Aiheittain

lauantai 1. elokuuta 2020

Polttoaineveron korotus

Tänään astui voimaan huulipunahallituksen määräys nostaa polttoaine veroa. Sekä bensiinin ja dieselin verokorotus on armoton. Bensiinin verotus on noin 6,3 senttiä lisää hintaa ja dieselin litrahinta nouseen noin 6,9 sentin vaerran.

Huulipunahallitus haluaan päästöjen vähentymistä yksityisautoihin kohdentuvilla lisämaksuilla ja tämä käy taas tavallisen duunarin lompakolle. Työmatkat on jotenkin suritettava ja tunnettua on, että julkinen liikenne syrjäseuduilla on olematonta. Ja luonnollisesti verotuspäätös tehtiin luonnonsuojelun nimissä.

Luonnon suojelu ei ole priotetti Suomessa, jossa olemme jo edelläkäviöitä suojelussa. Joten nettohyöty on olematon. Tällä verolla ei ole mitään merkitystä luonnon suojelun nimissä, vaan tarkoituksena on ainoastaan kurittaa suomalaista yritystoimintaa. Polttoaineen verotus on jotain 70 % luokkaa ja se on nykyisin potentiaalinen verotuskohde.

Veron korotuksen seuraukset ovat selvät eli elintarvikkeiden ja tavaroiden hinnat nousevat, koska kuljetuskustannukset nousevat. Ei sitä kuljetusyhtiöt tee töitä, kuten hoitaja vaan kuutsumuksesta. Yrityksen on tehtävä tulosta, jotta palkollisille voidaan palkka maksaa.

Tämä tuli jäädäkseen ja tulevaisuudessa veron korotukset ovat luvassa.

4 kommenttia:

  1. Bensiinin hintaa korotettiin vaatimattomasti muutamalla sentillä. Korotukset taitavatkin aina olla senttimääräisiä. Kuinka suurelta veron prosenttiosuus näyttää, jos veron määrä lasketaan pumppuhinnasta ja toiseksi kuinka suuri veroprosentti pitää laittaa valmistuskustannusten päälle, vaikka se aina onkin senttimääräinen korotus, että saadaan pumppuhinta? Ymmärtääkseni ne ovat kaksi eri prosenttia. Olisiko valmistus verotonta, vai periikö valtio bensiinistä veroja sekä valmistajalta ja kuluttajalta? Kuuluuko käyttövoimavero bensiinin veroihin? Sen verran utelias vielä olen, että tietäisikö joku minkä hintaista bensiini olisi meillä USA:n tai vaikka Venäjän veroprosenteilla?

    VastaaPoista
  2. Tervehdys muuanpena!

    Senttien korotukset on isku kaikille liikkuville. Raskaassa kalustossa polttoaine kulut on noin 30 %. Laskepa itse. Täyspitkä yhdistelmä syö noin 40 litraa satasella. HCT-rahtivaunuilla vieläkin enemmän. Kyllä valmistus on myös veronalaista. Lyhyen laskukaavan mukaan rahtiauton kustaanuksen per tankkaus on noin 42 euroa uusilla veroilla. Molemmat maat ovat polttoaineen tuottajia, joten veroprosentista en osaa sanoa. Ainakin Yhdysvalloissa oli koviakin protesteja bensiinin hinnan korotuksista.

    VastaaPoista
  3. Tota noin.

    Polttoaineiden hinnassa noin 70% on erilaisia veroja. Ja ALV päälle.

    Tuo uusi korotushan on alvittomaan hintaan. Eli todellisuudessa korotus kuluttajalle, vaikkapa bensan osalta onkin 6,3x1,24=7,812 eurosenttiä.

    Raskaalle kalustolle seitsemänsadan litran tankillisen hinta nousi 700x6,8=47€ ja 60senttiä.
    Kilometri kustannus taasen on nyt ainakn sen 40l/100km x 6,8 senttiä = 2,72 eurosenttiä.
    Kirpaiseehan tuo alalla joka maasssamme on itäkilpailun eli litulatupolakkien vuoksi muutenkin kuolemassa.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys KKi!

    Kiitos laskennallisesta täydennyksestä. Kuljetusala on ajettu ahtaalle jo vuosia, joten konkurssien määrä tulee nousemaan.

    VastaaPoista