen painamina.
    Paavo I halusi nimityksen Euroopan pomoksi. Lopputuloksena hahmo, josta Kari Suomalainenkaan sai tuskin hymyä huuleen. Uimarithan ovat.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Odotan myös ja eritoten, miten demarit tuon kaverinsa sotkut selättää.

    VastaaPoista
  6. Ei Anttia pelota putoominen. Sillon ammattiliittopomon eläke oottamassa.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Anonyymi!

    Itse ajattelin sanomisissani lähinnä puolutta. Rinteelle itselle on jo pedattu paikka, joten se siitä. Odotan sitä, miten työväen puolue selittää puolueen jäsenten etujen hyväksikäytön. Etenkin kun kuvioissa on mukana Keva, joka on ryvettynyt pahasti jo ennenkin. Yksi edustaja ei tee puoluetta.

    VastaaPoista