Aiheittain

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Nyrjähtänyt viikinki

Norjassa tapahtunut tragedia koskettaa myös monen länsimaalaisen valtion kansalaisia. Joukkosurmaajia on esiintynyt etenkin kouluissa. Yhteistä näille tekijöille on ollut se, että he ovat pääosin nuoria miehiä, yleisimmin käyttäneet ampuma-asetta ja netin erilaisten kanavien kautta tuoneet tekonsa esille ennen toteuttamista sekä psyykkiset ongelmat, ynnä uskonto.

Tämä nyrjähtänyt viikinki on myös kopioija, kuten useat tällaisten tekojen tekijät ovat.  Ensimmäisen nykyaikaisen manifestin teki Karl Heinrich Marx, jo 1840-luvulla. Tunnettavuudessa seuraavat taisivat olla Adolf Hitler ( Mein kampf) ja Martin Luther King (I have a dream). Niinpä nyrjähtänyt viikinki teki omansa, kuten monet joukkosurmaajat ennen häntä.

Näiden henkilöiden yhteinen piirre ovat mielenterveyden pitkäaikaiset häiriöt eli persoonallisuushäiriöt. On ollut epävakaata persoonaa, narsistia, psykopaattia, jne. Elävässä elämässä heitä on vaikea tunnistaa ja kun teon jälkeen tunnusmerkit täyttyvät, on se jo liian myöhäistä. Miksi? Siksi, että he esittävät ihan tavallista ihmistä. Itsekin huomasin vasta sitten kun oli jo tapahtunut kaikenlaista ja olin lopulta rikospoliisin kuultavana. Montako hän kerkesi oikeasti surmaamaan, Luoja yksin tietää.

Netin ihmeellinen maailma, jonka avulla minäkin tuon ajatuksiani julki. Nykyaikana ovat tekijät netin erilaisten palvelujen avulla tuoneet esille suunnitelmansa, julkisille paikoille teesien naulaamisen sijaan. Sosiaalinen media on siunaus ja kirous. Tuollaisille tekijöille se on siunaus, sillä keskustelupalstoilla mellastaessaan ja lukiessaan palautteita, he saavat vettä myllyynsä. Nyt kysynkin, miksi poliisi ei mellasta netissä aktiivisesti? Nyt ovat puhuneet kovin, kuinka tarvitsee seurata ja kuinka meilläkin on ryhmiä, jotka ovat potentiaalisia tekijöitä. Kuitenkin maassamme poliisin virkoja on vähennetty ja kentät ovat laajentuneet.

Aseita nuo tekijät saavat kyllä. Ei ole sellaista lakia, jolla asekauppa saadaan loppumaan. Mielenkiintoista on se, että näitä onttokärkiluoteja on jokaisen saatavilla. Netin kirous on se, että sieltä löytyy teko-ohjeita joka lähtöön ja kaikki eivät ole kunniallisia.

Tämän nyrjähtäneen viikingin on kerrottu olleen myös syvästi uskonnollinen. Moisen väkivallan vuoksi hän ei ole kristitty, ainakaan minun mielestäni, sillä en hyväksy väkivaltaa. Kaikista uskonnoista ja sen eri haaroista löytyy kirjanoppineita, jotka tulkitsevat tekstejä omiin tarkoituspohjiinsa sopiviksi.

Mikä rassaa nuoria miehiä? Näissä tapauksissa ei kenelläkään ole ollut aktiivista kaveripiiriä ja lähin ihminen on ollut äiti. Napanuora jäänyt katkaisematta? Oma elämä perustamatta? Mielenkiintoisin oli lehtiartikkeli, jossa puhuttiin tyttöystävän puutteesta ja siksi tarve olla haluttu kohdentuu tekoihin. Tätä artikkelia on kommentoitu runsaasti ja niissä on pääsääntöisesti syytetty naista, joka ei huoli tavallisen näköistä miestä, jolla on ohut lompakko ja tavallinen auto. Onkohan syynä, ettei näille peräkammarin pojille nainen halua olla äiti? On syytetty koulukiusaamista sun muuta.  Minä itse olen koulurääkätty ja puolisoni samaa luokkaa. Miten me olemme selvinneet?

Olen kristillisesti ajatteleva panteisti, joten laitan tänne uudelleen Franciskus Assisialaisen rukouksen:
Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale:
Niin, että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden.
Missä on loukkausta, toisin anteeksiannon.
Missä on epäsopua, loisin yksimielisyyden.
Missä on erehdystä, osoittaisin totuuden.
Missä on epäilystä, auttaisin uskoon.
Missä on epätoivoa, nostattaisin luottamuksen.
Missä on pimeyttä, loisin Sinun valoasi.
Missä on surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita.

Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen Elämään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti