Aiheittain

torstai 28. kesäkuuta 2018

Makroskooppisia havaintoja III

Sote-aikatalu näyttää kulkevan kuten VR:n junat eli yksikään aikataulu ei pidä paikkaansa. Tämä ei tullut kansalle yllätyksenä, kuten ei myöskään hallituksen ja eduskunnan syyttelykilpailu toisilleen. Eduskunta on sitämieltä, että hallitus yrittää saada keskeneräisen raakileen "maaliin" millä hinnalla hyvänsä ja hallitus syyttää eduskuntaa tahallisesta jarruttelusta. Kuulostaa vahvasti läheisen päiväkodin Leppäkerttu-ryhmältä hiekkalaatikolla. Tosin tuon ryhmän ikähaitari on 4-5 vuotta, toisin kuin hallituksen ja eduskunnan 40-50 vuotta, mutta samalta kuulostaa.

                                                                      °°°

Hetki sitten uutisoitiin, että FinnHEMS- kopterit olivat työllistettyjä synnytysten vuoksi. Tämä ei tullut yllätyksenä, sillä ensin alkoi mielisairaaloiden alasajo, näkyy kaduilla ja kodeissa. Sitä seurasivat synnytyssairaalat, joista tunnetuin taitaa olla Tammisaaren synnytysosasto, jossa nauhoitettiin Sydänääniä televisiosarjaa. Kävi oikein muumimamma Halonenkin paikanpäällä lupaamassa toiminnan säilyttämistä marraskuussa 2009, mutta loppu tuli 31.5.2010. Nykyään onkin tavallista, että uutisissa on tienpäälle syntyneistä lapsista uutisia, sillä matkat ovat liian pitkiä. Pahoin pelkään, että lapsi ja äitikuolleisuuden hienot käyrät ovat muuttumassa synkemmiksi. Sama koskee ensiapua, joihin yöaikaan saattaa olla matkaa satoja kilometrejä, kun kaikki lähellä olevat, paikalliset ensiavut on suljettu ilta- ja yöajaksi. En usko, että sote tähän asiakkaisen kaipaukseen vastaa.

 
                                                                      °°°

Viikoloppuna muuttuu ajokortin saamisen perusteet eli hinta halpenee ja ajotunteja vähennetään. Opiskelu painottuu teoriaan ja niitäkin vähennetään ynnä kaikkihan sen tietävät, että teoria ja käytäntö on kaksi eri asiaa.  Kotiopetuksessakaan ei tarvita enää teoriakoetta vaan voidaan opettaa mutu-tuntumalla. Ehdottomasti Yle Areenaan ohjelma Suomen huonoimmasta kuskista, joita jatkossa riittää. Olemmehan melko synkällä tasolla liikenneturvan vertailuissa, etenkin muut Pohjoismaat sijoittuvat kirkkaaseen kärkeen.

                                                                      °°°

Viikonloppuna tulee myös voimaan uusi taksilaki, joten 1.7.2018 klo 00.00.01 voit päästä kotiisi kuorma-autolla, mopoautolla tai vaikka mönkijällä.  Hinta vaan on sovittava etukäteen eli pääsemme Ruotsin malliin, jossa maksukattona on vain taivas. Muistaakseni Swea-mamman valtiossa Tukholman keskustasta Arlandan lentokentälle taisi suurin kusetushinta nousta 4800 euroon. Taksikupua tai mittaria ei tarvita, jos hinta on esillä. Alviakaan ei tarvitse maksaa, jos tulot jää alle kymppitonnin. Uber aloittaa myös uudelleen, joka on monissa maissa tunnettu asiakaskunnan kusetuksesta, raiskauksesta, ryöstöstä, jopa murhasta. Nähtäväksi jää millaiseksi touhu menee, mutta veikkaan villiä länttä, jossa pottunokka suomalainen pyrkii toimimaan rehellisesti, mutta entäs ne muunmaalaiset.

                                                                      °°°

Kelataksia taitaa myös olla jatkossa vaikea saada, sillä harva autoilija on liittynyt sopimukseen Kelan ajoihin. On jopa nolla kuntia, joissa ei ole yhtään Kela-sopimuksen tehnyttä autoilijaa. Laitteet ovat kalliita tai leasing-sopimukset mahdottomia, hinta on kilpailutettu mahdollisimman halvaksi, joten oikealla autoilijalla ei ole varaa sitoutua moiseen. Yrittäjyyden tarkoitus on tuoda leipä yrittäjän pöytään eikä yrittää tappiolla ja sossu maksaa erotuksen. Odotan kauhulla, minkälainen palvelu on tulevaisuudessa tuo Kela- ja SoTe-taksi, jos sekin vapautetaan halvimmalle tarjoalle. Sairas, vammainen, lapsi joutuu kyytiin, josta kukaan ei takaa, minne se vie, mitä sen aikana tapahtuu ja pääseekö asiakas perille vai ojanvarteen.

                                                                      °°°

Tulossa aktiivimalli II, joka pakottaa kaikki työttömyyskorvausta saaneet hakemaan kuukaudessa neljää työpaikkaa. Sininen uuvatti (tällä ei ole mitään tekemistä Smurffien kanssa) Lindström haluaa myös raportointia työnhausta ja raporteissa tulee ilmetä, että ne eivät ole feikkihakuja, vaan todellisia. Täten työkyvytön myyjä ei voi hakea osastonlääkärin virkaa, sillä toistaiseksi työkyvytön joutuu sairauslomakauden päätyttä työttömyyskorvaukselle, joten SuuLi:n olisi työryhmineen peretyä työttömyyspäivärahansaajien taustaan. Tässä on luonnollisesti puuhaa myös sote-sirkuksen pyörittäjille, mutta epäilen, ettei heidän tieto-taito tähän riitä, kun eduskunnan, puolueiden ja hallituksen sekä lautakuntien hiekkalaatikolla pitää huolehtia omasta lapiosta ja ämpäristä.

                                                                      °°°

Kevennetään lopuksi (tosin tämä kuuluisi Elämän poluilta löytyneisiin, mutta yllä olevat ovat sen verran synkkiä, että pieni ilo sallittaneen tämänkin otsikon alle) eli tänne on joutanut nyt useammin, sillä uusien naapureiden myötä tehty risusavotta on viimeikin ohi ja on ehtinyt tekemään muutakin. Toisin sanoen olen alkanut kunnostamaan ikkunoita, joista viimeinen pari on nyt käsittelyssä. Tosin omakotitalossa ei koskaan tule aika pitkäksi ja sanoihan ammoin paikallisen rautakaupan kuljetuspoika osuvasti: "Jos rahasta ei tulisi pulaa, niin sitä voisi olla kokopäivätoiminen omakotitalon asukas." Tämä viimeinen pari tietää sitä, että kierros on aloitettava alusta.  Ikkunaparista toisen sain nyt kunnostettuna paikoilleen, mutta toinen paljasti pienen yllärin, sillä alapuu oli hieman edesmennyt. Sattui liiteristä löytymään pätkä kakkosnelosta, josta saa tehtyä uuden.

Vanhan mittojen mukaan tein, mutta eihän tuo osunut täydelleen, mutta ehjä on nyt. No, eipä tuo vanhakaan täysin mittojen mukaan ollut, mutta kun tiedän talon alkuperäisen rakennuttajan, niin yllätys tuo ei ollut. Hieman jouttu vielä tekemään, mutta uusi on aina uusi ja nyt jopa ristimitta on oikea eikä ikkuna laahaa. Työvälineissä oli hieman puutteita, mutta vanha (hupi) horoskooppikortti kertoo totuuden eli vauhti korvaa puuttuvat välineet. Tosin siinä kortissa kerrotaan lisäksi, että puuttuvan ammattitaidon korvaa pikku humala, jota tässä tapauksessa ei tullut käytettyä.

Vanhan apuhoitajan, konekirjoittajan, arkistonhoitajan, vastaanottoapulaisen, lähetin, osastoavustajan, elektroniikka-asentajan, sähköasentajan, taksikuljettajan ja tilan emännän koulutuksilla syntyi tämä. Lukijakunnasta saavat vapaasti arvostella puualan ihmiset ja muutkin, mutta olen ylpeä itsestäni, sillä tämä oli ensimmäinen alapuu, jonka vääntelin, käyttäen sekalaista kokoelmaa työkaluja ja varmistin vielä sormiliitoksen tapeilla.
Ei pöllömpi suoritus ekakertalaiselta.




2 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että hetken aikaa piti tiirata mikä toi on. Johtunee siitä, että en ole ikinä mitään rakentanut.
    Olen hyvä räjäyttämään, ottamaan ihmisiä pois pelistä ja hoitamaan tarvittavat jälkipelit.
    Olen varmasti maailman surkein timpuri. Tota mä en osais tehdä, se on varmaa.
    Vaimo joskus antaa kuulla kun kaikki pikkukorjauksetkin menee persuuksilleen.
    Tokenee kun totean, en ole timpuri vaan solttu.
    Sen mä osaan.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys joppos 123!

    Jokaisella on taitonsa ja niitä tarvitaan. Itse tuppaan olemaan eräänsortin jokapaikan höylä, mutta tunnustan, että metallit ovat mulle täyttä rakettitiedettä.

    VastaaPoista