Aiheittain

perjantai 3. marraskuuta 2017

Suomi 100 vuotta osa XIX

Siirtykäämme vuoteen 1970, jolloin värimaailma oli siirtynyt epämääräisen ruskean ja ei ihan niin valkoisen sävyttämäksi. Vanhasta kotiapulaisen huoneesta oli tullut nyt lasten valtakunta ja he ihastelivat äidin sinne ompelemia sirkus aiheisia verhoja. Kaksosilla oli kerrossänky, joka oli isän tekemä. Tapanin kerros oli kirkkaan sininen ja Riitan kirkkaan punainen. Irenellä oli oma peti, mutta sen väri oli jossain kellanvalkoisen ja vaalen harmaan välimaastossa. Lastenhuoneen seinällä oli myös vaalean keltainen, 1½ metriä kanttiinsa oleva taulu. Kangas oli huopaa ja isä oli tehnyt siihen kehykset. Äiti oli leikannut kirjaimia ja numeroita, epämääräisen ruskeasta tarra-arkista. Tällä lapset opettelivat kirjaamaan sanoja. Oma nimi ja osoite, kun oli hyvä oppia varhain.

Kerrostalo kolmion sisäpihalta alkoi hiekkarinne, jossa saivat temmeltää. Simon ja Hilman tilalla pääsi talvella hiihtämään pellolla ja kesällä samoilemaan tilan yhteydessä olevalla metsäpalstalla, jossa lehmät kesäkaudet käyskentelivät. Siellä he oppivat myös lypsämään lehmiä, antamaan niille heiniä ja monia muita tilan töitä. Lapset olivat heinäpellolla alkuun seipään tapittajia, mutta nyt saivat jo nostaa heiniä hangolla seipäälle. Seipään juuressa oli eväskori, jossa oli voileipää ja erityisesti juotavaa sekä suolanyytti. Hilma puhalsi pari kertaa päivän aikana pilliin, joka kimeä ääni kutsui syömään ja päiväkahville tai sitten se tuotiin pellolle korissa. Tosin lapsia veti pilli puoleensa ulkonäkönsä vuoksi, siksi heistä joku meni aieemin sisälle, että sai pilliin puhaltaa.

Sadepäivinä leikittiin leluilla, joista mieluisampia olivat palikat. Sadepäiviksi oli vielä pahvitauluja, joissa kuvio oli tehty pistein. Parsinneulaan pätkä villalankaa ja niillä yhdistettiin pisteet. Saatu kuva sitten väritettiin. Olavi opetti lapsille korttipelejä ja erityisen suosittu oli Musta Maija. Autot ja nuket olivat myös pääasiassa, mutta erityisesti Irene ja Tapani niistä pitivät kovin. TV oli mustavalkoinen ja ohjelmatarjonta vähäistä.

Perheen autona oli Skoda, jolla käytiin niin mummoloissa kuin kesäisin telttaretkellä. Vanhempien kesäloman yhteydessä vietettiin pari, kolme viikoa reissun päällä. Suomi kierrettiin ympäriinsä. Tutuiksi tulivat linnat, museot, lapin yötön yö, jossa kesällä 1972 laskettiin tunturissa mäkeä ja heiteltiin lumipalloja. Kesäisin oli myös maatalous- ja kotitalousmessut. Jälkimmäiseltä tarttui mukaan aina joku kodinkone, mm. tuoremehulinko, parturointikone ja kiilallinen halkaisukirves.

1971 oli Irenelle jännityksen vuosi, sillä hän aloitti kansakoulun. Kesällä oli loppu vuodesta syntyneille kypsyyskoe, jonka pohjalta arvioitiin 6 vuotiaan kyky koulutyöhön. 23.8 alkoi sitten koulutaival kauppalan kansakoulussa, joka oli puukoulu. Lämmityksestä vastasi talonmies aikaisin aamulla, kun viritteli suureen uuniin tulet. Siellä oli myös ulkohuussi ja vain kylmä vesi tuli. Pulpetit olivat ns. paripulpetteja ja jokaisen oppilaan oli tuotava kouluun suojaliina pulpetille, sillä ruokailu tapahtui luokkahuoneessa. Koulua oli kuutena päivänä viikossa. Arvostelukirja oli hieno ja siihen opettaja kirjasi osaamisen mustekynällä kirjaamalla.

Olavi kyllästyi meteliin, sillä kolmio oli alimmassa kerroksessa ja sisäpihalla, joten talon päädyssä olevan päiväkodin pihaleikit häiritsivät yötyötä tekevän unia päivällä. Kesällä 1972 muutettiin vanhaan omakotitaloon. Mukavuuksia siellä ei ollut eli vesi meni ja tuli, kun jaksoi kantaa. Sauna oli huonossa kunnossa, mutta Olavi remontoi sen syksyn aikana ja sinne saatiin vesi kaivosta käsipumpun avulla, kun maahan oli upotettu johto. Tämä helpotti suunnattomasti ja saunalla oli helppo pestä pulsaattorilla pyykkiä. Tänä samaisena vuonna siirryttiin viisi päiväiseen työviikkoon, joten lauantaisin ei ollut enää koulua.

Keväällä 1974, kun koulutodistukset jaettiin, niin Irenen todistusta koristi ikävä sana ja osoitti hyvin elämän raadollisuuden. Todistuskirjan sivuun oli opettaja kirjoittanut "Uimataidoton", sillä vaadittava 25 metrin yhtäjaksoinen uinti ei hallissa ollut onnistunut. Tästä suivaantuneena päätti opetella ja kesällä ilmoittautui uimakouluun yhdessä sisarusten kanssa. Lapsista kuoriutui varsinaisia vesipetoja ja seuraavana vuonna suorittivat jokainen uimakandidaatin ja -maisterin tutkinnot. Näistä sai virallisen todistuksen ja merkin, joka kiinnitettiin uimapukuun.


1970-luku jatkoi eteenpäin ja lapset kasvoivat. Kuusi luokkaa kansakoulua tuli täyteen, joten Irene jatkoi kansalaiskouluun. Sisarukset siirtyivät peruskoululaisiksi, sillä nyt viimesetkin kunnat siirtyivät siihen. Koulumatkat taittuivat pyörällä tai kävellen. Matkalla oli yksi vaarallinen tien ylitys, sillä oli ylitettävä valtatie ja siinä huristeltiin 80 km/t. Irenen intohimoksi muodostui taitoluistelu ja rytminen voimistelu.

Simo ja Hilma vanhenivat, joten lopulta luovuttiin lehmistä, sillä ikä alkoi painaa. Naapuriavulla vielä joku vuosi peltoja viljeltiin, mutta lopulta ne annettiin suurelle tilalle vuokramaiksi. Olavi kaatoi talven polttopuut niin appivanhemmilleen kuin omaa kotiinsa. 10-vuotiaina saivat lapset opetella uunin ja hellan lämmittämistä valvotusti, mutta 12-vuotiaana oli lupa jo itse homma hoitaa. Myöhemmin lapsista joku matkusti viikonlopuksi Simon ja Hilman luokse, sillä Simon kunto oli jo huono, joten lääkkeet piti jakaa ja vaari saunottaa.

Mustavalkoinen televisio vaihtui värilliseen ja alkoi sarjojen aika. Oli Pieni talo preerialla, Valkoinen poika, Kummitustalo, Kaiken karvaiset eläimet, Bonanza, Kuuden miljoonan dollarin mies ja tietenkin Merilinja sekä Isä Camillo, ynnä monta muuta. BBC:n tuottamat luontosarjat sekä rankalaisen sukeltajan Jacques Cousteaun kuvaukset pinnan alta. Musiikkiin tuli uusia nimiä ja varsinaisia nuorisolehtiä alkoi ilmestyä. Abba, BCR ja Hurriganes fanit ilmoittivat lehtien kirjeenvaihtopalstolla, ettei joku näistä saanut kirjoittaa.

Vuosikymmenen lopulla Olavi ja Maija päättivät laajentaa taloaan eli saatiin sisälle myös lämmin vesi ja suihku sekä WC. Vanha sauna oli jo melko huonossa kunnossa, joten uudispätkään tuli uusi sauna ja lämmin varasto. Tällöin myös kauppalasta tuli kaupunki, jonne oli valmistunut uusi uljas terveyskeskus. Olihan laki terveydenhuollosta muuttunut vuosikymmenen alusta. Kohti uutta vuosikymmentä käy matka.

2 kommenttia:

  1. Tuo tv-sarjoissa mainittu "Kaiken karvaiset eläimet" taisi olla "Kaikenkarvaiset ystäväni", jossa seurattiin eläinlääkäri James Herriotin vaiheita brittiläisellä maaseudulla kahden puolen II maailmansotaa?

    "Merilinja" puolestaan jäi mieleen lähinnä tunnarin ansiosta. Se oli silloin jo on vieläkin kertakaikkisen...ylevä.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    Juuri tuota Jamesin juttua ajoin takaa, mutta kun on ikää jo, niin välillä muistaa vähän väärin.

    VastaaPoista