Aiheittain

torstai 29. toukokuuta 2014

Jarrut viinarallille



Valtiovarainministeriö ei ole ilahtunut alkoholin tuonnista ulkomailta, vaan ryhtyi sitä jarruttamaan. Nyt on asetettu rajat: "Tuojan pitää toukokuun alusta lähtien pystyä todistamaan Tullille, että yli 10 litran lasti väkeviä tai yli 110 litran olutlasti tulee omaan käyttöön.". Aiemmin on tulli joutunut keksimään todisteita, ettei lasti voi olla pelkästään omaan käyttöön.

Hallitusneuvos Merja Sandell verohallinnosta kertoo, että mallia on haettu Iso-Britanniasta ja siellä alkoholin tuonti Ranskasta on vähentynyt huimasti. Ei yllätä tuo tieto, sillä alkoholin verotuksessa Iso-Britannia jään vain hieman Suomen alapuolelle.

Aiemmin vero oli alkoholijuoman hinnasta x %. 1980-luvun lopussa Suomen alkoholiverotus muuttui merkittävästi. Verotuksen tarkoituksena oli sekä kulutuksen haittojen torjunta (veneiden alla asustajathan saapuivat toreille, kun irtolaislaki oli kumottu) ja tehokas veronkeruumenetelmä. 2004 käännettiin koko homma päälaelleen eli suosittujen, miedoimpien alkoholijuomien absoluuttinen hinta nousi huimasti ja väkevämpiä alennettiin ja perusteluna matkustajatuonnin lisääntymisen ehkäisy. Moni toi Virosta lähes absoluuttista juotavaa. Tästä oli seurauksena se, että ryhdyttiin tuomaan miedot alkoholit matkalta ja tavallisesta lavakaupalla.

Viinarallin esiintuojaksi valjastettiin myös TV-ohjelma Satuhäät, jossa monessa jaksossa juhlajuomat haettiin Virosta. En pidä tätä yllätyksenä, sillä Suomen alkoholinhinnoin saa juhlapaikan, puvut ja mahdollisesti paljon muutakin.

Alkoholia on tehty jo ihmisen asuessa luolissa ja erilaiset päihteet ovat kiinteästi kuuluneet juhliin. Kautta aikojen on ollut näitä ihmisiä, joilla mopo karkaa käsistä pahanpäiväisesti ja päihteistä on tullut jokapäiväinen leipä. On juotu, popsittu sieniä ja keitetty "teetä". Näistä on lukuisia kuvauksia kirjallisuudesta, niin kerronnallinen kuin historiallinen kirjoitus.

Suora lainaus: "Sandell ei halua ottaa kantaa asiaan. Lakia valmistelevan neuvottelevan virkamiehen Tanja Nurmen mukaan asia on mahdoton kirjoittaa lakiin.". Eipä yllätä, sillä on verrattain epäselvää millaista näyttöä omasta käytöstä tullille tulee esittää ja luonnollisesti tulli saa itse päättää ja jälleen kerran saamme järjettömän päätöksen.

Miksi tuoda ulkomailta, kun myymälöitä Suomessa riittää? Ainoa syy on hinta. Moni haluaa juhlistaa juhlansa, mutta kun YT-neuvottelujen jälkeen ei duunia ole ja rahat vähissä, niin mitä teet. Lautoille ja laivoille liput ovat vielä toistaiseksi halpoja ja taxfree ostoksista saat vielä ilmaislipun, toistaiseksi. Oman auton vienti laivaille tai lautalle on vielä edullista. Saas nähdä koska veroherrat keksivät verottaa tämänkin. Tosin heidänkin ruokapöydässään maksavat paljon, paljon enemmän etelän hedelmät, oliivit, jne.

Joskos hallituksen herrat ja rouvat miettisivät verotulojen kertymää ja alentaisivat veroja ja täten ostaisimme Suomesta alkoholituotteet, mutta ei............

Kyllä tuomme ulkomailta, sillä loistava ranskalainen pöytäviini ei ole edes Alkon listoilla. Viime keväänä olisin tuota laivalta saanut erikoistarjouksen 10.90 € litran pullo. Ainoa vaan on se, että maasta muunlaisesta saan tuota viiniä kuusi litran pulloa hintaan 7,90 € eli koko laatikon. Olutlaatikko III olutta maksaa kaupassa (24 tölkkiä) tarjouksessa noin 24 €, sama IV on Alkossa jo liki viisikymppiä. Virossa kolmoslaatikko on hieman reilun kympin, mutta maasta toisesta saat neloslaatikon kahdeksalla eurolla ja valikoima on laaja. Suosikki viskimme on Alkon listoilla, mutta liki satasen pullo, ulkomailta tuotuna noin kolmannes.

En yhtään epäile, että osa myös polttelee kotona ja pois alkoholinkulutuksesta ovat viininvalmistajat. Jos heillä taitoa ja huolellisuutta riittää niin väkevää viiniä saa halvalla tehtyä, etenkin oman maan antimista.

Nyt herää myös pieni epäilys, että tulevalla lailla poljetaan hieman EU:n varpaille. No onneksi ovat oikeusasteet, joissa tämäkin voitaneen ratkaista.

Juhlia on kesäaikana paljon. Juhlissa on lapsia ja autoilijoita, mutta myös heitä, jotka eivät nauti alkoholia lainkaan. Teetkö juomilla heistä silmätikkuja ja pilan kohteita? Monesti on ollut ikävä katsoa lasten tarjottavia. Typerä muovimuki ja vielä likaisen värinen, juomana pahimmillaan vedellä laimennettu limonadi.  Myös lapsi on juhlassa juhlavieras ja täten arvostettava. Kuten myös kuljettaja ja alkoholia nauttimaton. Monista juomista saa myös alkoholittoman version ja ne voidaan erotella lasein tai laseihin asetettujen koristeiden avulla. Itse muistelen lämmöllä nuoruuteni ravintolaa, jossa meille kuskeille oli parikymmentä alkoholitonta drinkkiä ja erittäin näyttävän näköisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti