Taasen on yksi vuosi kulunut ja on aika palata Tonttulaan. Tonttukaverukset Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu ovat monelle jo tutut, kuten moni muukin Tonttulan väestä. Huomenna aukeaa jälleen ensimmäinen luukku ja palamme tonttujen touhuihin.
Paljon on tapahtunut viime joulun jälkeen. Mäyrän kaivama tunneli juureskellariin sai aikaan vedenpaisumuksen. Kellari korjattiin, mutta sitä ennen, johdatettiin vesisuonen vesi putkeen ja kylän vesitorniin. Kenellekä ei kelpaisi raikas ja putipuhdas lähdevesi.
Kevään aikana sai juna huolellisen huollon ja siivouksen. Norjasta oli löytynyt junan ravintolavaunun alkuperäinen astiasto. Ne olivat 1800-luvulta ja Bavarian posliinitehtaan tuotantoa. Niissä oli kaunis ruusukuvio ja kultaukset ehjät. Sitä ihmeteltiin, että ne olivat säilyneet ehjänä, vaikka niiden laatikko oli lahonnut ympäriltä. Ne pestiin huolellisesti ja kiillotettiin mukana tuleet hopea-atrimet. Nämä oli löydetty samasta vajasta, kuin ravintola- ja makuuvaunut. Peräseinä oli osin romahtanut ja peittänyt tuon astiakomeuden alleen. Kesän aikana juna teki useita matkoja tonttukylien välillä.
Viljelyssato jäi heikommaksi, kylmän kesän vuoksi, mutta onneksi varastoviljaa oli runsaasti jäljellä ja Tonttu Jauhopeukalo vakuutti, että viljat riittävät hyvin talven ylitse. Kylmä kesä vaikutti myös kaikkiin satotuotteisiin, mutta Tonttulan Vihanneksen johtaja Tonttu Juureva oli ollut kaukaa viisas ja halusi pystyttää kasvihuoneet. Tämä toteutettiin yhteisvoimin ja juureskellarissa riitti kasveja ja yrttikellariin saatiin myös hyvin täytettä ja tästä oli erityisen tyytyväinen Tonttulan terveydenhoitaja Tonttu Sammalrikko, sillä hän myös valmisti lääkkeitä luonnon yrteistä.
Kesällä vietettiin kunnon loma ja tehtiin vierailuja toisiin tonttukyliin. Erityisen usein vieraili Lakkasuon kylässä Tonttu Kotitonttu, mutta retkistään ei juuri puhellut. Hieman oli arvailuja heilasta, mutta Tonttu Kotitonttu oli asiasta vaitonainen. Juuso Jäkälästä ja Kalle Kaarnasta oli tullut isoveljet, sillä perheisiin oli syntynyt pienet pojat ja ystäväksyt olivat ylpeitä ison veljen tehtävästä. Nimiä pikkuisilla ei vielä ollut.
Juhlavuoden kunniaksi on tulossa suuret juhlat. Tonttulan 3500 vuotisjuhlat ja Suomikin pääseen jo 100 vuoteen. Tämän vuoksi oli laatikko, pipari, torttu ja pasteija, ym. ruokatalkoot jo marraskuun aikana. Syksyn aikana oli valmisteltu juhlapäivää, sillä ne olisivat kaksi päivää kestäviä. Kunnanjohtaja Tonttu Tuikitärkeä oli monta neuvonpitoa pitänyt syksyn aikana, jotta kaikki sujuisi mallikkaasti. Tonttu Ikirouta oli joutunut kunnanjohtajaa useasti toppuuttelemaan, sillä hän oli nähnyt jo useamman ison juhlavuoden ja niiden järjestelyt. Myös monella tonttusuvulla oli pitkät perinteet juhlista.
Huomenna aukeaa ensimmäinen luukku ja katsotaan mitä tapahtuu silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti