Aiheittain

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tulikukko laulaa



Nyt on mediassa kirjoitettu paljon erilaisista tulipaloista ja paljon. Maastoa, rakennuksia on palanut paljon ja osa menettäneet henkensä.

Vanhan sanonnan mukaan tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa ihmisten tyhmyys. Maasto on rutikuivaa, mutta kulottaa pitää. Itse, muutama päivä sitten, haravoin pelloltani kuivia ruohoja kasalle ja mielelläni olisin ne tuikannut tuleen, mutta kun umpisavinen maa pölyää, niin on syytä tikkuun olla tarttumatta. Kuiva ruoho palaa herkästi ja paperin tavoin siitä leijailee kuumia hiutaleita, jotka jatkavat palon matkaa.

Nyt on pienen hetken sisällä palanut kaksi rivitaloa, joista toisessa palon alkulähteenä on ollut saunassa ollut patja. Mitä hittoa patja tekee saunassa? Ukko siirretty ulkoruokintaan vai mitä?
Yksi palo sai alkunsa tiheästi rakennetulla alueella. Näitä tulee lisää, sillä nykyisin ns. omakotitalotonttien koko jää 265 m². Taidamme saada samanlaista tuhoa aikaiseksi kuin 1827, jolloin tiiviisti asutettu Turku paloi pahoin.

Usein palon alkuna on ajattelemattomuus ja huolimattomuus. Tuhkat tulisijasta muoviämpäriin, tupakantumpit päätyneet muoviseen kukkaruukkuun, ulkotuli viritetty terassin tai parvekkeen pöydälle, hellan päälle jäänyt muovikippo jne. Jotenkin on tullut mieleen, että ihmisillä on perusajatuksena se, että ei minulle/meille voi mitään tapahtua ja ainahan näin on tehty.

Miten saisimme ihmisen ajattelemaan? Jokaisella teolla on seuraus ja ajattelemattomuuden vuoksi seuraus voi olla hyvinkin tuhoisa. Helposti kauhistelemme lasten tulitikku- tai sytkärileikkejä, joista on syntynyt tuhoja tekeviä paloja, mutta nyt näyttää siltä, että aikuiset ovat vajonneet ajattelemattomuudessa lasten tasolle. Olemme katsoneet järkyttäviä kuvia maailmalta, massiivisista maastopaloista, jotka lähes poikkeuksetta on johtunut ihmisen huolimattomasta tulenkäsittelystä. Kuitenkin pitkään jatkuneen kuivuuden jälkeen tuikataan risut ja ruohot tuleen, sen enempää ajattelematta.

Älä päästä tulista kukkoa laulamaan ajattelemattomuuttasi. Osaatko toimia, jos sen kiekaisun kuulet? Istu hyvä ihminen ajattelemaan, miten toimit, jos sen äänen kuulet. Tutki omia toimiasi ja mieti, onko tämä nyt ihan viisasta. Katso kotiasi vieraan silmin, jotta näkisit heikot lenkit.
Toivottavasti kuvan tilanne ei ole sinun tapasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti