Oli eilen mennä kahvit väärään kurkkuun, kun lueskelin aamun aviisia, joka kertoi, että rasva-, suola-, ja sokeripommit saattavat saada haittaveron. Tässä pohditaan veroa epäterveelliselle ruuille ja alennusta terveille (esimerkiksi hedelmät ovat verottomia), täten yritetään ohjata kansaa terveelliseen suuntaan.
Artikkelissa esitti elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm sen, mitä itse ole jossain kirjoituksissa käyttänyt eli köyhä ostaa halpaa ja epäterveellistä. Lainaus: "Samalla ikään kuin annetaan verohelpotuksia varakkaille, jotka käyvät kuntosalilla ja syövät avokadoa." Kun asumiskulujen jälkeen jää vähän rahaa, niin sitä ei tarvitse miettiä, että osaako 0,99 € makkarapaketin vai 14,90 €/kg lohen.
Hupaiseksi artikkelin teki vaihtoehto, jossa verotus ei onnistuisi, niin on mahdollista, että epäterveellisiin ruokiin tulee varottavia tarroja. Lainataan vielä Sebastiania: "Varoitukset ovat kuitenkin ikävämpi tapa ohjata kulutustottumuksia, koska ne ovat enemmän syyllistäviä. Silti nekin kuuluvat toiminepidepalettiin, jos veroasiassa ei edetä."
Tuleeko tästä samanlainen ralli, kun tuli savukeaskien kohdalla. Tulevaisuuden kaupassa sitten eskarilaisemme kysyy myyjältä nallekarin numeroa, kun tämä vaarallinen suuhun pantava on pistetty piiloon houkuttelemasta. Minkälainen on tulevaisuuden mäkkärin tai hesen jakelemat tarjouskupongit. Kuvia ei vai pannaako suuri varoitusteksti: "Nostaa kolestrolia ja lisää sepelvaltimotaudin vaaraa" kuvien päälle.
Katsotaan mitä tuleman pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti